Kommentti: Yksityiselämän julkisuus voi Suomessakin vauhdittaa poliitikon uraa

Mari K. Niemi

Poliitikon kyky tuottaa suureen yleisöön vetoavaa yksityiselämän julkisuutta ei ole enää vain osa vaalimenestykseen tähtäävää imagonrakennusta. Taito hallita yksityiselämäänsä koskevaa uutisointia on noussut myös poliitikon onnistumisen mittariksi. Kuten aprillipäivänä 2008 saatiin huomata, huonosti hoidettu privaattipuolen skandaalijulkisuus voi Suomessakin kaataa ministerin.

Vuonna 2004 Parliamentary Affairs -lehden erikoisnumerossa analysoitiin poliitikkojen yksityiselämän nousua julkisuuteen ja sen merkitystä. Mukana tarkastelussa oli useita maita, muiden muassa Saksa, Italia, Uusi-Seelanti ja Yhdysvallat, ja kaikissa niissä oli nähtävillä sama suuntaus. Poliitikkojen yksityiselämän paljastukset olivat kasvavasti esillä julkisessa keskustelussa.

Vaikka Suomen skandaalilehdistö ei pärjää ärhäkkyydessä vaikkapa Ison-Britannian keltaiselle lehdistölle, on meilläkin nähtävissä kansainvälisesti tunnistettu trendi: yksityisestä on tullut poliittista. Toistaiseksi paljastusten intensiteetti näyttäisi, muun muassa lehtimarkkinoiden koventuneen kilpailun myötä, vain kiihtyneen.

Henkilöhistoriasta ammentavassa kerronnassa näyttää painottuvan poliitikoksi hioutuminen monien henkilöhistorian koettelemusten kautta. Viitteitä orastavasta poliitikkoaineksesta etsitään usein jo lapsuusvuosilta.

Moni suomalainen nykypoliitikko tekee omatoimisesti itseään tutuksi paitsi asiaosaajana myös ihmisenä, jolla on tunne-elämää, mieltymyksiä, haaveita ja arpia. Näin häntä myös julkisuudessa arvioidaan kokonaisena ihmisenä, jonka onnistuminen tehtävässään ei määräydy vain viranhoidon perusteella. Tämä on aiheuttanut myös ristiriitoja. Poliitikkojen ei ole ollut aivan helppoa hyväksyä sitä, ettei heidän yksityiselämäänsä koskeva keskustelu viriäkään aina heidän omasta aloitteestaan.

Politiikan julkisuuden viihteellistyminen, henkilöityminen ja henkilökohtaistuminen Suomessa on tapahtunut pääosin poliitikkojen ja toimittajien yhteistyönä. Toimittajat etsivät yleisöä kiinnostavia, kilpailukykyisiä tapoja uutisoida politiikasta. Monet poliitikot taas ovat valmiita valottamaan yksityiselämäänsä häkellyttävänkin avoimesti tavoitellessaan tunneyhteyttä ja luottamussuhdetta äänestäjiin. Oma osuutensa kehityksessä on median kuluttajilla, jotka seuraavat jatkokertomusten kaltaisia tarinoita poliitikkojen vaiheista.

Julkisuudessa nähty poliitikkojen muuntuminen etäisistä ja arvovaltaisista instituutioista tunteviksi ihmisiksi
ja kokonaisvaltaisiksi persooniksi on monien osasuuntausten seurausta. Poliitikkojen ja perinteisten viihdejulkkisten raja on hämärtynyt poliitikkojen esiintyessä viihteellisissä yhteyksissä ja julkkisten hakeutuessa politiikkaan.

Nousevana suuntauksena on meilläkin nähtävissä tunnepolitiikka, jota parhaiten edustaa koskettavasti puolisonsa menettämisestä ja leskeydestä sekä tsunamikokemuksestaan kertonut eduskunnan puhemies Sauli Niinistö. 

Yhdysvalloissa poliitikkojen ja populaarikulttuurin välinen flirttailu on kohonnut liki omaksi taidemuodokseen.
Osataan sitä toki Suomessakin: esimerkiksi pääministeri Matti Vanhanen on esitellyt populaarikulttuurimieltymyksiään kertoessaan pitävänsä heavymusiikista. Maailmallekin levinneissä kuvissa hänet
nähtiin poseeraamassa Lordi-yhtyeen jäsenten kanssa. Tasavallan presidentti Tarja Halonen taas yllätti jammailemalla nyt jo edesmenneen James Brownin kanssa Pori Jazzin lavalla.

Vuoden 2000 presidentinvaaleissa hitiksi nousi tavallisuus, niin sanottu tavis-imago, jonka tunnetuin edustaja Suomessa on bonuskorteistaan, lippalakistaan ja mutkattomasta käytöksestään tunnettu presidentti Halonen. Vuoden 2006 vaalikampanjassaan hänen sloganinsa oli ”Yksi meistä”, jolla pyrittiin hälventämään eroa poliittiseen eliittiin kuuluvan presidentin ja tavallisen kansalaisen välillä.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää