Eurooppa hajauttaa energiapeliään

Energiaturvallisuuden sudenkuopat

Joonas Pörsti

Energian hinnannousu hidastaa kansantalouksien kasvua. Öljy- ja maakaasuvaroista ennustetaan kovaa kilpailua. Energiaturvallisuudesta on tullut hallitusten tärkeimpiä huolenaiheita kaikkialla maailmassa. EU on tukeutunut Venäjän maakaasun tuontiin, mutta onko ratkaisu kestävä? Uusiutuvat energianlähteet ovat nousemassa aiempaa keskeisempään asemaan EU:n energiapaletissa, ja myös ydinvoima tekee paluuta.

kuva Daniel Ullrich

Öljytynnyrin hinta pysytteli lähes koko 1990-luvun alle kolmessakymmenessä dollarissa, ja halvan energian aikakauden arvioitiin yleisesti jatkuvan vielä vuosikymmeniä. Myös sähköntuotannossa katsottiin optimistisesti tulevaisuuteen. Pohjoismaissa ja muualla Euroopassa aloitettiin 1990-luvun lopulla sähkömarkkinoiden avaaminen vapaalle kilpailulle. Sähkökaupan vapauttamisen odotettiin tehostavan energiantuotantoa ja pitävän hinnat kurissa.

Muutaman viime vuoden aikana energiaskenaarioita on jouduttu kirjoittamaan uudelleen kaikkialla maailmassa. Öljyn hinta yli kolminkertaistui vuoden 2005 alusta kuluvan vuoden heinäkuun huippuhintoihin. Sen perässä ovat nousseet kivihiilen, maakaasun ja sähkön hinnat. Vaikutukset ovat olleet ankaria runsaasti energiaa käyttävälle teollisuudelle ja kuluttajille, joiden reaaliansiot polkevat monissa teollisuusmaissa jo muutenkin paikallaan yleisen hintojen nousun vuoksi.

Energiapolitiikka oli viimeksi vastaavalla tavalla kansainvälisten suhteiden polttopisteessä 1970-luvulla. Jännitteet nousivat korkeiksi vuoden 1973 öljykriisin aikana, jolloin arabimaat käyttivät öljyn hinnankorotuksia aseena Israelin liittolaista Yhdysvaltoja vastaan. Toisaalta energiadiplomatia palveli myös liennytystä. Monet Euroopan maat, kuten Suomi, Saksa ja Ranska, sopivat 1960- ja 1970-luvulla Neuvostoliiton kanssa kaasutoimituksista kotimarkkinoilleen. Suomi vahvisti idänsuhteitaan myös ostamalla Loviisan ydinvoimalan Neuvostoliitolta.

1990-luvulta alkaen kansainvälinen ilmastopolitiikka on monimutkaistanut energia-alan päätöksentekoa entisestään. Ympäristövaikutuksista on tullut energiaturvallisuuden uusi osatekijä. Voimalaitosten toiminta-aika on useita vuosikymmeniä. Alati muuttuvilla markkinoilla valtioiden pitäisi pystyä turvaamaan energian saatavuus, hallitsemaan kansainväliseen politiikkaan liittyvät riskit ja minimoimaan vaaralliset ympäristö- ja terveysvaikutukset.

Uudelleenarviointi on käynnissä koko sektorilla. Esimerkiksi ydinvoiman lisärakentaminen lähes pysähtyi läntisissä teollisuusmaissa 1986 Tšernobylin voimalaonnettomuuden jälkeen, mutta nyt uusia ydinvoimaloita on rakenteilla tai vireillä talous- tai ympäristösyistä Suomen lisäksi esimerkiksi Yhdysvalloissa, Ranskassa, Britanniassa ja Sveitsissä.

Eurooppaa nojautuu itään

Euroopan kasvava energiannälkä on tyydytetty suurelta osin tuontiöljyllä ja -kaasulla. Puolet EU:n tuomasta maakaasusta ja neljännes öljystä on peräisin Venäjältä. Vuoteen 2015 mennessä tuontikaasun osuuden arvioidaan nousevan jo 75 prosenttiin nykyisestä 57 prosentista. Voiko Euroopan unioni turvautua entistä enemmän Venäjän öljyyn ja maakaasuun, kun sen omat polttoainevarat Pohjanmerellä ehtyvät?

Venäjän oma energiankulutus on samaan aikaan voimakkaassa kasvussa. Maan energiavarat kiinnostavat myös Japania, Kiinaa ja Yhdysvaltoja. Japani pyrkii keventämään riippuvuuttaan Lähi-idän energiavaroista, jotka sitovat sen liiaksi Yhdysvaltain harjoittamaan ulkopolitiikkaan. Kiina ja Yhdysvallat puolestaan etsivät kuumeisesti uusia energianlähteitä kasvavan kulutuksensa tyydyttämiseen.

EU:n huoli energiariippuvuudesta nousi pintaan Venäjän ja Ukrainan välisen kaasukiistan aikana tammikuussa 2006 Venäjän kaasuyhtiö Gazpromin pysäytettyä kaasutoimitukset Ukrainaan. Keski-Eurooppa joutui sijaiskärsijäksi, kun Ukraina alkoi käyttää EU:hun matkalla olluttakaasua. Voisiko Venäjä käyttää jossain tilanteessa kaasuntoimituksia poliittisena tai taloudellisena aseena myös EU:ta vastaan?

Suomalaiset Venäjän-tuntijat eivät pidä EU:n polttoainetoimitusten katkeamista suoranaisena uhkana. ”On tehtävä erottelu IVY-alueen ja EU:n välillä. Ei ole viitteitä siitä, että energiantuontiin liittyvät poliittiset riskit olisivat kasvussa EU-alueella”, sanoo professori Pami Aalto Tampereen yliopiston politiikan tutkimuksen laitokselta. Ukrainassa olisi Aallon mukaan pitänyt ymmärtää, että riskit kasvavat, jos maa ei hoida velkojaan Gazpromille.

Aalto muistuttaa, että Gazprom jopa nosti Ukrainan väliintulon jälkeen painetta kaasuputkessa taatakseen EU:n kaasun saannin, mutta Ukraina otti myös lisäyksen omaan käyttöönsä.

Aleksanteri-instituutin johtaja Markku Kivinen ei näe myöskään lähivuosina sellaisia turvallisuuspoliittisia riskejä, jotka voisivat vaikuttaa Venäjän kaasuntoimituksiin. ”Suomi on ostanut kaasua Neuvostoliitosta ja Venäjältä vuodesta 1974 lähtien. Kaasuntoimitus on ollut aina täysin vakaata”, hän sanoo.

Kilpajuoksu kaasuputkista

Ukrainan kaasukiista on kuitenkin horjuttanut EU:n ja Venäjän keskinäistä luottamusta energiasektorilla. Kiistan jälkeen EU:n komissio on tehnyt hartiavoimin töitä maakaasun siirtoyhteyksien rakentamiseksi Lähi-idästä ja Keski-Aasiasta Eurooppaan.

Nabucco-putken on tarkoitus tuoda vuodesta 2013 Kaspianmeren alueen kaasua Azerbaidžhanista ja Turkmenistanista Georgian ja Turkin kautta Keski-Eurooppaan. Siirtoyhteys Turkista Keski-Eurooppaan on vielä rakentamatta, ja Venäjä on yrittänyt torpedoida hanketta sopimalla Turkmenistanin kaasun ostamisesta omaan verkostoonsa.

Putkihanketta joudutaan nyt harkitsemaan uudelleen Venäjän ja Georgian välisen konfliktin takia. Putkiverkosto toisi Euroopan markkinoille myös Egyptin kaasua Syyrian halki. Lisäksi Irakista aiotaan vetää uusi yhteys Turkkiin, kun Irakin tilanne rauhoittuu.

Venäjä on vastannut EU:ssa heränneeseen epäluuloon panostamalla myös uusien vientiputkistojen rakentamiseen. Itämeren alitse Karjalan kannakselta Saksaan rakennettava Nord Stream -yhteys odottaa rakennuslupaa. Unkarin, Romanian ja Bulgarian kanssa Venäjä on sopinut South Stream -putkesta. Kiinan kanssa se on neuvotellut Altai-putken rakentamisesta Xinjiangin maakuntaan.

Uudet putkihankkeet tarjoavat Venäjälle mahdollisuuden myydä kaasua sinne, missä siitä maksetaan kulloinkin paras hinta. Öljyn ja kaasun myynti tuo kaksi kolmasosaa Venäjän vientituloista ja puolet valtion budjettituloista.

Pami Aalto näkee EU:n valitseman energianhankinnan hajauttamiseen tähtäävän strategian taustalla useita tekijöitä. ”Ukrainan kaasukriisiä seurasi suuri poliittinen virhearviointi, jonka takia lähdettiin investoimaan uusiin kaasuputkiin”, hän epäilee.

Uudet Itä- ja Keski-Euroopan jäsenet Puola, Baltian maat ja Tšekki muodostavat unionissa Venäjä-kriittisen ryhmän. Energiapoliittisen kriittisyyden taustalla on myös Euroopan parlamentin kasvava rooli ulkosuhteissa. ”Parlamentissa debatti on tunnetusti Venäjä-kriittisempää kuin komissiossa”, hän sanoo. Myös EU:n korkea edustaja Javier Solana on korostanut puheissaan energian saatavuuteen liittyviä turvallisuusuhkia ja vaatinut Venäjän kaasumarkkinoiden avaamista ulkomaisille yrityksille. ”Jonkinlainen energiakriisi on syntymässä, ja se on kehitetty poliittisesti”, Aalto päättelee.

Myös Markku Kivinen pitää mahdollisena, että energiaturvallisuudesta käytävä keskustelu ruokkii negatiivista tulkintaa Euroopan ja Venäjän välisestä keskinäisriippuvuudesta. ”Asian turvallistaminen voi pahimmassa tapauksessa muodostua itseään toteuttavaksi ennusteeksi. Se ei ole kummankaan osapuolen etujen mukaista, mutta jos niin käy, Venäjä hajauttaa omia energiantoimituksiaan Kaukoidän suuntaan.”

”Euroopalle on suuri vahinko, jos Venäjän ja Euroopan keskinäisriippuvuutta ei osata käyttää hyväksi ja integroida sen avulla Venäjää Eurooppaan”, Markku Kivinen jatkaa.

Kesäkuussa Gazpromin pääjohtaja Aleksei Miller vakuutti Pietarissa pitämässään puheessa, että yhtiö investoi tänä vuonna 30 miljardia dollaria energian etsintään, tuotantoon ja kuljetukseen. ”Nämä ovat investointeja Euroopan energiaturvallisuuteen”, Miller totesi.

Samaan hengenvetoon hän hämmästeli, että Euroopassa on herännyt vastustusta Gazpromin toimintaa kohtaan EU:n alueella. Etenkin Nord Stream -putken ympärillä on käyty keskustelua ympäristövaikutuksista ja Venäjän sotilaallisen vaikutusvallan lisääntymisestä Itämerellä.

”[Keskustelusta] saa sen vaikutelman, että jotkut eurooppalaiset virkamiehet eivät tiedä, kumpaa pelätä enemmän – todellista energiapulaa vai kuvitteellista Venäjän uhkaa”, Miller sanoi.

Riittääkö Venäjän kaasu?

Uusien putkihankkeiden varjoon on jäänyt vielä oleellisempi kysymys: kykeneekö Venäjä tuottamaan kaasua riittävästi kaikille markkinoille? Joidenkin arvioiden mukaan Venäjä ei pysty nostamaan kaasunvientiään suunnitellusti, ja Eurooppaan myydyn kaasun määrä kääntyy laskun.

”Suurin osa läntisistä kommentaattoreista on sitä mieltä, että Venäjän kaasuntuontikyky laskee huomattavasti vuosina 2011–2015”, Pami Aalto sanoo. Tämä voisi tarkoittaa Eurooppaan viedyn kaasumäärän putoamista 175 miljardista 150 miljardiin kuutioon vuodessa, kun kysyntää olisi yli 200 miljardille kuutiolle.

Gazpromin tuotanto on jo nyt hienoisessa laskussa, ja neuvostoaikaisten vanhojen jättiläiskenttien tuotantokäyrä on taittumassa selvästi Jamalin Nenetsiassa. Itsenäiset pienet kaasuntuottajat ovat pystyneet nostamaan tuotantoaan, mutta niillä ei ole oikeutta viedä kaasua. Öljyä tuottavat yhtiöt polttavat puolestaan kaasua ilmaan, koska kaukaisilta öljykentiltä ei kannata rakentaa kaasuputkia asiakkaille asti.

Venäläiset ekonomistit ja politiikan tutkijat arvioivat, että tehdyt sitoumukset pystytään täyttämään. Myös Suomen Pankin tutkijat Laura Solanko ja Simon-Erik Ollus päätyivät maaliskuussa julkaisemassaan arviossa varovaisen optimistiselle kannalle. Heidän mukaansa Venäjän kaasunvienti voisi kasvaa 2−3 prosenttia vuodessa seuraavaen kymmenen vuoden ajan. Ennusteessa on huomioitu Venäjän kotimaisen kulutuksen kasvu. Jos uusia kenttiä avataan suunnitellusti, vienti voisi kasvaa sen jälkeen nopeammin.

Jamalin ja Shtokmanin kenttiä ei saada tuotantoon ennen kuin vanhat kentät alkavat ehtyä.

Juuri tässä kohtaa voi olla Venäjän energianviennin akilleen kantapää. ”Jamalin ja Shtokmanin kenttiä ei saada tuotantoon ennen kuin vanhat kentät alkavat ehtyä”, arvioi Pami Aalto. ”Venäjällä on investoitu lähinnä uusiin vientiputkistoihin, ei vanhojen putkien korjaamiseen tai tuotannon rakentamiseen.”

Venäjällä sijaitsee neljännes koko maailman tunnetuista kaasuvarannoista. Uusia kenttiä on kuitenkin kehitetty hitaasti. Venäjä ilmoitti 2006 rakentavansa ilman ulkopuolista apua Barentsinmerellä sijaitsevan Shtokmanin jättiläiskentän. Vuoden jahkailun jälkeen se päätyi kuitenkin ottamaan hankkeeseen mukaan Gazpromin kumppaneiksi kaksi ulkomaista yhtiötä, ranskalaisen Totalin ja norjalaisen Statoilin.

Huomattava osa maan kaasuvarannoista sijaitsee hankalasti hyödynnettävillä alueilla, äärimmäisen kylmissä arktisissa olosuhteissa, kuten Jamalin niemimaalla tai Jäämerellä. Poraaminen siellä vaatii kuitenkin uutta teknologiaa ja maksaa selvästi aiempaa enemmän. Norjalaisten kokemukset helpommista kaasunporaushankkeista omilla pohjoisilla vesialueillaan eivät tue optimistista skenaariota Gazpromin tuotannon lisäämisestä.

Gazpromin johtaja Aleksei Miller ennusti keväällä, että kaasun hinta nelinkertaistuu lähivuosina öljyn hinnan perässä. Ennuste on todennäköisesti liioiteltu, mutta jos näin tapahtuisi, kaasua kuluttavat EU-maat joutuisivat harkitsemaan vaihtoehtoisia energianlähteitä.

Venäjän kannalta monimutkaisessa energiapelissä on monta muuttujaa. ”Maailmanmarkkinoiden kehitys tuottaa Venäjälle ristiriitaisia kannustimia. Venäjän ei kannata tällä hetkellä lisätä paljoa tuotantoa, koska öljyn ja kaasun markkinahinnat ovat sille erittäin suotuisat”, Markku Kivinen toteaa.

Kunnianhimoinen tavoite uusiutuville

Ilmastonmuutoksesta on tullut polttoaineriippuvuuden ohella toinen suuri huolenaihe energiapolitiikassa. Kolmannes unionialueen sähköstä tuotetaan edelleen kivihiilellä, jolla on synkkä tase ympäristö- ja terveysvaikutuksissa. Vuoteen 2020 mennessä EU:n energiankulutuksen arvioidaan kasvavan 1300 terawattitunnilla. Kasvua ei voida kattaa hiilivoimalla ilmastosyistä ennen kuin hiilidioksidi pystytään erottelemaan prosessissa ja varastoimaan kestävästi esimerkiksi maaperään. Ydinvoimaloissa määrä merkitsisi sataa Olkiluodon kolmannen reaktorin kokoista yksikköä.

Vuoteen 2020 mennessä EU:n energiankulutuksen arvioidaan kasvavan 1300 terawattitunnilla. Ydinvoimaloissa määrä merkitsisi sataa Olkiluodon kolmannen reaktorin kokoista yksikköä.

Euroopan unioni ryhtyi vuonna 2007 suunnannäyttäjäksi ilmastopolitiikassa, kun valtiojohtajat päättivät Eurooppa-neuvostossa sitoutua muista maista riippumatta 20 prosentin päästövähennystavoitteeseen vuoteen 2020 mennessä.

Euroopan komission rakentamassa ilmasto- ja energiapaketissa päästövähennyksiä tavoitellaan ensisijaisesti uusiutuvien energianlähteiden lisäämisellä ja energiansäästöllä. Päästöille määräytyy päästökaupan avulla hinta, joka kannustaa osaltaan vähentämään fossiilisten polttoaineiden käyttöä. Uusiutuvan energian tavoitteet ovat sitovia. Uusiutuvan energian tulee kattaa yhteensä 20 prosenttia sähkön, lämmityksen, jäähdytyksen ja liikenteen energiankulutuksesta.

Komissio perustelee ilmastopakettiaan muun muassa sillä, että uusiutuvien energianlähteiden lisääminen ja energiansäästö lisäävät omavaraisuutta, kun öljyn hinta nousee ja kilpailu energiavaroista kiihtyy.

Eurooppalaisessa mittakaavassa puhdasta energiaa tarjoavat aurinkoenergia, vesivoima, tuulivoima, puuenergia, peltoenergia, biovoima, aaltovoima ja lämpöpumput. Uusiutuvilla energianlähteillä on monia tunnustettuja etuja. Etenkin tuulta ja aurinkoa on tarjolla rajattomasti, ja tuotantomudot ovat valmistus- ja asennusvaiheen jälkeen päästöttömiä. Uusien voimaloiden asentaminen on nopeaa, eikä investointiin liity riskiä polttoainekustannusten noususta. Niiden hyödyntäminen parantaa työllisyyttä myös harvaanasutuilla alueilla. Lisäksi uuden teknologian osaaminen tarjoaa kilpailuetuja kasvavilla energiamarkkinoilla.

Euroopan komission näkemyksen mukaan näiden tuotantomuotojen haittapuolena on hinta. Tuulivoima lähestyy parhailla rannikkoalueilla tuotantokustannuksiltaan fossiilisia polttoaineita käyttävien voimaloiden kustannustasoa, mutta etenkin merelle rakennettavat suuret tuulivoimapuistot ovat vielä selvästi kalliimpia. Aurinkosähkö kehittyy teknologiana nopeasti, mutta sen hyödyntäminen edellyttää vielä pitkään taloudellista tukea hallituksilta.

Komissio arvioi, että uusiutuvan energian kilpailukyky paranee oleellisesti, kun fossiilisilla polttoaineilla tuotetun energian hintaan lasketaan myös ympäristöhaitat, erityisesti vaikutus ilmastonmuutokseen. Myös sarjatuotanto laskee uusiutuvien kustannuksia.

Tuulivoimalla tuotetaan jo 20 prosenttia sähköstä Tanskassa, 8 prosenttia Espanjassa ja 6 prosenttia Saksassa. Jossain tämän vuosisadan lopulla häämöttää aika, jolloin Euroopan unioni saattaa tuottaa energiansa täysin päästöttömästi. Ruotsin parlamentaarinen ilmastokomitea osoitti helmikuussa suuntaa asettamalla maalle tavoitteeksi 75–90 prosentin päästövähennykset vuoteen 2050 mennessä. Käytännössä tämä tarkoittaisi Ruotsissa luopumista öljystä polttoaineena.

Ydinvoiman uusi nousu

Ydinvoima kattaa nykyisin noin 15 prosenttia EU:n energiantarpeesta. Euroopan komissio suhtautui pitkään varauksin ydinvoiman lisärakentamiseen jäsenmaiden jakautuessa erilaisiin ryhmiin, kuten jyrkästi kielteisiin (Itävalta, Irlanti), ydinvoimasta luopuviin mutta ratkaisuaan uudelleen harkitseviin (Saksa, Ruotsi) ja myönteisiin maihin (Ranska, Liettua ja Suomi). Komissio on muuttanut nyt kurssiaan ja pitää ydinvoimaa ”suurimpana hiilivapaan energian lähteenä Euroopassa”.

Suurin jäsenmaa Saksa on päättänyt ajaa ydinvoimalansa alas vuoteen 2020 mennessä. Ydinvoima tuottaa lähes 30 prosenttia Saksan sähköntarpeesta, joten tavoite on Saksalle erittäin vaativa ja istuva hallitus pyrkii avaamaan uudelleen keskustelua sen mielekkyydestä.

Kansainvälinen energiajärjestö IEA arvioi Saksaa koskevassa maaraportissaan, että ydinvoiman alasajo lisää Saksan riippuvuutta maakaasun tuonnista. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen edellyttää Saksalta myös valtaisia investointeja uusiutuviin energianlähteisiin.

Ydinvoimaan liittyvinä epävarmuustekijöinä on pidetty tuhoisan voimalaonnettomuuden mahdollisuutta ja ydinjätteen loppusijoitukseen liittyviä avoimia kysymyksiä. Ydinvoimaan kriittisesti suhtautuvat tahot ovat nostaneet esiin myös epäilyn ydinpolttoaineena käytetyn uraniumin riittävyydestä, jos uusia ydinvoimaloita rakennetaan laajassa mittakaavassa hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Euroopan komission arvion mukaan uraniumin varannot riittävät maailmassa 85 vuodeksi.

Ilmastonmuutoksen uhka on kuitenkin kallistamassa useassa Euroopan maassa vaakaa takaisin ydinvoiman kannalle. Suomen ohella myös Ranskassa ja Sveitsissä ryhdytään rakentamaan uusia voimaloita. Myös Britannian nykyinen hallitus laatii uutta ydinenergiaohjelmaa. Se perusteli kantaansa viime vuonna nimenomaan energiaturvallisuudella ja ilmastonmuutoksen hillitsemisellä matalammin kustannuksin.

Ydinvoiman kannatus on samaan aikaan nousussa muidenkin EU-kansalaisten keskuudessa. Euroopan komission teettämän mielipidekyselyn mukaan ydinvoimaa kannattaa nyt 44 prosenttia EU-kansalaisista ja vastustaa 45 prosenttia. Tutkimuksen mukaan ydinvoima nähdään hiilivoimaa parempana vaihtoehtona ilmastonmuutoksen vuoksi. Suomalaiset olivat unionin innokkaimpien ydinvoiman kannattajien joukossa 61 prosentin kannatuksella.

”Ydinvoiman rakentaminen on pätevä ratkaisu niin kauan kuin muistetaan, että se on globaalisti vain yksi osa energiapalettia”, arvioi Pami Aalto. ”Panostus uusiutuviin energianlähteisiin olisi nyt tärkeää.”

Uudesta tulemisestaan huolimatta ydinvoima jäänee yhdeksi monista keinoista ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Yksi ydinvoimalaitosyksikkö maksaa miljardeja euroja, ja rakentaminen kestää lähes vuosikymmenen. Euroopan unioni on määritellyt monipuolisen energiantuotannon parhaaksi keinoksi suojautua ulkoisilta energiakriiseiltä, taata energian saatavuus ja vähentää ympäristöhaittoja.

Nopeasti muuttuvilla energiamarkkinoilla tarvitaan ydinvoimaa joustavampia, pienten yksikköjen ratkaisuja. Energian hinnan noustessa myös energiansäästö saattaa tulla entistä vakavampaan tarkasteluun.

Lue lisää:

Millä Suomi lämpiää kriisitilanteessa? (UP 3/08)

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää