Yhteisen planeetan jakajat

Teija Tiilikainen

Kansainvälinen yhteisö kokoontuu kesäkuun lopulla Rioon arvioimaan maapallon tilaa ja sen eteen tehtyjä sitoumuksia. Rio+20-nimellä kulkeva YK:n kestävän kehityksen kokous havainnollistaa globaalin oikeudenmukaisuuden ongelmia.

Kansainvälinen yhteisö kokoontuu kesäkuun lopulla Rioon arvioimaan maapallon tilaa ja sen eteen teh­tyjä sitoumuksia. Rio+20-nimellä kulkeva YK:n kes­tävän kehityksen kokous havainnollistaa globaalin oikeudenmukaisuuden ongelmia. Kun valtiot jakavat oikeutta aidon globaaliyhteisön puuttuessa, oikeudenmukaisuus mää­räytyy vahvasti niiden etujen mukaan.

Kehittyville maille ympäristö ja työvoima näyttäytyvät ensi sijassa talouskehityksen välttämättöminä tekijöinä. Vau­raamman maailman puhe kestävän kehityksen sosiaalisista ja ekologisista ulottuvuuksista ei saa näiltä mailta vahvaa vasta­kaikua. Kehittyvä maailma ja monet uudet suurvallat, kuten Kiina, markkinoivat omaa käsitystään globaalista oikeudenmu­kaisuudesta. Sen nojalla kehittyvillä mailla on oikeus hyödyntää luonnonvaroja samoin kuin läntinen maailma niitä hyödynsi saattaessaan omaa modernia talousjärjestelmäänsä jaloilleen.

UP-lehden haastattelemalla Intian maatalouden kehityk­sestä vastaavalla ministerillä Jairam Rameshilla on sama kan­ta kansainvälisen ilmastopolitiikan tavoitteisiin. Rameshin mukaan kunkin maan on voitava sitoutua ilmastopoliittisiin tavoitteisiin maan talouskehityksen mahdollistamalla tavalla.

Erityisesti Yhdysvaltojen näkökulmasta asetelma, jossa maa tekisi kiristyvässä globaalissa kilpailussa kalliimpia sitoumuk­sia kuin keskeiset kilpakumppaninsa, kuten Kiina ja Intia, on kestämätön.

Kestävän kehityksen haasteisiin vastaaminen nykyisen valtiopohjaisen kansainvälisen järjestyksen turvin vaikuttaa mahdottomalta. Globaalit kokoukset julistetaan usein epäon­nistuneiksi jo etukäteen, ja suurvallat ovat silmiinpistävän eri­puraisia koettaessaan välttää velvoitteitaan niiden taloudellisten seuraamusten pelossa. Kokousten osallistujamaat jakautuvat usein erilaisiin samanmielisten ryhmiin, ja maapallon pelasta­miseksi tarvittava yhteishenki loistaa poissaolollaan.

Globaalin ympäristötietoisuuden heräämisestä on kaikes­ta huolimatta kulunut vasta reilut kaksi vuosikymmentä, ja suuressa osassa maailmaa ympäristön huomioon ottaminen on vieläkin uudempi ilmiö. Valtioidenväliset sitoumukset ovat onneksi vain yksi väline kestävän kehityksen edistämisessä; so­siaalisella ja ekologisella kestävyydellä on huomattava merkitys myös yrittäjien ja kuluttajien brändinä.

Globaalihallinnan rakenteiden uudistaminen ja vanhan valtajärjestelmän korvaaminen näyttävät vähintään yhtä vai­keilta tavoitteilta kuin ympäristönsuojelu. Visiot globaalista demokraattisesta järjestelmästä eivät ole muuttuneet kahdes­sa vuosikymmenessä yhtään konkreettisemmiksi, eikä läntisen maailman vähäinen into edistää visioita ole maailman väestö­kehitystä ajatellen yllättävä. Toisaalta voi myös kysyä, kuinka monta G20:n tapaista varjohallitusta YK-järjestelmä vielä kestää ennen kuin sen asema kyseenalaistuu lopullisesti.

Tässä UP-lehden numerossa tarkastellaan kestävän kehityk­sen teemoja. Kysymme, onko globaaleista ilmastoneuvotteluista mitään hyötyä kenellekään ja minkälaisia vaihtoehtoisia suunni­telmia voitaisiin laatia siltä varalta, että päästövähennystavoit­teissa epäonnistutaan. Kestävän talouden rakentaminen näyttää edellyttävän muutoksia myös niihin tapoihin, joilla hyvinvointia mitataan ja vertaillaan globaalisti. Esittelemme joitakin vaihto­ehtoja perinteiselle bruttokansantuotteen mittaamiselle.

Luomme myös katsauksen Ranskaan parlamenttivaalien alla. Vastavalittu presidentti François Hollande hyödynsi vaali­kampanjassaan ranskalaisten turhautumista kiristyvään talous­tilanteeseen. Kesäkuiset kansalliskokouksen vaalit näyttävät, kuinka vahvan mandaatin Hollande saa vasemmistolaiselle politiikalle Ranskassa – ja neuvotteluihin euroalueen muiden päättäjien kanssa.

UP-lehti toivottaa lukijoilleen aurinkoista kesää!

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää