Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Rumsfeld - katastrofi mieheksi

Andrew Cockburn: Rumsfeld – An American Disaster. Verso 2007, 247 s.

”Donald Rumsfeld yhdistetään aina katastrofaaliseen sotaan Irakissa,” toteaa Washingtonissa asuva Andrew Cockburn, joka kirjoittaa ja luennoi Yhdysvaltain puolustusasioista.

Cockburnin uusin teos on tyrmäävä tilinteko puolustusministerinä kahteen otteeseen vaikuttaneesta Rumsfeldistä. Samalla se kertoo myös niin kutsutuista uuskonservatiiveista (neocons), jotka toimivat yhdessä nuorina miehinä jo Richard Nixonin kaudella. Lopullisesti uuskonservatiivit pääsivät valtaan nykyisen presidentin George W. Bushin hallituskaudella, vanhempi Bush sen sijaan ei kelpuuttanut heitä hallintoonsa.

Nuorempi Bush erotti Rumsfeldin vastahakoisesti viime vuoden marraskuussa. Samana päivänä kun Rumsfeld jätti virkansa, Pentagonin nettisivuille ilmestyi teksti: ”Toimittuaan kuusi vuotta puolustusministerinä Donald H. Rumsfeldin aikana vapautettiin viisikymmentä miljoonaa ihmistä Afganistanissa ja Irakissa, kehitettiin uutta teknologiaa torjumaan improvisoitujen teknisten esineiden räjähdyksiä, suljettiin eniten sotilastukikohtia historiassa ja säästettiin veronmaksajien rahoja yli viisi ja puoli miljoonaa dollaria vuodessa.”

Sivuilla ei mainittu sanallakaan Yhdysvaltain historian suurimmista sotilasbudjeteista, tosiasiallisesti hävitystä sodasta ja siitä, että maajoukot olivat katkeamisen partaalla. Kaiken kaikkiaan amerikkalaisten puolustaminen maksaa jo yli 700 miljardia dollaria vuodessa.

Donald Rumsfeld oli jo kolmekymppisenä Richard Nixonin suojatti, ”häikäilemätön äpärä”, kuten tämä Rumsfeldiä kutsui. Luonnehdinta voi pitää oikeutettuna, sillä Rumsfeld oli Cockburnin mukaan erittäin tietoinen, että kidutusta alettiin käyttää kuulustelumetodina.

Gerald Fordin noustua presidentiksi Rumsfeld eteni ensin Valkoisen talon henkilöstöpäälliköksi ja 43-vuotiaana nuorimmaksi koskaan valituksi puolustusministeriksi. Jimmy Carterin, Ronald Reaganin ja vanhemman Bushin kausilla Rumsfeld toimi menestyksekkäästi liike-elämän palveluksessa ja kääri itselleen miljoonaomaisuuden.

Sitten oli taas politiikan vuoro. Vaikka presidenttinä olikin nyt vitaali demokraatti Bill Clinton, tapahtui jotain merkittävää. Vuonna 1994 republikaanit ottivat kongressin haltuunsa, ja uuskonservatiivit nousivat valtaan. Myös Rumsfeldistä tuli merkittävä taustavaikuttaja.

Kirjasta löytyy seuraava kertomus, jossa nykyinen presidentti Bush keskustelee isänsä kanssa uuskonservatiiveista:

”Eräänä päivänä lomalla maatilallaan nuorempi Bush kysyi perheen ystävien mukaan isältään: ’Mikä on neocon?’

’Haluatko nimiä vai kuvauksen?’, kysyi isä-Bush.

’Kuvauksen.’

’No,’ sanoi entinen Yhdysvaltain presidentti, "sanon sinulle vain yhden sanan: Israel".'

Vastaus on erittäin osuva. Neocon-piirit perustivat jo 1990-luvun puolivälissä monia järjestöjä, jotka asettuivat tukemaan vahvasti Israelia. Vuonna 1998 New American Century -järjestö ehdotti presidentti Bill Clintonille, että Saddam Hussein on heitettävä yli laidan, koska hänellä on ”joukkotuhoaseita” ja hän on siksi uhka Yhdysvaltojen turvallisuudelle. Cockburnin mukaan myös ajatus niin sanotusta pahan akselista syntyi oikeastaan jo tuolloin, kauan ennen syyskuun 11. päivän iskuja.

Cockburn kirjoittaa: ”Oli yksi maa, josta Rumsfeld löysi ystäviä. Tässä maassa hänestä pidettiin henkilönä ja häntä ylistettiin hyvänä kuuntelijana. Tämä maa oli Saddam Husseinin Irak.”

Historian ironiaa siis. Jo silloin Rumsfeldin suurin tavoite oli saada öljyputki Irakista Israeliin. Hanke, josta ei ole tullut mitään ja tuskin koskaan tuleekaan, Cockburn arvelee.