EU:ta voi auttaa vain demokratia

Jürgen Habermas: Zur Verfassung Europas. Suhrkamp Verlag 2011, 140 s.

Yrjö Lautela

”Euroopan unionia voidaan pitää ratkaisevana askeleena tiellä kohti poliittista maailmanyhteisöä.” Jürgen Habermas, Saksan ja ehkä Euroopankin tunnetuin nykyfilosofi, esittää huimaa­via näkymiä tuoreessa esseekirjassaan. Habermas osallistuu yli 80-vuotiaanakin aktiivisesti poliittiseen keskusteluun.

Habermasille on selvää, että ratkai­suja EU:n ongelmiin on etsittävä demokratiasta eikä nationalismista. EU:n päätökset ja sopimukset ovat Haberma­sin mielestä yleensä ”pääministereiden kesken tehtyjä oikeudellisesti ei-sitovia sopimuksia, joko tehottomia tai epäde­mokraattisia, ja ne pitäisi korvata demo­kraattisesti moitteettomien instituutioi­den yhteisillä päätöksillä”.

Habermasin mielestä eurooppalaisil­le ei olisi mitenkään vaikeaa pitää itse­ään samanaikaisesti Euroopan unionin ja oman maansa kansalaisina. Habermasin kriitikot huomauttavat, että Euroopassa on erilaisia kulttuureja, joiden keskinäi­nen yhteensovittaminen on vaikeaa. Ha­bermas puolestaan toteaa, että 50 vuotta jatkunut muuttoliike työn perässä on johtanut siihen, että Euroopan kansat ovat etnisesti, kielellisesti ja uskonnol­lisesti monimuotoisia.

Yhteistä eurooppalaista julkisuutta, jossa poliittista keskustelua käytäisiin, ei kuitenkaan ole. Niinpä Habermas antaa tehtävän medialle: ”Johtavien viestimi­en ei pitäisi julkaista ja käsitellä euroop­palaisia teemoja vain sellaisenaan, vaan samalla raportoida poliittisista kannan­otoista ja kiistoista, joita nämä teemat muissa jäsenmaissa kirvoittavat.”

Lissabonin sopimusta Habermas ar­vioi myönteisesti, sillä sopimus kasvattaa Euroopan parlamentin vaikutusvaltaa. Mutta paljon on vielä parantamisen va­raa: ”Niin kauan kuin eurooppalaiset pitävät ainoastaan kansallisia hallituk­siaan toimijoina Euroopan näyttämöllä, he pitävät päätösprosesseja nollasumma­pelinä, jossa omien pelureiden on kukis­tettava vastustajat. Kansalliset sankarit kilpailevat ’muita’ vastaan, jotka ovat syypäitä kaikkeen, mitä Brysselin Hirviö ’meiltä’ velvoittaa ja vaatii.”

Habermasin mielestä nykyistä pa­rempi vaihtoehto olisi se, että komis­sio tekisi todellista lainsäädäntötyötä Eurooppa-neuvoston ja parlamentin suostumuksella ja yhteistyössä niiden kanssa. Habermas myöntää, että tämä edellyttäisi toimivallan siirtämistä jäsen­valtioilta unionille, mikä ei toistaiseksi ole mahdollista.

Ajankohtainen velkakriisi on supistanut poliitikkojen näkökulman ahtaasti taloudelliseksi. Tätä Habermas ei pidä hyväksyttävänä, koska asiantuntijat näyttävät olevan yksimielisiä kriisin to­dellisesta syystä: ”Euroopan unionilta puuttuu toimivaltaa kilpailukyvyltään erilleen ajautuvien kansantalouksien välttämättömäksi harmonisoimiseksi.”

Kansalliset hallitukset puolestaan sätkyttelevät avuttomina liisterissä, uh­kanaan suurpankkien ja luottoluokitta­jien käskytys ja toisaalta pelko uskotta­vuuden menetyksestä omien turhautu­neiden kansalaistensa edessä, Habermas arvioi.

Habermas arvostelee tiukasti Rans­kan edellistä presidenttiä Nicolas Sar­kozya ja Saksan liittokansleria Angela Merkeliä, jota hän luonnehtii euroskeptikoksi. Ranskan ja Saksan johtajat korostavat Eurooppa-neuvoston valtaa Habermasin mielestä Lissabonin sopi­muksen hengen vastaisesti.

Habermas toteaa, että entisillä liitto­kanslereillaKonrad Adenauerilla, Willy Brandtilla, Helmut Schmidtillä jaHelmut Kohlilla oli selviä tavoitteita. Gerhard Schröder pikemminkin reagoi kuin veti suuntaviivoja. ”Vuodesta 2005 lähtien (Merkelin aikana) politiikan ääriviivat ovat sulaneet olemattomiin. Enää ei voi ymmärtää, mistä on kysymys, sikäli kuin on kysymys muusta kuin seuraavasta vaalituloksesta.”

Habermasia voi pitää todellisena eurooppalaisena ja maailmankansalai­sena, mutta hänen ajatuksensa saanevat laajaa tukea vasta kymmenien vuosien kuluttua.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää