Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Aavikon omistajat

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvat ja kartta Tuomas Kortteinen/UP

Itsenäisyyden kaipuuta, aavikon hiljaisuuden ikävää. Siinä on tuareg-musiikin ydin, ja se on entistäkin tärkeämpää nyt, kun Pohjois-Malissa taistellaan maan tulevaisuudesta.


”Musiikkiamme ei ole alun perin tehty bisnestä tai tanssimista varten. Musiikki on taistelua tuareg-kansan puolesta”, sanoo malilaisen Tamikrest-yhtyeen rumpali Aghaly Ag Mohamedine.

Mies istuu helsinkiläisen hotellin aulassa ennen yhtyeen kahta perjantaista Flow-festivaalikeikkaa. Hänen mukaansa Tamikrestin musiikissa, kuten kaikessa tuareg-perinteessä, ensisijaista on sanoma.

Tuaregit ovat aavikon alkuperäisasukkaita, kameleilla ratsastavaa kansaa, joka on vuosisatoja hallinnut aavikon läpi kulkevaa karavaanikauppaa. Heitä asuu ja liikkuu niin Malissa, Algeriassa, Nigerissä kuin Mauritaniassakin. Nyt moni Malin tuaregi tosin asuu pakolaisleireillä, sillä Malin pohjoisosa on kaaoksessa.

Alue on tuareg- ja islamistikapinallisten hallussa, eikä kukaan tiedä, mitä tapahtuu seuraavaksi. Tuaregit ovat kapinoineet oikeuksiensa ja itsenäisyytensä puolesta vuosikymmeniä: kansallisvaltioiden rajat ovat vaikeuttaneet perinteistä elämäntapaa, ja esimerkiksi Malissa tuaregit katsovat hallituksen hylänneen heidät kokonaan.

Malin tuaregien kapina kärjistyi viime keväänä sen jälkeen, kun Malin sotilaat olivat kaapanneet vallan pääkaupungissa Bamakossa. Sotilaat vaativat hallitukselta tiukempaa puuttumista tuareg-kapinaan maan pohjoisosissa – mutta tulivat saattaneeksi maan yhä pahenevaan kaaokseen.

Tuaregien kapinaan liittyi islamistiryhmittymiä, ja nyt tuaregien vapautusliikkeen MNLA:n (Mouvement National de Liberation de l'Azawad) kanssa ja seassa aluetta hallitsevat esimerkiksi islamistiryhmä Ansar Dine sekä alueen al-Qaidaan liitetyt ryhmät.

Alueen uudet hallitsijat ovat julistaneet Pohjois-Malin itsenäiseksi Azawadin valtioksi. Islamistien sanotaan pakottaneen alueen tiukan sharia-lain alle, ja heitä on syytetty esimerkiksi Timbuktun maailmanperintökohteisiin kuuluvien mausoleumien tuhoamisesta.

Mutta kaikkiin tilanteisiin on ratkaisu, Aghaly sanoo. Tässä tilanteessa se on MNLA:n tukeminen.


”Jos Malin hallitus olisi ottanut MNLA:n vaatimukset (itsenäisyydestä) huomioon aikaisemmin, nykyistä kaaosta ei olisi päässyt syntymään. Vaikka Malin naapurimaat kehittäisivät tilanteeseen jonkin ratkaisun, ilman itsenäisyyttä tuaregien kapina jatkuu.”

Länsi-Afrikan talousyhteisö ECOWAS on yrittänyt neuvotella Maliin rauhaa, ja alueen maat ovat olleet halukkaita puuttumaan tilanteeseen myös sotilaallisesti. YK:n turvallisuusneuvosto on toistaiseksi kieltäytynyt puoltamasta voimankäyttöä.

Mutta miten musiikilla voi muuttaa tuaregien kohtaloa?

Aghalya hymyilyttää. ”Ilman musiikkia en olisi tässä antamassa haastattelua, eikä tuaregien asia saisi mediahuomiota.”

Tuaregit ovat autiomaan omistajia, Aghaly sanoo. Ja viimeistään nyt suomalaisetkin tietävät sen.

Tamikrest esiintyy Flow-festivaalin Wastelands-lavalla perjantaina kello 20.30 ja 22.15.

 
Ulkopolitiikka 2/2012

Ilmastopolitiikan B-suunnitelma

Antti Kivimäki

Yhden edistys, toisen taantumus

Antti Kivimäki

Ovatko ilmastoneuvottelut epäonnistuneet?

Antto Vihma

Espanja muutosten edessä

Teemu Sinkkonen

Euroopan unionin arkkitehti

Joonas Pörsti/UP

Slummien selviytyjät

Niina Oisalo

Vaihtuuko maailmanpoliisi?

Joonas Pörsti/UP

Miksi Maailmanpankin pääjohtaja on valittava Yhdysvalloista?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Yhteisen planeetan jakajat

Teija Tiilikainen

Tilastovelho

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Äly hoi

Joonas Pörsti/UP

Tarinatekniikoilla vihollista päin

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Nuori ja levoton

Juha Mäkinen/UP

Sitoumukset elintason mukaan

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Puhtaan veden kysyntä kasvaa

Lauri Seppälä

Ei vain leivästä

Juha Mäkinen/UP

Kuluttaja, älä syyllisty

Hanna Nikkanen

EU pelkää kansan valtaa naapurustossaan

Kristi Raik

Kärki edellä

Kaisa Korhonen

Islanti vuonna nolla

Hanna Nikkanen

Islannin ja Wikileaksin romanssi uudisti medialait

Hanna Nikkanen

Myanmar avaa oviaan kurinalaisesti

Bart Gaens

Hollanden taikasana

Raine Tiessalo

Turvaneuvosto terästi otettaan

Janne Taalas

Alueelliset mahdit vastakkain

Joonas Pörsti/UP

Eurooppa maksaa virheistään

Pekka Vahvanen

Finanssikriisi rahapelurin silmin

Henri Purje

Kylmän sodan oppi-isästä tuli toisinajattelija

Kari Möttölä

Saksan vasemmisto etsii suuntaa

Yrjö Lautela

Jännitettä Vapautuksen aukiolla

Sanna Negus

Ministeri kuin luonnonvoima

Juha Mäkinen/UP

Radion sinfoniaorkesterin lippujen voittajat on arvottu

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Maailman suurimmat johtajat

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Aavikon omistajat

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvat ja kartta Tuomas Kortteinen/UP