Ei vain leivästä

Juha Mäkinen/UP

Kansainväliset hyvinvointimittarit tuottavat erilaisia tuloksia sen mukaan, mitä mitataan. Mittatikkujen valinta edellyttää viime kädessä vastausta kysymykseen siitä, mitä on hyvä elämä.

Hyvinvointi on kätevä iskusana politiikassa. Hyvinkin erilai­sia poliittisia linjauksia perus­tellaan hyvinvoinnin turvaa­misella. Jyrki Kataisen hallituksen halli­tusohjelmassa hyvinvointi-sana erilaisine johdannaisineen esiintyy 64 kertaa.

Mutta mistä tiedämme, mikä on suomalaisen hyvinvoinnin tila? Miten hyvinvointia voi mitata?

Perinteinen tapa arvioida kansa­kuntien menestymistä on mitata niiden bruttokansantuotetta ja sen kasvua. BKT on kuitenkin hyvin ongelmallinen hyvin­voinnin kuvaaja: se ei kerro esimerkiksi kansalaisvapauksista, tulonjaon tasai­suudesta tai ympäristön saastumisesta. Lisäksi Suomen kaltaisissa maissa, joissa aineelliset perustarpeet on suureksi osaksi tyydytetty, talouskasvu itsessään ei enää ole ratkaisevaa hyvinvoinnin kannalta.

”BKT:ssä hyvinvointia on katsottu tuotannon näkökulmasta. Olisi kuiten­kin järkevää siirtää näkökulmaa ku­luttajiin päin, sillä yksityinen kulutus kertoo paljon enemmän ihmisten hyvin­voinnista”, toteaa tutkimusjohtaja Jukka HoffrénTilastokeskuksesta.

Hoffrén huomauttaa, että BKT:n puutteet ovat olleet sen laatijoiden ja kehittäjien tiedossa jo vuosikymmeniä.

”Uutta on se, että BKT-kritiikki on murtautunut asiantuntijapiireistä polii­tikkojen puheisiin ja mediaan. Syynä on se, että BKT vastaa aina vain huonommin päätöksenteon tarpeisiin esimerkiksi Eu­roopan unionissa.”

BKT-kritiikki ei ole vain radikaalien yhteiskuntafilosofien tai vaihtoehtohip­pien puhetta. Muun muassa EU-komis­sion puheenjohtaja José Manuel Barroso totesi vuonna 2007 järjestetyssä Beyond GDP -konferenssissa, että ”emme voi kohdata tulevaisuuden haasteita men­neisyyden työkaluilla”, ja kannusti ke­hittämään parempia tapoja hyvinvoinnin mittaamiseen. Suomessa kehitysministeri Heidi Hautala on pitänyt esillä Bhutanis­sa kehitettyä bruttokansanonnellisuutta.

Vaihtoehtoja BKT:lle on kehitetty maailmalla jo pitkään. Hoffrén laati tois­sa vuonna yhdessä Inka Lemmetyisen ja Leena Pitkän kanssa Sitralle selvityksen erilaisista hyvinvointi-indikaattoreista. Siinä tarkastellaan kaikkiaan 16:ta eri­laista mittaria ja arvioidaan niiden käy­tettävyyttä Suomen kannalta.

Kenties tunnetuin vaihtoehtoinen mittari on YK:n kehitysohjelman UNDP:n vuonna 1990 lanseeraama Inhimillisen kehityksen indeksi (Human Develop­ment Index, HDI). Henkeä kohden las­kettu bruttokansantulo on siinä mukana yhtenä muuttujana, mutta lisäksi indeksi tarkastelee koulutustasoa ja odotettavis­sa olevaa elinikää.

Kun tarkastelee rinnakkain BKT- ja HDI-listauksia, esiin nousee paljon ker­tovia eroja: esimerkiksi Qatar, joka on maailman vaurain maa henkeä kohden lasketun BKT:n mukaan, sijoittuu HDI-vertailussa vasta sijalle 37. Qatarilaiset elävät pitkään ja ovat rikkaita, mutta käyvät esimerkiksi suomalaisiin verrat­tuna keskimäärin kolme vuotta vähem­män koulua.

Haitat on hinnoiteltava

Edes HDI ei ole kovin relevantti mittari Suomen kaltaisten jälkiteollisten maiden kannalta, Hoffrén huomauttaa. HDI tar­kastelee asioita, jotka ovat haasteita en­nen kaikkea kehitysmaissa. Suomi saa HDI:ssä taatusti hyvät pisteet, mutta se ei tarkoita, etteikö hyvinvoinnissamme olisi parantamisen varaa.

”Meillä olennainen hyvinvointi­haaste on resurssien käytön tehokkuus. Taustalla on huoli esimerkiksi energian ja luonnonvarojen riittävyydestä. Tavoit­teena voi pitää hyvinvoinnin kasvatta­mista tai edes nykyisen tason ylläpitä­mistä entistä tehokkaammalla resurssien käytöllä”, Hoffrén selventää.

Varteenotettavina vaihtoehtoina Hoffrén nostaa esiin kestävän taloudel­lisen hyvinvoinnin indikaattorin (Index of Sustainable Economic Welfare, ISEW) ja sen pohjalta jatkojalostetun aidon ke­hityksen indikaattorin (Genuine Progress Indicator, GPI). Niissä laskelmat perus­tuvat yksityiseen kulutukseen. Lisäksi laskennassa otetaan huomioon lukuisia hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä kou­lutuksesta rikollisuuteen ja meluhaitois­ta ympäristön pilaantumiseen. Erilaiset hyödyt ja haitat on siis hinnoiteltu.

Vaikka GPI kehitettiin vasta 1990-lu­vulla, sen laskentakaavaa voidaan so­veltaa takautuvasti. Tilastokeskuksessa laskettiin muutama vuosi sitten Suomen GPI-aikasarja vuosille 1945–2007. Tu­losten mukaan Suomen hyvinvointi saa­vutti huippunsa vuonna 1989 – ja on sen jälkeen laskenut 1970-luvun alun tasolle.

Hoffrénin mukaan GPI-arvon lasku selittyy ensinnäkin välillisten haittojen kasvamisella. Niistä merkittävimpiä ovat hiilidioksidipäästöjen lisääntyminen ja laajamittaisesta soiden kuivattamisesta johtuva luonnon monimuotoisuuden vä­heneminen. Samaan aikaan suomalaisten tuloerot ovat kasvaneet. Taustalla on ajatus, että hyvinvoinnin kasvu edellyttää kaikkien tuloryhmien tulojen kasvua, ei vain rikkaimpien.

Pisteitä ekotehokkuudesta

Vielä radikaalimman näkökulman muutoksen tarjoaa englantilaisen New Economics Foundationin kehittämä Onnellinen planeetta -indeksi (Happy Planet Index, HPI). HPI tuottaa tyystin erilaisen listauksen kuin useimmat muut hyvinvoinnin mittarit. Syy on siinä, että HPI-indeksi ei pyri mittaamaan pelkkää ihmisten hyvinvointia vaan hyvinvoinnin ekotehokkuutta.

HPI:ssä maat pisteytetään kolmen seikan mukaan: ihmisten tyytyväisyys omaan elämäänsä, eliniänodote sekä henkeä kohten laskettu ekologinen jalanjälki. HPI tuo mukaan subjektiivisen ko­kemuksen hyvinvoinnista, joka puuttuu useimmista muista mittareista.

Ensimmäinen HPI-vertailu julkaistiin vuonna 2006. Siinä ykkössijan saavutti pieni Tyynenmeren saarivaltio Vanuatu. Vuoden 2009 indeksissä kärkeen nousi väliamerikkalainen Costa Rica. Kolmas HPI-vertailu julkaistaan tämän vuoden aikana.

HPI:n tulokset saattavat hätkähdyt­tää: kärkikymmenikköön ovat selvinneet muun muassa pahamaineisen väkivaltai­set Guatemala ja El Salvador sekä kom­munismin ulkomuseoksi parjattu Kuuba. Niissä ei eletä yhtä pitkään eikä olla yhtä tyytyväisiä kuin Suomessa – mutta niillä on myös paljon pienempi ekologinen jalanjälki.

Vauraat teollisuusmaat, joissa eletään pitkään ja tyytyväisinä mutta tuhlaillaan luonnonvaroja, eivät HPI:ssä menesty. Suomi on sijalla 59, Yhdysvallat vasta sijalla 114. Vuoden 2009 vertailussa oli mukana yhteensä 143 maata.

HPI:n heikkouksina Hoffrén pitää sen suppeutta ja hyvinvointiin vaikutta­vien sosiaalisten tekijöiden puuttumista. Lisäksi indeksissä käytetty data on peräi­sin useista eri lähteistä, mikä heikentää eri maiden tulosten vertailukelpoisuutta.

Vaikka erilaiset mittarit nostavat eri maita hyvinvointivertailun kärkisijoille, näyttää siltä, että heikoimmin menesty­vät maat ovat aina samoja: useat Saha­ran eteläpuolisen Afrikan valtiot, kuten Kongo, Burundi ja Zimbabwe, löytyvät niin BKT-, HDI- kuin HPI-vertailujen häntäpäästä.

Kohti hyvinvoinnin teoriaa

Siinä missä eri puolilla maailmaa kehitellään vaihtoehtoisia hyvinvoinnin mittareita, Helsingin Ruoholahdessa pohditaan, mitä hyvinvoinnilla oikeas­taan tarkoitetaan ja millaiselle teorialle mittarit pitäisi rakentaa.

”Eri mittarit mittaavat eri asioita, eivätkä ne ota välttämättä huomioon kaikkia niitä tekijöitä, jotka vaikuttavat hyvinvointiin”, toteaa johtava asian­tuntija Timo Hämäläinen Sitrasta. Hän pohtii työkseen sitä, mistä hyvinvointi koostuu.

Sitralla ja HPI:n kehittäneellä New Economics Foundationilla on käynnissä yhteinen tutkimushanke, jossa tarkastel­laan uusia hyvinvoinnin haasteita sekä sitä, miten niihin voitaisiin vaikuttaa poliittisessa päätöksenteossa.

Hämäläisen mukaan perinteiset hyvinvointimittarit sopivat hyvin toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin teollisuusmaissa kärsittiin aineellisesta puutteesta. 2000-luvulla hyvinvointiongelmat ovat kuitenkin toisenlaisia.

”Uudet hyvinvointihaasteet liittyvät enemmän henkiseen hyvinvointiin ja elä­mänhallintaan. Hyvinvointikeskustelua olisi tärkeää päivittää ja laajentaa näiden uusien haasteiden suuntaan”, Hämäläi­nen sanoo.

”Uskon, että jos meillä olisi parempi käsitys siitä, mistä ihmisten hyvinvointi syntyy, löytäisimme helpommin vastauk­sen kaikkiin välineellisiin kysymyksiin: millaisia tuotteita ja palveluita ihmiset oikeasti tarvitsevat, millaisia organisaati­oita pitäisi kehittää ja millaista politiikka tulisi tehdä.”

Uudet hyvinvointikysymykset liitty­vät paljolti arkiseen päätöksentekoon ja ihmisten yksityiselämään. Ihmisillä on paljon vaikutusvaltaa ja valinnan mah­dollisuuksia. Se on myös osa ongelmaa:

”Riippumatta tulotasosta joudumme tekemään päivittäin valtavasti päätöksiä, joilla on vaikutuksia niin omaamme kuin muiden ihmisten hyvinvointiin. Päätök­sentekijöinä emme ole kovin hyviä. Meil­lä on vain rajallinen aivokapasiteetti käy­tössämme”, Timo Hämäläinen toteaa.

Ongelmaa vaikeuttaa se, että valin­tojen hyvinvointivaikutukset voivat olla täysin erilaiset lyhyellä ja pitkällä aikavä­lillä. Päihteet tai syrjähypyt voivat lisätä hyvinvointia lyhyellä aikavälillä, mutta pitkällä aikavälillä niillä on haitallisia vaikutuksia.

Lisäksi valintojen vaikutukset ka­sautuvat, kun suuri määrä ihmisiä tekee samanlaisia päätöksiä. Keskitalven ete­länmatka voi lisätä reissaajan hyvinvoin­tia, mutta kun miljoonat tekevät saman valinnan, seurauksena ovat valtavat hiilidioksidipäästöt.

”Yksittäisten ihmisten valinnoilla ei pelasteta maailmaa. Ihmisten käyttäyty­misessä pitäisi saada aikaan laaja-alaisia muutoksia”, Hämäläinen toteaa.

Hämäläisen mukaan vanhanaikai­nen sääntely ja valistus eivät riitä, vaan tarvitaan uudenlaisia menetelmiä, jotka auttavat ihmisiä tekemään parempia valintoja.

”Yksilöiden arkista päätöksentekoa pitäisi pystyä tukemaan, tuuppimaan ih­misiä oikeaan suuntaan.”

Tuuppimisella Hämäläinen viittaa amerikkalaisten Cass Sunsteinin ja Richard Thalerin kirjoittamaan kir­jaan Nudge. Kirjoittajien lähtökohta on, että ihmiset eivät suinkaan ole niin hyviä päätöksentekijöitä kuin klassinen taloustiede haluaa uskoa. Niinpä on järkevää vaikuttaa heidän valintoihin­sa tekemällä yleisesti hyväksi katsottu vaihtoehto muita houkuttelevammaksi. Tällaista ohjailua kutsutaan ”valinta-arkkitehtuuriksi”, ”libertaristiseksi paternalismiksi” tai kirjan nimen mu­kaan ”tönäisyksi”.

Kirjoittajien vaikutusvaltaisuutta kuvaa, että Sunstein työskentelee ny­kyään Yhdysvaltain hallituksen infor­maatioviraston johdossa. Thaler on toi­minut Britannian pääministerin David Cameronin neuvonantajana. Cameronin hallituksen alaisuudessa toimii käyttäy­tymispsykologian yksikkö, joka keskit­tyy vaikuttamaan erityisesti kansalaisten terveys- ja ravintokysymyksissä tekemiin valintoihin.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää