Saksan vasemmisto etsii suuntaa

SPD:n ja Merkelin johtaman kris­tillisdemokraattisen CDU:n julistamat tavoitteet ovat usein samankaltaisia, ja loppuvuodesta 2011 myös CDU ilmoitti pyrkivänsä vähimmäispalkkajärjestel­mään. Kristillisdemokraattien esitys ei kuitenkaan käytännössä takaisi vähim­mäispalkkaa kaikille, vaan siinä olisi poikkeuksia. Päätös oli kiistanalainen puolueen sisällä, ja siksi CDU jää alttiiksi vasemmiston kritiikille.

Merkelin ensimmäisen hallituksen sosiaalidemokraattinen valtiovarainmi­nisteri Peer Steinbrück esittää tuoreessa kirjassaan, että rahoitusmarkkinaveron tuotto tulisi käyttää investointiohjel­maan, jolla parannettaisiin EU-maiden kilpailukykyä. Hän vaatii myös lisää EU-rahoitusta tutkimukselle ja koulutukselle sekä maataloustukiaisten vähentämistä.Angela Merkelillä on niin vahva ase­ma, että vasemmiston ei kannata käydä vaalikampanjaa liittokanslerin henkilöä vastaan. Niinpä SPD:n johtoportaassa on kaavailtu kampanjaa ”finanssimarkki­noita vastaan”. SPD vaatii rahoitusmark­kinaveroa ja asettaa sen ehdoksi EU:n talouskurisopimuksen hyväksymiselle. Myös Merkel on kannattanut rahoitus­markkinaveroa, mutta hallituskumppani FDP vastustaa veroa, ellei sitä oteta käyt­töön kaikissa EU-maissa.

Steinbrück tarkastelee kirjassaan niin maailmantalouden ongelmia kuin Saksan vasemmiston ja erityisesti SPD:n tilaa. SPD:n oikeaa laitaa edustavaa Steinbrückiä pidetään mahdollisena liit­tokansleriehdokkaana ensi vuoden liit­topäivävaaleissa.

Keskeisenä syynä SPD:n alamäkeen nähdään yleisesti edellisen sosiaalide­mokraattisen liittokanslerin Gerhard Schröderin käynnistämä Agenda 2010 -ohjelma. Lähes kirosanaksi on muo­dostunut Hartz IV, jolla viitataan työ­markkinoiden joustavuutta radikaalisti lisänneisiin toimenpiteisiin.

Steinbrückin mukaan työttömien määrän vähentyminen 5 miljoonasta 3,3 miljoo­naan vuosina 2005–2008 johtuu osak­si juuri Schröderin uudistuksista. Hän myöntää, että syntyneet työsuhteet ovat usein epävarmalla pohjalla mutta ky­syy, olisiko jatkuva työttömyys parempi vaihtoehto.

Demaripoliitikkoa kauhistuttaa, että 28 prosenttia työläisistä äänesti vuonna 2009 kristillisdemokraatteja ja jopa 13 prosenttia liberaalipuolue FDP:tä, kun taas SPD:tä äänesti vain 24 prosenttia. Sosiaalidemokraatit eivät siis voi laskea vaalivoittoa pelkän työ­väestön varaan.

Steinbrück etsii SPD:lle kannatusta poliittisesta keskustasta. SPD:n tulee hänen mielestään torjua epäilykset siitä, että puoluetta kiinnostaisi vain etujen ja­kaminen eikä se ymmärtäisi yrittäjyyden merkitystä vaurauden luomisessa.

Steinbrück tavoittelee ”vasemmisto­porvarillisia” äänestäjiä, jotka haluavat taistella rosvokapitalismia vastaan, uu­distaa koulutusta, puolustaa kansalais­oikeuksia ja torjua CDU:n kansalliskiih­koisia ja tasa-arvokysymyksissä konser­vatiivisia aineksia.

Suhde vasemmistopuolue Linkeen jakaa SPD:n rivejä. Demarien vasem­mistosiipi haluaisi tiivistää yhteistyötä Linken kanssa, mutta monia sosiaali­demokraatteja hiertää epäilys siitä, että Linke ei ole karistanut kommunistista perintöä harteiltaan. Linke syntyi vuonna 2007, kun sosiaalidemokraatteihin pet­tyneiden vasemmistolaisten perustama WASG-puolue yhdistyi DDR:n kommu­nistipuolueen perillisen PDS:n kanssa.

Steinbrückin mukaan vasemmisto­puolue menetti yhden mahdollisuuden irtautua kommunistisesta perinnöstä, kun puolue ei tukenut Joachim Gauckin ehdokkuutta liittopresidentiksi. Gauck tuli DDR:ssä tunnetuksi kansalaisoikeus­aktivistina ja muurin murtumisen jälkeen Stasin arkistoja hallinnoineen viraston johtajana. Gauck valittiin lopulta maa­liskuussa valtionpäämieheksi ilman va­semmistopuolueen tukea.

Toimittaja Christoph Ruf puolestaan hara­voi uudessa kirjassaan vasemmiston eli SPD:n, vihreiden ja vasemmistopuolue Linken poliittista kenttää eri puolilla maata. Ruf kannattaa SPD:n, Linken ja vihreiden yhteistyötä.

Ruf vaatii SPD:ltä johtopäätöksiä, sillä puolue on menettänyt yli kymmenen miljoonaa äänestäjää vuodesta 1998, jol­loin kristillisdemokraatti Helmut Kohlin 16-vuotinen valtakausi päättyi. Miljoo­nien demarien ja vihreiden äänestäjien odotukset olivat tuolloin suuret. He toivoivat oikeudenmukaisempaa yhteis­kuntaa.

Sen sijaan tuli Hartz IV.

Ruf suomii demareita uusliberalis­tiseen ajatteluun mukautumisesta. Hän korostaa, että talous ei irronnut yhteis­kunnan valvonnasta itsestään, vaan sen irrottivat länsimaiden johtavat poliitikot kymmenientuhansien lobbareiden ja EU-byrokraattien avustuksella.

EU:sta olisi voitu 1980- ja 90-luvuilla rakentaa poliittinen ja sosiaalinen unio­ni, mutta päätavoitteeksi tuli rahaliitto. Uusliberalistinen ajattelu sai ylivallan me­diassa. SPD olisi tarvinnut todella kovaa selkärankaa vastustaakseen ajan henkeä, johon mukautuminen on nyt useimmille eurooppalaisille sosiaalidemokraateille hirvittävän kiusallista, Ruf kirjoittaa.

Suurin este vasemmiston laajalle, pu­navihreälle yhteistyölle on Rufin mukaan etenkin länsisaksalaisten tietämättömyys DDR:n aikaisista oloista ja idän nykyi­sistä poliittisista suuntauksista. Itäsak­salaisten enemmistön mielestä DDR:ssä oli myös hyviä puolia, mutta lännessä pitäisi ymmärtää, että itäsaksalaiset eivät silti halua kommunistivaltiota takaisin. SPD:n nuori polvi on jo valmis yhteistyö­hön vasemmistopuolueen kanssa.

SPD:llä on suuria vaikeuksia tavoit­taa suurkaupunkien nuorta polvea, joka ei seuraa poliittista keskustelua. Nuorille tärkeintä on vapaus, mutta Rufin mu­kaan heille pitäisi viestittää, että hyvin­vointivaltio, Sozialstaat, takaa vapau­den, koska se huolehtii koulutuksesta ja tarjoaasiksi etenemismahdollisuuksia.

SPD ja vihreät tarvitsevat kolmannen liittolaisen Merkelin kukistamiseen, mut­ta kaikki sosiaalidemokraatit eivät ole Rufin ja puolueen vasemman siiven kans­sa yhtä mieltä siitä, että Linke olisi paras vaihtoehto tehtävään. Veronalennuksia vaativan FDP:n valitseminen kumppa­niksi taas olisi Rufin mukaan vaalipetos.

Asetelmia monimutkaistaa piraat­tipuolueen nousu. Puolue olisi tämän­vuotisten kyselyjen mukaan nousemas­sa liittopäiville, joilta FDP taas putoaisi. Toukokuisissa Nordrhein-Westfalenin vaaleissa puolue nousi maapäiville ryti­nällä: se sai 20 paikkaa. FDP lisäsi paik­kalukuaan yhdeksällä, kun taas Linke putosi maapäiviltä kokonaan.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.