Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Myanmar avaa oviaan kurinalaisesti

Bart Gaens

Myanmarin hallinto parantaa uudistuksilla kansainvälistä kuvaansa ja tasapainottaa Kiinan vaikutusvaltaa. Demokratiakokeilu etenee sotilasmarssin tahdissa.

Myanmarissa eli entisessä Burmassa järjestettiin mar­raskuussa 2010 epärehelli­sinä pidetyt vaalit, joiden jälkeen monet armeijan upseerit luo­puivat univormuistaan ja muodostivat nimellisen siviilihallinnon. Vaaleja on seurannut poliittisten ja taloudellisten uudistusten sarja: hallinto on vapaut­tanut poliittisia vankeja, vahvistanut ilmaisunvapautta, laillistanut ammatti­liittoja ja aloittanut vuoropuhelun etnis­ten vähemmistöjen aseellisten ryhmien kanssa.

Uudistusten tärkeimpänä symbolina oppositiojohtaja Aung San Suu Kyi va­pautettiin kotiarestista ja hänen annet­tiin osallistua tämän vuoden huhtikui­siin täydennysvaaleihin. Suu Kyi vannoi parlamentin virkavalansa toukokuun toisena päivänä.

”Myanmarin kevään” poliittiset uu­distukset ovat saattaneet vaikuttaa länsi­maisille tarkkailijoille yhtäkkisiltä, mutta hallinto on valmistellut niitä jo pitkään. Siviilihallinnoksi muuttuneen sotilashal­linnon perimmäiset vaikuttimet kaipaa­vat kuitenkin lähempää tarkastelua.

Seitsemän porrasta demokratiaan

Myanmar on suurimmaksi osaksi budd­halainen mutta etnisesti jakautunut maa, jonka 55-miljoonainen kansa on elänyt sotilashallinnon alla vuodesta 1962. Murskattuaan opiskelijoiden johtamat mielenosoitukset vuonna 1988 valtaan nousi uusi juntta SLORC (State Law and Order Restoration Council), joka vaihtoi maan nimen Burmasta Myanmariksi.

Länsimaat asettivat Myanmarille pa­kotteita, kun maan hallinto tukahdutti poliittisen toiminnan vuosiksi, loukkasi räikeästi ihmisoikeuksia ja kieltäytyi kun­nioittamasta vuoden 1990 parlamentti­vaalien tulosta. Maasta tuli kansainvä­lisen politiikan hylkiö ja Yhdysvaltain entisen ulkoministerin Condoleezza Ricen sanoin ”tyrannian viimeinen linnake”.

Juntta siirsi vuonna 2005 maan pääkaupungin Yangonista (Rangoon) Naypyidawiin, luultavasti Yhdysval­tain hyökkäyksen pelossa. Kahta vuotta myöhemmin maan armeija Tatmadawmurskasi armotta munkkien sahramival­lankumoukseksi ristityt väkivallattomat mielenosoitukset. Aung San Suu Kyitä sotilasjohtajat pitivät kotiarestissa yhtä mittaa 15 vuotta.

Myanmarin valtaapitävän eliitin näkökulmasta uudistukset alkoivat jo vuonna 2003. Silloin laadittiin seit­senportainen ”tiekartta kurinalaiseen demokratiaan”, jonka tavoitteena oli laatia uusi perustuslaki, järjestää vaalit ja koota parlamentti.

Vanhempi kenraali Than Shwe, joka johti sotilasneuvostoa ja hallitsi Myan­maria diktatorisin ottein 19 vuotta, on verrannut maan demokratiaa juuri kai­vettuun lähteeseen: se pulppuaa sameaa vettä, jota armeijan on jonkin aikaa suo­datettava. Nyt sotilasjohto katsoo, että maan rakentaminen ”moderniksi, kehitty­neeksi ja demokraattiseksi kansakunnak­si” on edennyt viimeiseen vaiheeseensa.

Wikileaksin paljastama Kiinan enti­sen Myanmarin-suurlähettilään haastat­telu vuodelta 2005 kertoo, että Myanma­rin sotilasjohtajat olivat jo vuosikymmen sitten halukkaita antamaan tietä siviili­hallinnolle – mutta vasta turvattuaan omat yksityiset ja taloudelliset etunsa sekä armeijan edut. Lisäksi sotilasjohto halusi hallitulla vallanvaihdolla estää kaaoksen syntymisen ja turvata kansal­lisen yhtenäisyyden.

Samasta syystä sotilashallinto ei päästänyt Aung San Suu Kyitä osallistu­maan uudistusten alkuvaiheeseen: Suu Kyin yhteydet länteen ja hänen potenti­aalinen vaikutusvaltansa etnisten vähem­mistöjen keskuudessa nähtiin vahingolli­siksi tiekartan toimeenpanon kannalta.

Asennemuutos Suu Kyitä kohtaan on näyttänyt odottamattomalta, mutta se noudattaa suunnitelmaa, jonka mukaan oppositiojohtaja osallistuu maan demo­kratisoinnin viimeiseen vaiheeseen. En­tiset sotilasjohtajat suhtautuvat nyt tar­peeksi itsevarmasti uudistusohjelmansa etenemiseen ja ymmärtävät, että Suu Kyi tarvitaan mukaan legitimoimaan hanke.

Valtioksi valtioiden joukkoon

Uudistusten toinen syy on tarve palaut­taa Myanmarin kansainvälinen asema. Länsimaat ylläpitivät kahden vuosikym­menen ajan Myanmarin-vastaisia pakotteita, mutta ne eivät tuoneet maahan muutosta eivätkä ajaneet sotilasjohtajia taloudellisesti ahtaalle. Pikemminkin ne houkuttelivat Myanmarin tiivistämään suhteitaan naapurimaihinsa, kuten Thai­maahan, Intiaan ja Kiinaan.

Myanmarin kauppa Kiinan ja Thai­maan kanssa kattaa nyt lähes 60 prosent­tia maan ulkomaankaupasta. Eritoten Kiina on lisännyt kaupankäyntiä sekä investointi- ja infrastruktuurihankkeita Myanmarin kanssa edistääkseen omaa kansallista etuaan ja vahvistaakseen naa­purimaansa vakautta.

Pakotteet onnistuivat kuitenkin lei­maamaan Myanmarin poliittiseksi hyl­kiöksi. Aung San Suu Kyi on toistuvasti puhunut pakotteiden vahvasta psyko­logisesta vaikutuksesta, joka on vienyt hallinnolta kansainvälisen legitimiteetin. Sotilasjohdon asemaa on heikentänyt se, että Myanmarin edustajia ei ole huolit­tu kansainvälisiin huippukokouksiin ja suurlähettiläsvaihto on ollut lähes koko­naan jäissä.

Lännen painostuksesta myös Kaak­kois-Aasian maiden järjestö ASEAN, jo­hon Myanmar liittyi vuonna 1997, tym­pääntyi maan asemaan hylkiövaltiona. Linjansa mukaisesti järjestö ei ole puut­tunut Myanmarin sisäisiin asioihin, mut­ta se on lisännyt vähitellen painostusta asennoitumalla hallintoon kriittisesti ja turvautumalla hiljaiseen diplomatiaan.

ASEAN epäsi Myanmarilta järjestön kiertävän puheenjohtajuuden vuonna 2006. Maa saanee järjestön johdettavak­seen vuonna 2014, palkintona hallinnon tekemistä uudistuksista. Myanmarille puheenjohtajuus on hyvä tilaisuus kerätä kansainvälistä tunnustusta ja vahvistaa hallintonsa legitimiteettiä naapurimai­den silmissä.

Rajat Kiinan vallalle

Myanmarin muutoksen tiellä on silti lukuisia esteitä. Ensinnäkin maassa on noin 135 etnistä vähemmistöryhmää, jotka jakautuvat hallinnon mukaan kahdeksaksi roduksi. Enemmistöryhmä bamareita on 70 prosenttia kansasta.

Hallitus on onnistunut solmimaan aselevon wa-kansan ja useiden muiden etnisten vähemmistöjen aseellisten ryhmien kanssa. Lisäksi hallitus käy rau­hanneuvotteluja esimerkiksi karenien kanssa, mutta samaan aikaan armeijan ja kachinien taistelut jatkuvat maan poh­joisosissa. Hallituksen tulisi taata kaikille vähemmistöille kunnollinen poliittinen edustus ja laajentaa ryhmien yhteiskun­nallisia vaikutusmahdollisuuksia, jotta maa voisi välttyä etnisten konfliktien kärjistymiseltä uusiksi yhteenotoiksi.

Toiseksi Myanmar koettaa rajata ja tasapainottaa Kiinan vahvaa vaikutus­ta alueellaan, mikä voi muuttaa alueen voimatasapainoa. Kiina on pyrkinyt varmistamaan luonnonvarojen tuonnin Myanmarista helpottamalla maiden välistä kaupankäyntiä ja rakentamalla öljy- ja kaasuputkia sekä vesivoimaa. Kiinan yhtenä tavoitteena on rakentaa Lounais-Kiinan Yunnanin maakunnasta yhteys Intian valtamerelle.

Noin 40 prosenttia Myanmarin tuonnista tulee Kiinasta, ja Kiinan vienti Myanmariin yli kaksinkertaistui vuosina 2006–2010. Kiina tuo Myanmariin myös omaa työvoimaansa, mikä on lisännyt kiinalaisten osuutta Myanmarin raja-alueiden väestöstä. Valtaosa investointien tuotoista kulkeutuu Kiinaan.

Myanmar näyttää nyt yrittävän rajoittaaliiallista riippuvuuttaan Kiinas­ta. PresidenttiThein Sein on keskeyttä­nyt Myitsonen padon rakentamisen, koska 90 prosenttia padon tuottamasta energiasta oli määrä viedä Kiinan Yunna­niin. Lisäksi padolla olisi ollut huomat­tavia haittavaikutuksia alueen väestön ja ympäristön kannalta: se olisi esimerkiksi peittänyt alleen 760 neliökilometrin alu­een maata.

Myös muut maat ovat kiinnostu­neita Myanmarin luonnonvaroista ja odottavat nyt tilaisuuttaan investoida maan hitaasti uudistuvaan talouteen ja infrastruktuuriin. Yhdysvaltojen tavoit­teena on lisätä läsnäoloaan Itä-Aasiassa ja tasapainottaa Kiinan vaikutusvaltaa alueella yhteistyössä Myanmarin kanssa.

Euroopan unionille tällainen asetel­ma voi tarjota mahdollisuuden toimia alueellisena vakauttajana ja välittäjänä mahdollisissa konfliktitilanteissa. Euroo­pan unioni on reagoinut nopeasti Myan­marin viimeaikaisiin uudistuksiin. EU on poistanut Myanmarin vastaiset pakot­teet asevientikieltoa lukuun ottamatta ja avannut edustuston Yangoniin.

EU on Myanmarille ja muille Kaak­kois-Aasian valtioille myös tärkeä kauppakumppani. Unioni voisi tarjota Myanmarille lisäsyitä muutokseen li­säämällä kehitysapuaan, palkitsemalla uusista poliittisistauudistuksista ja tar­joamalla erityisosaamista esimerkiksi konfliktinvälityksessä. Yksi tärkeä sym­bolinen askel olisi vakiinnuttaa maan ni­meksi Myanmar tähän saakka käytetyn ja hankalan Burma/Myanmar-yhdistel­män sijaan.

Sotilaiden parlamentti

Kolmas este Myanmarin uudistumisen tiellä on vuonna 2008 säädetty perus­tuslaki, joka takaa armeijalle vahvan aseman: neljännes parlamenttipaikoista on varattu asevoimille. Lisäksi armeijaa lähellä oleva valtapuolue USDP (Uni­on Solidarity and Development Party) pitää hallussaan valtaosaa parlament­tipaikoista. Perustuslain muuttaminen vaatii parlamentin kolmen neljänneksen hyväksynnän, joten perustuslakia on vaikea muuttaa ilman sotilaiden tukea.

Myanmarin vähittäisissä uudistuksis­sa on silti kyse muustakin kuin lännen miellyttämisestä, ja uudistukset toden­näköisesti jatkuvat. Valtapuolue USDP:n avainhenkilöt ovat uudistusmielisiä, ja heitä on harjaannutettu tuleviin tehtä­viinsä ”kurinalaisen demokratian” sivii­lijohtajina.

Myanmarin entinen diktaattori Than Shwe valitsi vuonna 2003 hen­kilökohtaisesti Thein Seinin johtamaan tiekartan asteittaista toteuttamista. Thein Sein nousi yli 40 vuotta kestäneen soti­lasuransa aikana armeijan ylimpään joh­toon ja palveli pääministerinä vuosina 2007–2011. Viime vuonna hänet nimitet­tiin presidentiksi, ja nyt hän on Myanma­rin uudistusohjelman keulakuva.

Uudistukset ovat kohentaneet Myan­marin imagoa ja parantaneet maan kan­sainvälistä asemaa. Sotilashallinnosta on tullut ainakin muodollisesti siviilihallin­to, jolla on mahdollisuudet rakentaa vähitellen kansallista sovintoa. ”Ku­rinalaisen demokratian” askelmerkit on mietitty tarkkaan, ja polku näyttää kiviseltä, mutta ainakin nyt ilmassa on toivoa todellisesta demokratiasta. Vuo­den 2015 valtakunnalliset vaalit näyttä­vät, kuinka pitkälle valtaapitävä eliitti on valmis demokratisoimaan maata.

 
Ulkopolitiikka 2/2012

Ilmastopolitiikan B-suunnitelma

Antti Kivimäki

Yhden edistys, toisen taantumus

Antti Kivimäki

Ovatko ilmastoneuvottelut epäonnistuneet?

Antto Vihma

Espanja muutosten edessä

Teemu Sinkkonen

Euroopan unionin arkkitehti

Joonas Pörsti/UP

Slummien selviytyjät

Niina Oisalo

Vaihtuuko maailmanpoliisi?

Joonas Pörsti/UP

Miksi Maailmanpankin pääjohtaja on valittava Yhdysvalloista?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Yhteisen planeetan jakajat

Teija Tiilikainen

Tilastovelho

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Äly hoi

Joonas Pörsti/UP

Tarinatekniikoilla vihollista päin

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Nuori ja levoton

Juha Mäkinen/UP

Sitoumukset elintason mukaan

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Puhtaan veden kysyntä kasvaa

Lauri Seppälä

Ei vain leivästä

Juha Mäkinen/UP

Kuluttaja, älä syyllisty

Hanna Nikkanen

EU pelkää kansan valtaa naapurustossaan

Kristi Raik

Kärki edellä

Kaisa Korhonen

Islanti vuonna nolla

Hanna Nikkanen

Islannin ja Wikileaksin romanssi uudisti medialait

Hanna Nikkanen

Myanmar avaa oviaan kurinalaisesti

Bart Gaens

Hollanden taikasana

Raine Tiessalo

Turvaneuvosto terästi otettaan

Janne Taalas

Alueelliset mahdit vastakkain

Joonas Pörsti/UP

Eurooppa maksaa virheistään

Pekka Vahvanen

Finanssikriisi rahapelurin silmin

Henri Purje

Kylmän sodan oppi-isästä tuli toisinajattelija

Kari Möttölä

Saksan vasemmisto etsii suuntaa

Yrjö Lautela

Jännitettä Vapautuksen aukiolla

Sanna Negus

Ministeri kuin luonnonvoima

Juha Mäkinen/UP

Radion sinfoniaorkesterin lippujen voittajat on arvottu

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Maailman suurimmat johtajat

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Aavikon omistajat

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvat ja kartta Tuomas Kortteinen/UP