Eurooppa maksaa virheistään

Heikki Patomäki: Eurokriisin anatomia. Mitä globalisaation jälkeen? Into Kustannus2012, 224 s.

Pekka Vahvanen

Piia-Noora Kauppi ja Heikki Patomäki toivovat Euroopan unionista tärkeää osatekijää globaalin hallinnan rakentamisessa. Lähes kaikesta muusta he ovat eri mieltä.

Piia-Noora Kauppi ja Heikki Patomäki toivovat Euroopan unionista tärkeää osatekijää globaalin hallinnan rakentamisessa. Lähes kaikesta muusta he ovat eri mieltä.

Professori Heikki Patomäen tuo­reen kirjan mukaan finanssialan merkityksen lisääntyminen eli ”finansialisaatio” on keskeinen tekijä Euroopan talouskriisin taustalla.

Rahoituslaitoksilla ja rahoituseliitillä on yhä enemmän valtaa suhteessa kulut­tajiin, yrityksiin ja talouspolitiikan päät­täjiin. Finansialisaatio ja eriarvoisuuden lisääntyminen ruokkivat toisiaan. Eriar­voistuminen ohjaa rahavirtoja rahoitus­markkinoille, joilla lainaa otetaan paljon spekulatiivisiin tarkoituksiin, mikä lisää epävakautta ja luo talouskriisejä.

Helsingin yliopiston kansainvälisen politiikan professorina työskentelevä Pa­tomäki on tunnettu vasemmistolaisista näkemyksistään. Hän on ollut vasem­mistoliiton kansanedustajaehdokkaana ja toiminut kansalaisjärjestö ATTACin Suomen puheenjohtajana.

Patomäen kirjan tarkastelussa rahoi­tuksen ylivalta on syynä siihen, että yri­tykset tavoittelevat lyhytaikaisia voittoja ja valtiot puolestaan pyrkivät alhaiseen inflaatioon ja korkeaan kilpailukykyyn täystyöllisyyden sijaan. Patomäki arvos­telee voimakkaasti myös tiukan talous­kurin politiikkaa ja suosittelee suopeita velkajärjestelyjä kriisimaille.

Helmikuussa ilmestynyt Eurokriisin anatomia on kuin kirjoitettu kaikkea sitä vastaan, mitä finanssiala edustaa. Siksi pyysimme Finanssialan keskusliiton toi­mitusjohtajaa ja kokoomuksen entistä europarlamentaarikkoa Piia-Noora Kauppia lukemaan kirjan.

Kirjan lopussa Patomäki esittää kol­me vaihtoehtoista tulevaisuusskenaario­ta Euroopan unionille. Ensimmäisessä ”uusliberaali Eurooppa-projekti” jatkuu ja luvassa on epäonnistuminen. Toises­sa ja suositeltavammassa vaihtoehdos­sa EU:sta tulee sosiaalidemokraattinen liittovaltio. Kolmannessa ja Patomäen toivomassa skenaariossa EU on tärkeä tekijä sosiaalidemokraattisessa globaa­lissa hallinnassa.

UP: Mitä mieltä olet Patomäen esittä­mistä skenaarioista?

Ykkösvaihtoehto on todennäköisin: että politiikka jatkuu nykyisellään. En usko, että Euroopassa ollaan valmiita tekemään muihin skenaarioihin tarvit­tavia institutionaalisia päätöksiä. On joka tapauksessa selvää, että emme saa päästää EU:ta rappeutumaan, ellemme ole miettineet korvaavaa mallia, jolla maanosamme pääsee eteenpäin.

Olen toisen skenaarion kannalla. Asioita on tehtävä koordinoidummin ja EU:ta on syytä viedä kohti liittovaltio­ta. Mutta en kannata tämän skenaarion toteutumista sosiaalidemokraattisena. Uskon keskustaoikeistolaiselle liittoval­tiomallille olevan enemmän kannatusta, ja pidän sitä suhteellisen realistisena vaihtoehtona.

Olen Patomäen hengenheimolainen siinä, että tunnustaudun myös globaa­likansalaiseksi. Olen itse ollut mukana hankkeessa saada YK:n yhteyteen erään­lainen siemen globaaliparlamentille. Pit­kän kehityskaaren tavoitteena tulee olla globaali järjestely – uusliberalistisessa viitekehyksessä. Patomäki edustaa ra­joittunutta ajattelua kuvitellessaan, että liberaali markkinatalousmalli ei voisi toimia globaalin hallinnan lähtökohtana.

Patomäki kirjoittaa, että yksityisen velanmäärän kasvu lisää talouden epä­vakautta. Kuinka paljon finansialisaatiota voidaan syyttää globaalista rahoitus­kriisistä ja eurokriisistä?

En sano, etteikö voimakas velkavipu oli­si ollut ongelma. Se lisäsi rahoituskriisin todennäköisyyttä. Sääntelyssä on ollut aukkoja, ja myös alan toimijoiden riskin­hallinnassa on ollut puutteita. Velkavipu olisi saatava kohtuullistettua, ja lainan­annon tulisi palvella enemmän reaalita­louden tarpeita.

Mutta finanssialaa ei voi yksin syyttää. Varsinkin eurokriisin tapauk­sessa perimmäiset syyt ovat poliitti­sia. EU:n institutionaalinen kehitys on laahannut muun kehityksen perässä.Myös kuluttajat ovat hyötyneet velka­vivusta parempina palkkoina ja kulu­tusmahdollisuuksina sekä alempina ve­roina. Näissä kulutusjuhlissa ovat olleet mukana kaikki. Kun bileet loppuvat, kra­pulasta kärsivät kaikki – eikä voi väittää, että viina kaadettiin kurkusta alas.

Eurokriisiin vaikuttanut globaali rahoi­tuskriisi kumpusi Patomäen mukaan osaltaan eriarvoisuuden kasvusta ja maailmantalouden epäsuhdista. Mitä mieltä olet tästä arviosta?

Maailmantalouden epäsuhdat ehdotto­masti vaikuttivat. Kiinan nopea kasvu ja ylijäämä mahdollistivat amerikkalaisten suuren velkaantumisen. Tämä epätasa­paino olisi ollut vältettävissä vain, jos kiinalainen yhteiskunta olisi pystynyt muuttumaan nopeammin ilman yhteis­kuntarauhan järkkymistä. On kuitenkin huomattava, että nytkin muutoksen no­peus Kiinassa on ollut valtava. Lisäksi on ehdottomasti hyvä asia, että miljoonat kiinalaiset ovat nousseet absoluuttisesta köyhyydestä.

Sen sijaan en usko, että eriarvoisuu­den kasvu olisi itsessään vaikuttanut vii­me vuosien talouskriisien syntyyn.

Mitkä ovat mielestäsi muita tärkeimpiä seikkoja, jotka vaikuttivat rahoitus- ja eurokriisin syntyyn?

Kuten Carmen Reinhart ja Kenneth Ro­goff painottavat laajassa tutkimukses­saan This Time Is Different, historian finanssikriiseissä on aina ollut useita syitä: huonoja poliittisia ratkaisuja yh­distettynä huonoihin liiketaloudellisiin ratkaisuihin ja huonoon onneen.

Eurokriisin synnyssä merkittävässä roolissa olivat muun muassa EMU-alueenluomiseen liittyvät perustuslailliset on­gelmat. Budjettikuri jätettiin perustus­laillisten sopimusten ulkopuolelle ja siten heikoksi. Ranska ei halunnut perustus­laillistaa budjettikuria, ja tästä makse­taan nyt.

Kreikan valtionvelkaa olisi Patomäen mielestä pitänyt järjestellä aikaisemmin ja laajemmin. Onko EU:ssa uskottu liikaa siihen, että Kreikan pitää suoriutua lai­noistaan?

Ongelmana oli pitkään, että todellisen riskinkantokyvyn ei annettu näkyä euro­maiden lainoissa. Pidettiin liian pitkään kiinni siitä, että Saksa ja Kreikka mak­savat käytännössä samaa korkoa lainois­taan. Markkinat uskoivat kulissiin, että euroalue olisi yhtenäinen ja että muut tulevat solidaarisuuden nimissä maksa­maan velat siitä huolimatta, että perus­sopimuksissa tämä oli kielletty.

Patomäki ei tunnu ymmärtävän, että Kreikan velkojen anteeksiannolle ei ol­lut minkäänlaista poliittista hyväksyn­tää siinä vaiheessa kun se olisi vielä ollut tehtävissä.

Patomäki kirjoittaa, että rahoitta­jamaat eivät muka saisi asettaa mitään ehtoja velkamaille. Se on hänen mukaan­sa puuttumista niiden sisäisiin asioihin. Mielestäni on kuitenkin selvää, että jos maa on ottanut tietoisesti riskejä ja vel­kaa ja siitä on kansanvaltaisesti päätetty, näistä velvollisuuksista ei voi päästä kuin koira veräjästä.

Patomäen mukaan velkaantuneet maat tarvitsevat laajan velkasaneerauksen ilman talouspoliittisia ehtoja. Mitä miel­tä olet Patomäen toivomasta globaalista velkasovittelumekanismista?

Olen henkilökohtaisesti kannattanut globaalin hallinnan lujittamista. Mut­ta kun meillä ei ole toimivia globaalin hallinnan mekanismeja, ei ole myöskään hyvää pohjaa globaalin velkasovittelu­mekanismin luomiselle.

Eikä tämä velkasovittelu saisi olla eh­dotonta. Patomäki antaa ymmärtää, että tarvittaessa vain unohdettaisiin velat. Se olisi moraalikatoa pahimmillaan. Luot­tamus tulee rakentaa sille pohjalle, että velat maksetaan takaisin. Jos päädytään hyvillä perusteilla poikkeustapauksissa siihen, että takaisinmaksua ei vaadita, pitää olla mahdollista käyttää keppiä eli asettaa selkeitä ehtoja.

Patomäki vastustaa tiukkaa talouskuria, joka hänen mukaansa vähentää kysyn­tää ja pahentaa kriisikierrettä. Lisäksi Euroopan keskuspankin tulisi toimia eurokriisissä aktiivisena elvyttäjänä. Mitä mieltä olet näistä näkemyksistä?

On totta, että lyhyellä aikavälillä ta­louskuripäätökset pienentävät talouden kasvua, mutta jos julkiset taloudet ovat velkaantuneet, on ne jossain vaiheessa palautettava kestävälle tasolle. Nyt Eu­roopan kasvunäkymät ovat pysyvästi heikentyneet. Kun myös verojen lisäämi­nen vähentäisi kasvua, talouskurilinja on ollut ainut järkevä ratkaisu.

EKP:n aktiivisemmalle linjalle ja rahan painamiselle tuntuu olevan mo­nessa maassa yhä enemmän poliittista kannatusta. On kuitenkin muistettava, että rahan arvon heikkeneminen haittaa eniten vähävaraisia ja tavallisia palkan­saajia. Mielestäni EKP:n ensisijaisena ta­voitteena tulee tulevaisuudessakin olla hintavakaus.

EU:n komissio on julkaissut ehdotuksen­sa rahoitustransaktioverosta, jolla pyrit­täisiin vähentämään arvopaperikeinot­telua ja keräämään EU:n budjettiin ve­rotuloja. Mitä mieltä olet komission esityksestä?

Vero ei vähentäisi spekulaatiota, vaan veisi sitä muualle: sellaisin maihin, joissa tätä veroa ei ole.

Onnistuakseen tällaisen veroratkai­sun pitäisi olla globaali. Mutta silloinkin ongelmana olisi, ettemme voi järkevästi erotella, mitkä ovat spekulatiivisia transaktioita ja mitkä ovat hyvistä ja legitii­meistä syistä tehtyjä.

Entä EU:n yhteiset joukkovelkakirjat?

Niissä olisi monia hyviä puolia. Pato­mäki vastustaa niitä, koska ne ovat tapa uusliberaalin talouspolitiikan institutio­nalisoimiseksi. Nimenomaan tämän syyn takia itse niitä kannatan.

Eurobondit johtaisivat siihen, että eu­rosta eniten hyötyvät maat, kuten Saksa ja Suomi, maksaisivat lainoistaan hieman enemmän kuin nyt. Heikoimmat maat saisivat puolestaan lainaa halvemmalla, eli kyse olisi eräänlaisesta tulonsiirrosta.

EU:n instituutioiden legitimiteetin vä­häisyyttä on usein pidetty ongelmana. Onko eurokriisi mielestäsi syventänyt tätä ongelmaa?

Perusongelma on toki olemassa, mut­ta eurokriisi ei ole sitä syventänyt. On mielenkiintoista, että Suomessa ei ole koskaan mitattu näin korkeaa EU:n kan­natusta kuin talvella 2012.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuo­reen tutkimuksen mukaan noin kaksi kolmesta suomalaisesta on sitä mieltä, että paluu markkaan olisi huono valinta. Jos emme olisi olleet eurossa, Suomen bruttokansantuotteen lasku 2009 olisi ollut suurempi kuin se nyt oli.

Mitkä asiat taloudellisen menestyksen lisäksi näet EU:n kohtalonkysymyksiksi kuluvalla vuosikymmenellä?

Hyvin tärkeää on, miten Eurooppa hallitsee suuren väestömuutoksen. Eu­roopassa on upeasti saatu hyvän terveydenhuollon ansiosta nostettua elinikää. Tämä hyvä kehitys on johtanut siihen, että väestörakenne vääristyy. Tätä haas­tetta ei voida hoitaa pelkästään kansal­lisella tasolla.

Olen huolestunut myös maahan­muuttoilmapiiristä ja suhtautumisesta Turkkiin. EU:n ei tulisi olla pelkästään kristittyjen Eurooppa vaan poliittisessa mielessä uskontovapaa Eurooppa, jossa maltillista islamia edustavan Turkin tulisi voida olla mukana.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää