Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Johtaja kadotti suunnan

Johtajuus maailmanpolitiikassa

Yhdysvalloilla on maailman merillä 11 lentotukialusta, ja maan avaruushallinto päivittää langattomasti Marsin pinnalla kulkevan mönkijän ohjelmistoa. Mutta amerikkalainen unelma voi huonosti: kilpailijat ovat ajamassa Yhdysvaltojen ohi strategisilla aloilla, ja sisäpuolelta maata heikentää syvä poliittinen jako. Lue koko juttu UP-lehdestä 3/2012.

Kalifornian Central Valleyn alueella aletaan rakentaa tänä syksynä Yhdysvaltain ensimmäistä rataa suurnopeusjunille. Kun yhteys suunnitelmien mukaan valmistuu 2020-luvun lopulla, matka San Franciscosta Los Angelesiin voi taittua 350 kilometriä tunnissa kulkevalla luotijunalla reilussa kahdessa ja puolessa tunnissa.

Yhdysvalloissa on lukuisia tiheästi asuttuja suurkaupunkialueita, joille suurnopeusjunat sopisivat ihanteellisesti. Ratayhteyksien modernisoinnille on hyviä perusteluja: toisen maailmansodan jälkeen rakennettu maanlaajuinen valtatieverkosto ja lentokentät ovat pahoin ruuhkautuneita, ja Yhdysvallat kuluttaa vuosittain yli 300 miljardia dollaria ulkomaiseen öljyyn. Summa vastaa lähes puolta maan vuotuisesta kauppavajeesta.

Osana talouden elvytyspakettia presidentti Barack Obaman hallinto päätti vuonna 2009 rahoittaa kahdeksalla miljardilla dollarilla kymmenen suurnopeusverkon suunnittelua eri puolilla maata. Vuotta myöhemmin liittovaltio perui Wisconsinin ja Ohion rahoituksen, koska osavaltioiden republikaanisenaattoritvastustivat ratahankkeita veronmaksajien rahojen tuhlauksena. Yhdysvaltain edustajainhuone puolestaan kaatoi varapresidentti Joe Bidenin suunnitelman rahoittaa junia liittovaltion budjetista 53 miljardilla dollarilla kuuden vuoden aikana. Muissa osavaltioissa ratahankkeet etenevät hitaasti tai junnaavat paikallaan rahoituksen puutteessa.

Samaan aikaan luotijunaverkon rakentaminen on edennyt voimakkaasti Kiinassa ja Etelä-Koreassa. Länsi-Euroopan nopeiden junien verkostoa on rakennettu 1960-luvulta alkaen, ja jopa Venäjällä ja Turkissa voi matkustaa suurnopeusjunilla. Japanin ensimmäinen luotijuna Shinkansen aloitti liikennöinnin Tokion ja Osakan välillä jo 1964.

Ratahankkeiden kangertelu on vain yksi esimerkki siitä, kuinka Yhdysvallat jää jälkeen kilpailijoistaan useilla keskeisillä kilpailukyvyn osa-alueilla. Etenkin koulutuksen taso on nostanut kuohuvan keskustelun maassa, joka on pudonnut peruskoulutuksen tuloksia mittaavassa Pisa-tutkimuksessa teollisuusmaiden keskikastiin. Matematiikassa 15-vuotiaat amerikkalaiset ovat keskisarjan alapuolella, kaukana kärkeä pitävien Shanghain, Singaporen ja Hongkongin koululaisten takana.

Yhdysvalloissa on maailman parhaat yliopistot, ja esimerkiksi Kalifornian Berkeleyn kampusalueella nobelisteille on varattu oma parkkialue. Mutta maassa suoritetuista loppututkinnoista luonnontieteiden ja tekniikan osuus on selvästi pienempi kuin Saksassa, Etelä-Koreassa, Kiinassa tai Singaporessa.

Walter Isaacsonin kirjoittaman Steve Jobsin elämäkerran mukaan koulutusvaje on syynä siihen, että Apple on siirtänyt tuotantoaan niin laajasti Kiinaan. Presidentti Obaman tavatessaan Steve Jobs kertoi, että tehdastuotanto voitaisiin siirtää takaisin kotimaahan, mutta ”Yhdysvalloissa ei voi palkata riittävää määrää insinöörejä”.

Perusta rapistuu

Chicagon yliopiston rahoituksen professori Raghuram Rajan tarkasteli keväällä Foreign Affairs -lehdessä talouskriisin taustalla olevia rakenteellisia heikkouksia. Yhdysvaltain kohdalla Rajan kiinnitti huomiota koulutustason ja sosiaalisen liikkuvuuden entistä vahvempaan yhteyteen. Yhdysvalloissa on vaikea kivuta hyviin asemiin, jos syntyy väärään perheeseen.

Kun perinteinen tehdastyö väheni, työmarkkinat jakautuivat huonosti palkattuihin palvelualoihin ja korkeaa koulutusta vaativiin tehtäviin. Näillä markkinoilla menestyminen edellyttää pääsääntöisesti korkeaa koulutusta, mutta köyhillä ja alemmalla keskiluokalla ei ole Yhdysvalloissa varaa korkeakoulujen kalliisiin lukukausimaksuihin. 25–34-vuotiaista harvemmalla on korkeakoulututkinto kuin edellisessä ikäluokassa 45–54.

Rajanin mukaan poliitikot vastasivat työmarkkinoiden kasvavaan eriarvoistumiseen valitsemalla helpoimman tien. He tarjosivat pienituloisille edullista lainaa, sen sijaan että olisivat uudistaneet koulutusjärjestelmää. Alempi keskiluokka pääsi mukaan kulutukseen, kun valtio laajensi osallistumistaan asuntolainojen luototukseen ja keskuspankki painoi ohjauskoron alas. Samalla laskettiin perustukset vuonna 2007 alkaneelle finanssikriisille.

Harvard Business School julkaisi tammikuussa kyselytutkimuksen, jonka mukaan Yhdysvaltojen kilpailukyky rapautuu kilpailijoihin verrattuna etenkin talouspolitiikan, infrastruktuurin, verotuksen, perus-ja keskiasteen koulutuksen sekä poliittisen järjestelmän alueilla.

Kyselyyn vastasi lähes 10 000 Harvardin entistä opiskelijaa, joista huomattava osa miettii työkseen päättävissä tehtävissä, kannattaako liiketoimintaa sijoittaa Yhdysvaltoihin vai muualle maailmaan. Vastaajista 71 prosenttia arvioi, että Yhdysvaltojen kilpailukyky heikkenee kilpailijoihin verrattuna seuraavien kolmen vuoden aikana, etenkin teollisessa tuotannossa.

Harvardin alumnien mielestä Yhdysvalloilla on edelleen myös selkeitä vahvuuksia: Korkeatasoiset yliopistot ja tutkimuslaitokset, yrittäjyyttä suosiva ilmapiiri ja toimivat pääomamarkkinat. Omistusoikeuden suoja on vahva, ja työntekijöitä voi palkata tai irtisanoa joustavasti. Näistä tekijöistä huolimatta Yhdysvallat menettää asemiaan kilpailijoille.

Tutkimuksen mukaan Yhdysvallat oli edellisen kerran vastaavassa tilanteessa 1980-luvulla, jolloin Japanin kilpailukyky paljasti amerikkalaisissa yrityksissä tehottomuutta ja laatuongelmia. Silloin amerikkalaiset politiikan, talouselämän ja työmarkkinoiden johtajat kävivät kriittisen keskustelun ongelmista ja pääsivät yhteisymmärrykseen muutoksen tarpeesta.

”Nyt sellaisesta ei ole merkkejä”, kirjoittavat tutkimusta johtaneet professorit Michael Porter ja Jan Rivkin.