Tilastovelho

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Yhdet uskovat, että nousevat taloudet ajavat globaalissa kehityksessä rikkaiden ohitse. Toiset katsovat, että köyhät pysyvät köyhinä. Kukaan ei tunnu osaavan kuvitella tasa-arvoista maailmaa, vaikka se on tulevaisuutta, sanoo professori Hans Rosling.

Globaalin terveyden professo­ri Hans Rosling osaa nauraa itselleen.

”Minulla on vähintään koko Ruotsin korkein kuuluisuus–vaikutus-suhde”, hän sanoo työhuoneellaan Tukholman Karoliinisessa instituutissa. ”Kaikesta kuuluisuudesta huolimatta minulla on ollut kovin vähän vaikutusta.”

Ruotsalaisprofessori Rosling tunne­taan maailmalla tilastotaikurina, joka muuttaa terveyttä, köyhyyttä ja kehitystä koskevat tilastot kuviksi. Roslingin esi­tyksissä maailman maita kuvaavat erivä­riset kuplat liikkuvat ajassa esimerkiksi väestönkasvua ja bruttokansantuotetta kuvaavilla akseleilla. Kuplat näyttävät ajavan toisiaan takaa, ja katsoja näkee muutamassa minuutissa globaalin kehi­tyksen vuosisataisia kaaria.

Rosling on luennoinut taajaan kan­sainvälisesti tunnetussa TEDTalks-esitel­mäsarjassaympäri maailman, ja videoita hänen esityksistään on katsottu verkossa miljoonia kertoja. Hän kiertää puhumas­sa eri maiden päättäjille ja YK-järjestöjen virkamiehille sekä liike-elämän vaikut­tajille.

Time-lehti valitsi hänet tänä vuonna maailman sadan vaikutusvaltaisimman ih­misen listalleen, ja vuonna 2009 Foreign Policy -lehti nosti hänet yhdeksi maail­man sadasta välkyimmästä ajattelijasta.

Mutta kun satunnaiselta ryhmältä ruotsalaisia kysyttiin viime vuonna eri maiden yhteiskunnallisesta kehityksestä, vain viisi prosenttia heistä osasi vastata oikein.

”Olen epäonnistunut täysin!” Rosling sanoo. ”Eläintarhan apinoista­kin joka neljäs olisi valinnut oikeat vastaukset.”

Ruotsin kehitysavusta vastaavan viranomaisen Sidan viimevuotisessa tutkimuksessa ruotsalaisilta kysyttiin esimerkiksi, kuinka moni tansanialais­nuorista osaa lukea, kuinka vanhoiksi vietnamilaiset keskimäärin elävät ja kuinka monta lasta naiset Bangladeshis­sa keskimäärin saavat.

Noin kaksi kolmesta kyselyyn vas­tanneesta valitsi vastaukset, jotka kuva­sivat Tansanian, Bangladeshin ja Vietna­min yhteiskunnallista kehitystä 25–30 vuotta sitten. Roslingin mukaan tulos osoittaa, että käsityksemme maailmasta ei perustu tosiasioihin vaan olettamiin ja ennakkoluuloihin.

”Olemme rakentaneet maailman­kuvamme tietynlaiseksi, eikä se näytä muuttuvan. Kyse on tietojen päivittämi­sen puutteesta.”

Siis päivitetään.

1. Väestöräjähdys meni jo

Maailmassa on nyt kaksi miljardia alle 15-vuotiasta. YK:n laatimien, vuosisadan loppuun ulottuvien ennusteiden mukaan määrä ei enää kasva.

”"Tämä on maailman tärkein uutinen, josta kukaan ei tiedä."Tämä on maailman tärkein uutinen, josta kukaan ei tiedä”, Rosling sanoo. Se näet tarkoittaa, että maailman koko väestö lakkaa kasvamasta.

Selitys kuuluu näin:

Lasten lisäksi maailmassa on noin kaksi miljardia nuorta aikuista eli 15–30-vuotiasta. Muita ikäryhmiä, 31–45-vuotiaita, 46–60-vuotiaita ja yli 60-vuotiaita, on miljardi kutakin.

Seuraavan viidentoista vuoden aika­na maailman yli 60-vuotiaat kuolevat ja muut ikäryhmät vanhenevat yhtä lailla, ”surullista kyllä”, Rosling selittää. Sa­maan aikaan maailmaan syntyy kaksi miljardia uutta lasta.

Sitten sama toistuu uudelleen. Ja uu­delleen.

Väkiluvun kasvu pysähtyy kymme­neen miljardiin, kun ikäryhmät ovat kasvaneet ikään kuin täyteen eli kahteen miljardiin – ilman, että syntyvien lasten määrä on lisääntynyt. Rosling käyttää ilmiöstä englanninkielistä termiä fill-up growth.

Professori havainnollistaa asiaa pui­silla kuutioilla, joita hän lisää ja siirtää ikäryhmästä toiseen. Hän pitää tärkeim­pänä työnään nimenomaan tilastotiedon havainnollistamista siten, että mahdolli­simman moni ymmärtää, miten maailma kehittyy. Lähteinään hän käyttää muun muassa YK-järjestöjen, Maailmanpankin ja OECD:n tilastoja.

”Etsin tilastoista tasoja, jotka yksit­täisiltä asiantuntijoilta jäävät huomaa­matta”, Rosling sanoo ja pyörittelee kuutioita käsissään. Sitten – ”kas, näin­hän tämä toimii” – hän oivaltaa jotakin uutta ja merkityksellistä, kirjoittaa aja­tuksen ylös ja toteaa voivansa käyttää sitä seuraavalla kerralla esitelmöidessään maailman isokenkäisille.

Sysäyksen kehityksen dynamiikan tutkimiseen Rosling sai 1980-luvun alussa, työskennellessään nuorena lää­kärinä Nacalan piirikunnassa Mosam­bikissa. Hän oli köyhän maaseutualueen ainoa lääkäri, jonka hoidettavana olivat 300 000 ihmisen sairaudet.

Nacalassa Rosling kohtasi jotain en­nenkuulumatonta: Hänen vastaanotol­leen alkoi tulla halvaantuneita potilaita, joiden vammat näyttivät selittämättömil­tä. Raajat olivat halvaantuneet yhtäkkiä, eikä muita oireita ollut.

Se potilaita kuitenkin yhdisti, että he elivät äärimmäisen köyhissä oloissa. Niin köyhissä, ettei kaikilla perheillä ollut edes vaatteita kaikille perheenjäsenilleen.

Potilaita ja näiden taustoja tutkittuaan Rosling sai selville, ettei tauti ollut tarttunut ihmisestä toiseen. Sen sijaan se johtui köyhien ravinnokseen käyttämäs­tä kassavasta.

Osa Nacalan asukkaista söi kuivuus­kaudesta selvitäkseen raa’aksi jäänyttä kassavaa. Se sisältää suuria määriä syani­dia, mikä oli halvaannuttanut potilaat.

”Osa kohtaamistani ihmisistä eli äärimmäisessä puutteessa. Heillä ei ol­lut valinnanmahdollisuuksia, mikä lukit­si heidät köyhyyteen. "Osalla kohtaamistani ihmisistä ei ol­lut valinnanmahdollisuuksia, mikä lukit­si heidät köyhyyteen."Sellaista voi vain kokea, ei ymmärtää”, Rosling sanoo.

Rosling risti sairauden konzoksi. Sittemmin hän muutti takaisin Ruotsiin, tutki sairautta edelleen ja väitteli siitä lääketieteen tohtoriksi vuonna 1986.

Mutta palataan vielä väestönkas­vuun. Se on Roslingin mukaan kehit­tynyt parin sadan viime vuoden aikana ällistyttävällä tavalla.

1800-luvun alussa maailmaan syn­tyi keskimäärin kuusi lasta naista kohti, ja heistä neljä kuoli ennen viidettä elin­vuottaan. Väestö kasvoi tuskin lainkaan. 1970-luvulle tultaessa lapsikuolleisuus oli vähentynyt niin, että keskivertonai­sen saamasta viidestä lapsesta kuoli vain yksi.

Alettiin puhua väestöräjähdyksestä.

Nyt naiset synnyttävät keskimäärin 2,4 lasta, joista 0,14 kuolee. Maailmassa on edelleen maita, kuten Kongon demo­kraattinen tasavalta tai Afganistan, jois­sa naiset synnyttävät keskimäärin kuusi lasta. Kokonaisuutena maailman väestö kuitenkin on niin sanotulla uusiutumis­tasolla, pisteessä, jossa uudet sukupolvet eivät koossaan ylitä vanhoja.

”Tätä suunnatonta kehitystä ei ole vielä täysin ymmärretty”, Rosling sanoo ja viittaa maailman keskimääräisen väestönkasvun hidastumiseen. Väestöräjäh­dyksestä puhutaan edelleen.

Professorin mukaan kehityksen ovat saaneet aikaan hygienian, ravinnon ja terveydenhuollon parantuminen, sellai­set itsestään selviltä kuulostavat asiat kuin puhdas vesi ja saippua, rokotukset ja antibiootit sekä turvalliset synnytyk­set. Ne ovat taanneet sen, että syntyvistä lapsista entistä useampi jää henkiin.

Kun niin käy, aiempaa pienempi lap­siluku riittää takaamaan kotitalouksien työvoiman ja vanhempien vanhuuden­turvan, ja väestönkasvu hidastuu.

Lisäksi on muistettava sähkö. Ros­lingin mukaan sitä tarvitaan kehittyviin maihin lisää, jotta köyhimpien elämä hel­pottuisi ja väestönkasvu hidastuisi myös nykyisissä korkean syntyvyyden maissa.

2. Sähkö on parasta kehitysapua

”Ensimmäinen asia, jonka ihmiset ha­luavat saadessaan kotiinsa sähköt, on hehkulamppu”, Rosling sanoo.

Lampun valossa töitä voidaan tehdä myös iltaisin. Koti voidaan pitää entistä siistimpänä, vaatteita voidaan parsia ja lapsista pitää parempaa huolta myös sil­loin, kun he sattuvat sairastamaan öisin.

Työteho nousee, aikuisten ja ennen kaikkea lasten terveys paranee ja lapsi­kuolleisuus laskee. Lopulta seurauksena on väestönkasvun hidastuminen.

Rosling tuntee aiheen myös omasta kokemuksestaan. ”Olen sen verran van­ha, että olen saanut tuntuman aikaan ennen aineellista hyvinvointia.”

Roslingin lapsuudenkotia 1950-lu­vun alun Uppsalassa lämmitettiin puulla ja kävyillä. Tarpeet tehtiin lattiakäymä­lään, ja äiti sairasti tuberkuloosia. Van­hemmat olivat tavallista työväkeä, isä työskenteli kahvinpaahtajana. Perheen elintaso nousi vähitellen.

”Muistan, kun isäni pystyi ostamaan perheemme ensimmäisen moottoripyö­rän. Sillä me ajoimme ensimmäiselle lomallemme, aina Tanskaan saakka”, Rosling kertoo. Perälaudalla keikkui­vat äidin ompelema teltta ja säkit, jotka ruoholla täytettyinä toimittivat patjojen virkaa.

Isältä periytynee myös Roslingin kunnioitus kaikkein heikoimmilla olevia kohtaan. Isän tarinoiden kautta kauko­maiden kahvipapujen poimijat ja äve­riäät plantaasi-isännät olivat Roslingin maailmassa läsnä jo lapsuudessa. Isän puheista Roslingiin tarttui yhteenkuulu­vuudentunne kahvinpoimijoiden, taval­listen työläisten kanssa.

Lisäksi professori sanoo olevansa perheensä ensimmäinen jäsen, joka on käynyt koulua kauemmin kuin kuusi vuotta.

”Olen oikea ruotsalainen punaniska!”

”Olen oikea ruotsalainen punaniska!”

Koulutukseen liittyy myös sähkö: hehkulamppu edistää lasten, ennen kaikkea tyttöjen, koulunkäyntiä. Se taas liittyy lapsikuolleisuuteen ja sitä kautta väestönkasvuun.

