Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Hauras valtio ei hyödy interventiosta

Lothar Brock, Hans-Henrik Holm, GeorgSørensen & Michael Stohl: Fragile States – Violence and the Failure of Intervention. Polity 2012, 194 s. Mary Harper: Getting Getting SomaliaWrong? Faith, War and Hope in a ShatteredState. Zed Books 2012, 217 s.

Olli Ruohomäki


Valtaosa nykyajan väkivaltaisista konflikteista on valtioiden sisäisiä: kylmän sodan päättymisen jälkeen 128 aseellisesta konfliktista vain 8 on ollut valtioiden välisiä. Tämä on aiheuttanut kansainväliselle yhteisölle uudenlaista päänvaivaa, sillä maailman valtioista lähes viisikymmentä luokitellaan hau­raiksi. Irak, Etiopia ja Pakistan ovat hyviä esimerkkejä. Kaikkiaan yli 1,5 miljardia ihmistä elää valtiossa, jotka kärsivät väkivaltaisista konflikteista tai jatkuvasta poliittisesta ja rikollisesta väkivallasta. Se aiheuttaa mittaama­tonta inhimillistä kärsimystä, hätää ja turvattomuutta.

Hauraiden valtioiden määritelmiä on useita, mutta keskeistä on valtion te­hottomuus ja legitimiteetin puute. Aja­tus kaikkia kansanryhmiä palvelevasta valtiosta uupuu, ja väestö on jakautunut toisiaan kyräileviin etnisiin tai muihin yhteisöihin. Lisäksi hauraat valtiot kär­sivät usein korruptiosta ja demokratia­vajeesta. Oikeusvaltion periaatteet eivät toteudu, eivätkä poliisi ja asevoimat kun­nioita ihmisoikeuksia.

Hauraista valtioista on viime vuosina kir­joitettu useita analyysejä. Yhden näkö­kulman tarjoaa Lothar Brockin, Hans- Henrik Holmin, Georg Sørensenin ja Michael Stohlin Fragile States, joka kä­sittelee etenkin ulkoisten interventioiden onnistumisen mahdollisuuksia hauraissa valtioissa.

Kirjoittajat käsittelevät tapaustut­kimuksia Afganistanista, Kongon de­mokraattisesta tasavallasta ja Haitista. Kyseisten valtioiden legitimiteettiä ovat murentaneet uskonnolliset ja etniset jaot, geopolitiikka ja kolonialismi. Lisäksi ulkoiset interventiot ovat pahentaneet maiden väkivaltaisia sisäisiä konflikte­ja. Tapaukset osoittavat lisäksi, että val­tion haurastumisen vaara on suuri, jos maalla on merkittäviä luonnonvaroja tai sen sijainti on muuten maantieteellisesti strateginen.

Kirjan keskeinen sanoma on, että ulkoisten interventioiden mahdollisuus onnistua hauraiden valtioiden ongelmi­en setvimisessä on heikko. Kirjoittajat syyttävät YK:ta kykenemättömyydestä johdonmukaiseen toimintaan ja katso­vat, että ulkoisten interventioiden taus­talla on useimmiten muita kuin huma­nitaarisia syitä, esimerkiksi taloudellisia intressejä.Kylmän sodan päättymisen jälkeen kansainvälinen yhteisö näki hauraiden valtioiden ongelmat vakauden ja epäva­kauden linssien läpi. Syyskuun 11. päi­vän terrori-iskujen jälkeen ulkoiset inter­ventiot on pyritty perustelemaan turvalli­suuspolitiikalla ja erityisesti terrorismin torjunnalla. Lisäksi ulkoisia interventioi­ta on koetettu oikeuttaa humanitaarisin perustein; ulkopuolisella puuttumisella on haluttu esimerkiksi estää laajamittai­sia ihmisoikeusloukkauksia.

Lisäksi asekauppa ja harmaa talous, joka monissa hauraissa valtioissa liittyy luonnonvaroista käytävään kauppaan, vahvistavat sotaherrojen otetta vallasta. YK:n turvaneuvoston pysyvät jäsenmaat puolestaan ovat merkittäviä tekijöitä globaalissa asekaupassa. Siksi kirjoittajat kyseenalaistavat YK:n päätöslauselmien legitimiteetin ja uskottavuuden rauhan­rakentamisen näkökulmasta.

Toinen ajankohtainen kirja on Mary Har­perin Getting Somalia Wrong. Somaliaa pidetään koulukirjaesimerkkinä romahtaneesta valtiosta. Yhdysvallat sai Somaliassa pahasti siipeensä vuo­den 1993 sotaretkellä. Sekä Yhdysval­tojen seikkailu Somaliassa että YK:n rauhanturvaoperaatio UNOSOM ovat dramaattisia esimerkkejä siitä, kuinka ulkoinen interventio voi pahimmillaan epäonnistua.

Viime vuosina Somalia on noussut otsikoihin merirosvouksen ja al-Sha­baab-terroristien takia. BBC:n toimit­tajana työskentelevä Harper kuitenkin näyttää, että on olemassa toinenkin So­malia, joka ei näy mediassa. Kirjoittaja muistuttaa lukijoita siitä, että somaleja ei pidä nähdä uhreina vaan selviytyjinä: Vaikka osa maasta on kaaoksen vallas­sa, joillakin alueilla eletään rauhassa. Myös paikallinen hallinto ja kansa­laisyhteiskunta sekä yksityissektori toi­mivat, vaikka maassa ei ole kunnollista keskushallintoa. Esimerkiksi Somalian matkapuhelinpalvelut on rankattu Afri­kan kahdeksanneksi parhaiksi, ja pank­kiasioita voi hoitaa kännykän avulla syrjäseuduillakin.

Harper kritisoi kansainvälistä yh­teisöä siitä, että se näkee Somalian ti­lanteen turvallisuuspolitiikan linssin läpi. Merirosvouksen vastainen taistelu ja valtion rakentaminen Mogadishun väliaikaishallintoa tukemalla ovat kir­joittajan mukaan tuhoon tuomittuja yri­tyksiä. Harperin mukaan kansainvälisen yhteisön tulisi suunnata apuaan ensisi­jaisesti Somalian kansalaisyhteiskunnan tukemiseen.

Kansainvälinen yhteisö on kieltä­mättä epäonnistunut Somalian suhteen, mutta Harper unohtaa tyystin käsitellä somalijohtajien omaa vastuuta tilantees­ta. Tämä on kirjan suurin puute.

Molemmat kirjat viestittävät, että haurai­den valtioiden ymmärtämisessä tulee ot­taa paremmin huomioon, miten valtiot ovat historian saatossa muodostuneet. Lisäksi kirjat muistuttavat, että ulkoiset interventiot tuskin onnistuvat, jos niiden taustalla on geopoliittisia ja taloudellisia intressejä. Kumpikin kirja syyttää kan­sainvälistä yhteisöä myös siitä, että pe­rinteiset köyhyyden vähentämiseen täh­täävät kehitysyhteistyöohjelmat saavat entistä vähemmän tukea, kun varat oh­jautuvat turvallisuussektorin toimijoille ja korruptoituneille valtion instituutiolle.

Kirjat kuitenkin sivuuttavat kehitys­politiikasta tutun kumppanuuden käsit­teen. Ilman avunantajien ja vastaanot­tavan valtion välistä todellista kumppa­nuutta ulkoa tullut apu ei kanna pitkälle.

Yksi malli kumppanuuden lisäämi­seen on niin sanottu New Deal. Sillä vii­tataan avunantajamaiden ja hauraiden valtioiden välillä vuonna 2010 käynnis­tettyyn keskusteluun siitä, miten rauhan­omaista kehitystä voitaisiin tavoitella yh­teistyössä entistä tuloksellisemmin.

Dialogissa on mukana yli 30 maata, kuten Afganistan, Kongon demokraat­tinen tasavalta, Yhdysvallat ja Suomi. Maiden mukaan rauhan-ja valtionra­kentamisen kulmakiviä ovat muun mu­assa oikeus, turvallisuus, työllisyys ja peruspalvelut.

Nousevat taloudet, kuten Kiina ja Brasilia, eivät toistaiseksi ole mukana New Dealissa. Hauraille valtioille ne kui­tenkin ovat yhä tärkeämpiä avunantajia ja investoijia.

Kirjoittaja on neuvonantaja ulkoministeriössä.

 
Ulkopolitiikka 3/2012

Voimanainen Venäjän valtaa vastaan

Teksti ja kuvat Veera Laine

Rahakas tieprojekti jyrää Himkin metsässä

Veera Laine

Johtaja kadotti suunnan

Joonas Pörsti/UP

Mustan ja mormonin kamppailu

Joonas Pörsti/UP

Yhdysvallat vuonna 1832

Joonas Pörsti/UP

Poliittisen johtajuuden muodoista

Henri Vogt

Ukrainan valinnan hetki

Olga Shumylo-Tapiola

Planeetta kuuluu lapsillemme

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuva Tuomas Kortteinen/UP

Hauras valtio ei hyödy interventiosta

Olli Ruohomäki

EU:ta voi auttaa vain demokratia

Yrjö Lautela

Uuden ajan johtajuus

Teija Tiilikainen

Arjen oikeuksien puolustaja

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Vaarallinen avioliitto

Joonas Pörsti/UP

15-vuotiaana valtaan

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Silta yli kapean rajan

Juha Mäkinen/UP

Kompassi Kiinan johtajapeliin

Mikael Mattlin

Saksan ja Ranskan eripura on EU:lle hyväksi

Jonas Cullberg

Maailma kuulee heistä vielä

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Skotlanti haaveilee itsenäisyydestä

Tim Judah

Aarteesta kiroukseksi

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Turkki vangitsee toimittajiaan

Saana-Maria Jokinen

Kuka tuo rauhan Syyriaan?

Marko Lehti

Politiikan paradokseja

Igor Torbakov

Väkivallatonta mainetta kannattaa suojella

Häly Laasme

Kulttuuri ohjaa kasvua

Lauri Tähtinen

Viattomuuden loppu

Niina Oisalo

Yksinäisten susien ulvontaa

Teemu Sinkkonen

Määränpäänä kaupunki

Janne Hopsu

Kekkosen ilosanomasta avoimeen Eurooppaan

Jarmo Virmavirta

Syyrian aseetonta vastarintaa rahoitetaan Saksasta

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Virallinen totuus johtajavalinnoista

Mikael Mattlin

Yhdysvallat katsoo Aasiaan ja Tyynellemerelle

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Verkosta ääni vaiennetuille

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvat Lens Politica