Koti on ensinnäkin monien köyhien tyttöjen ainoa läksyjenlukupaikka. Jos kotona ei ole valoa, koulunkäynti tak­kuaa: tyttöjen ei yleensä anneta poikien tapaan tehdä läksyjään katulamppujen valossa, joskus kaukanakin kotoa, koska kulkeminen ulkona pimeän aikaan voi olla vaarallista.

Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n mukaan esimerkiksi Etiopiassa vain noin 17 prosentilla 94-miljoonaises­ta kansasta on saatavillaan sähköä. Nai­sista lukutaitoisia on 15 prosenttia, koko kansasta noin 40. Kaikkiaan kehittyvien maiden asukkaista vähintään neljännes, maaseudulla jopa kolmannes on edelleen sähköverkon tavoittamattomissa.

Kun tytöt pystyvät lukutaidon avulla kartuttamaan tietojaan ja taitojaan, he osaavat omia lapsia saatuaan pitää heistä entistä parempaa huolta. Lapsikuollei­suus vähenee, ja lopulta väestönkasvu hidastuu.

Roslingin mukaan vielä tärkeämpää on kuitenkin se naisten aseman yleinen parantuminen, josta tyttöjen lukutaidon lisääntyminen kertoo.

Kun naiset pystyvät äitinä olemisen lisäksi osallistumaan työelämään ja toi­mimaan yhteiskunnan täysivaltaisina jäseninä, elintaso nousee. Parhaassa tapauksessa seurauksena on kehityksen kierre, jossa elintason nousu ja väestön­kasvun hidastuminen ruokkivat toisiaan.

”Lähes puolet maailman lapsikuol­leisuuden laskusta vuoden 1970 jälkeen voidaan tilastojen perusteella liittää tyttöjen parantuneeseen lukutaitoon”, Rosling sanoo.

Ongelma vain on, että rikkaiden maiden kehitysapurahoja ei käytetä sähköön.

”Kehittyviin maihin pitäisi rakentaa patoja ja hiilivoimaloita, jotta asukkail­le olisi tarjolla mahdollisimman halpaa sähköä. Mutta koska rikkaiden maiden kehitysministerien täytyy sovittaa apu äänestäjiensä käsityksiin maailmasta, avulla tuetaan Egyptin twiittaajia.”

Mahdollisimman halvasta sähkös­tä tulee eittämättä mieleen ympäristön kestokyky ja ajatus siitä, että rikkaiden pitäisi leikata elintasoaan, jotta maailma kestäisi köyhien elintason nousun. Kuin­ka professori tähän suhtautuu?

3. Ekologisista rajoista puhuminen on vaarallista

”Minä ainakin voin elää ilman jääkarhu­ja”, Rosling toteaa ykskantaan.

Professorin mielestä on ihmeellistä, että niin moni puhuu ”planetaarisista rajoista” täsmälleen samoilla sanoilla, ”ikään kuin kyse olisi uskon asiasta”. Hänen mukaansa petämme puheella itseämme. Jos olisimme tosissamme, oli­simme jo muuttaneet elintapaamme.

Sen Rosling toki myöntää, että il­masto muuttuu, ja siksi rikkaiden on välittömästi lakattava tuhlaamasta luon­nonvaroja. Hänen mukaansa puhe plane­taarisista rajoista kääntyy kuitenkin liian usein puheeksi köyhien eikä rikkaiden elintason rajoittamisesta.

”Aletaan puhua esimerkiksi siitä, että köyhät eivät tarvitse kaikkea sitä ylellisyyttä, joka meillä on. Eivät tarvit­sekaan”, Rosling sanoo.

Emme tarvitse mekään – mutta pu­he ylellisyyksistä peittää alleen sen, et­tä jokaisella maailman asukkaalla on oikeus työtä tehostavan teknologian vähimmäismäärään ja siten yhtäläisiin mahdollisuuksiin elämässä.

Se teknologian vähimmäismäärä on Roslingin mukaan mahdollisuus pesu­koneen käyttöön. Jo sen avulla työteho voi parantua niin, että köyhät pystyvät nostamaan itsensä köyhyydestä omalla työllään.

”Kun perheeni sai hankituksi pesu­koneen ollessani lapsi, äitini pystyi käy­mään kirjastossa sillä aikaa, kun pyykit pyörivät. Sitten hän luki minulle kirjoja. Se teki minusta professorin.”

Siksi kehityksestä ja sen kestävyydes­tä puhuttaessa pitäisi keskittyä nimen­omaan köyhien elintason nostamiseen, ei esimerkiksi väestönkasvun hillitsemiseen perhesuunnittelulla. Kun elintaso nousee, perheet pienenevät joka tapauksessa, ja kehityksen kierre mahdollistuu.

Kuulostaa siltä, että Rosling on mel­koinen optimisti.

”Ei kyse ole siitä, suhtaudutaanko asioihin optimistisesti vai pessimistises­ti”, professori vastaa. ”Kyse on siitä, tiedetäänkö asioista vai ollaanko tietä­mättömiä.”

Roslingin mukaan on selvää, että maailman maat onnistuvat suunnittele­maan ”yhteisen tulevaisuuden”, jossa jo­kaiselle taataan riittävät mahdollisuudet. Hänen mielestään kaikki merkit viittaavat tähän, elämmehän maailmassa, jossa or­juus on onnistuttu kieltämään, naiset ovat päässeet yliopisto-opiskelijoiksi ja Tuk­holmaan on saatu homoseksuaali piispa.

”Historia on todistanut, että pystym­me voittamaan mielessämme olevia estei­tä, jotka estävät maailman muuttamisen entistä paremmaksi. Uutta teknologiaa kehitetään, lakeja säädetään, ja käyttäy­tymisemme muuttuu.”

Kyse on ajattelutavan muutoksesta.

Siitä on kyse myös Gapminder-sääti­össä, jonka Rosling perusti 2000-luvun puolivälissä yhdessä poikansa ja tämän vaimon kanssa tilastoja visualisoidak­seen. Säätiön nimi viittaa ihmismieleen ja sen aukkoihin, niihin sokeisiin pisteisiin, joita meillä on globaalista kehityksestä.

Nyt säätiötä johtaa Roslingin poika, ja isä keskittyy luennoimiseen. Vaikka professori on silminnähden innoissaan asioista, joista puhuu, hän sanoo käy­vänsä ennemmin lujalla luonteella kuin silkalla innostuksella.

”Haastavinta on sietokyky. Se, että on valmis laittamaan likoon kymmenen vuotta elämästään, ennen kuin tulokset alkavat näkyä.”

Gapminderin ensimmäisiä animoitu­ja esityksiä alettiin kehittää jo vuonna 1997. Haasteena oli ja on saada kokoon sellainen työryhmä, jossa yhdet ymmär­tävät kehityksen trendit, toiset pystyvät suunnittelemaan visuaalisia esityksiä, kolmannet osaavat hallita dataa ja nel­jännet osaavat koodata kaiken.

Gapminderia kehitettäessä roskiin on heitetty tuhansia sivuja koodia, josta ei tullutkaan mitään.

”Varmuuden vuoksi mottoni on, et­tä koskaan ei ole liian myöhäistä antaa periksi””Varmuuden vuoksi mottoni on, et­tä koskaan ei ole liian myöhäistä antaa periksi”, Rosling naurahtaa.

Nyt Roslingit kehittävät uutta verk­kopalvelua, jossa tietoa maailman mai­den väestöstä, taloudesta ja terveydestä sekä energiantuotannosta ja -käytöstä esitetään kokonaisuutena. Siitä hahmot­tuu maailma, jonka maat muistuttavat yhä enemmän toisiaan.

4. Maailma ei jakaudu meihin ja heihin

Tästä kaikesta voi Roslingin mukaan vetää vain yhden johtopäätöksen: maa­ilmaa ei voi enää jakaa kehitys- ja teolli­suusmaihin, kuten vielä 30 vuotta sitten.

Silloin neljä kymmenestä tansania­laisnuoresta osasi lukea, vietnamilaiset elivät keskimäärin 55-vuotiaiksi ja bang­ladeshilaisnaiset synnyttivät keskimäärin yli 4,5 lasta. Maiden kehitys oli tilantees­sa, jossa Sidan tutkimukseen vastanneet ruotsalaiset luulivat sen olevan nyt.

Nyt Tansanian nuorista noin neljä viidestä osaa lukea, Bangladeshissa syn­tyy 2,5 lasta naista kohti ja Vietnamis­sa eletään keskimäärin 75-vuotiaiksi. Lukuihin tiivistyy globaalin kehityksen trendi.

”Kehittyneen maan käsitettä käyte­tään samaan tapaan kuin lännen käsitet­tä, etnis-poliittisen identiteetin määrit­täjänä. Tilastojen perusteella kehitys- ja kehittyneiden maiden välistä rajaa ei ole”, Rosling sanoo.

Siksi rikkaiden maiden asukkaiden pitäisi Roslingin mukaan myöntää, ettei ole olemassa ”meitä” ja ”heitä”.

”Kun rikkaissa maissa puhutaan meitä köyhempien maiden kehityksestä, monet sanovat uskovansa, että nouse­vat taloudet ajavat meidän ohitsemme. Toiset taas katsovat, että köyhät pysyvät aina köyhinä. Kukaan ei tunnu osaavan kuvitella tasa-arvoista maailmaa.”Kukaan ei tunnu osaavan kuvitella tasa-arvoista maailmaa.”

Suurin osa maailman ihmisistä kui­tenkin asuu jo maissa, jotka sijoittuvat eri kehitysindikaattoreilla mitattuna keskelle. Siksi rikkaiden maiden pitäi­si keksiä itsensä uudelleen, Roslingin sanoin ”integroitua muuttuneeseen maailmaan”.

Lisäksi rikkaiden teollisuusmaiden järjestön OECD:n pitäisi Roslingin mu­kaan viipymättä päivittää kehitysavun vastaanottajamaiden listaansa. Sen mu­kaan päätetään, mille maille rikkaat maat voivat suunnata julkisista varois­taan antamaansa apua.

Avunsaajina on ylemmän keskitulo­luokan maita, kuten Kiina, Brasilia, Chile ja Meksiko, joissa eliniänodote on yli 70 vuotta, naiset synnyttävät keskimäärin alle 2,4 lasta ja yli yhdeksän kymmenes­tä osaa lukea. Vaikka näissä maissa elää edelleen köyhiä, joiden asiat eivät ole yhtä hyvin kuin keskiarvot antavat olet­taa, maiden ei enää pitäisi tarvita apua kansalaistensa terveyden ja lukutaidon edistämiseen – tarkoituksiin, joilla apua rikkaissa maissa usein perustellaan, Ros­ling katsoo.

”Kun ruotsalaisilta päättäjiltä kysyy, kuinka he voivat antaa kehitysapua Kii­nalle, maalle, joka on ostanut Volvon, he vastaavat, että kyse on ’budjettitek­nisestä seikasta’. Minusta se on rahalla kikkailua, jota Afrikassa kutsuttaisiin korruptioksi.” 

Hans Rosling

• Syntyi 27. 7. 1948 Uppsalassa.
• Opiskeli lääketiedettä ja tilastotiedettä Uppsalassa 1967–1974 ja kansanterveystie­dettä Intian Bangaloressa 1972.
• Työskenteli Nacalan piirikun­nan vastaavana lääkärinä Pohjois-Mosambikissa 1979–1981. Löysi Mosambikista ai­emmin huonosti tunnetun halvaannuttavan sairauden, jonka risti konzoksi.
• Väitteli konzosta lääketieteen tohtoriksi Uppsalan yliopistosta 1986 ja työskenteli sen jälkeen kaksi vuosikymmentä eri puolil­la Afrikkaa tutkimassa tautia.
• On työskennellyt terveysneu­vonantajana esimerkiksi WHO:lle ja Unicefille ja oli perustamassa Ruotsin Lääkä­rit ilman rajoja -järjestöä vuonna 1993.
• Perusti vuonna 2005 Gapmin­der-säätiön ja kehitti poikansa kanssa tietokoneohjelman, jonka avulla kuka tahansa voi säätiön verkkosivulla rakentaa kehitykseen liittyvästä tilasto­tiedosta graafisia esityksiä.
• Naimisissa, kolme lasta ja seitsemän lastenlasta.
• Harrastaa suunnistusta ja puutarhanhoitoa ja on harjoi­tellut miekannielentää.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää