Turkki vangitsee toimittajiaan

Saana-Maria Jokinen

Pääministeri Recep Taayip Erdoğanin valtakauden aikana Turkki on vahvistanut asemaansa Lähi-idässä ja saanut EU:lta kiitosta armeijan vallan rajoittamisesta. Maan riippumattomat tiedotusvälineet ovat sen sijaan joutuneet vallanpitäjien hampaisiin.

Kriitikoiden mielestä Turkin pääministeri Recep Taayip Erdoğanin hallintotyyli on muuttunut sitä autoritaari­semmaksi, mitä kauemmin hän on ollut vallassa. Eritoten lehdistönvapaus näyt­tää heikentyneen Turkissa viime vuosina.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuin vastaanotti pelkästään vuonna 2011 Turkista lähes 9 000 lehdistön-ja ilmai­sunvapauteen liittyvää valitusta. Turkin vankiloissa istuu tällä haavaa yli sata toi­mittajaa. Kuluvan vuoden tammikuus­sa Reporters Without Borders -järjestö rankkasi lehdistönvapausindeksissään Turkin sijalle 148. Turkkia paremmin listalla sijoittuivat muun muassa Kon­gon demokraattinen tasavalta, Venäjä ja Uganda.

”Turkin media ei ole koskaan ollut täysin vapaa”, sanoo Galatasarayn yli­opiston oikeustieteen laitoksen tutkija Özgür Mumcu. ”Tiedotusvälineitä ovat tässä maassa aina pyrkineet kontrolloi­maan joko poliitikot tai armeija. Nykyi­sessä tilanteessa ei siis sinänsä ole mitään uutta.”

Ilmaisunvapaus kuitenkin parani Turkissa hetkellisesti 2000-luvun alku­puolella, maan valmistautuessa jäse­nyysneuvotteluihin Euroopan unionin kanssa.” Monista aiemmin tabuina pide­tyistä aiheista voitiin tuolloin keskustella ensi kertaa. Tilanne muuttui 2000-luvun puolivälin jälkeen, kun Turkissa alkoivat paljon julkisuutta saaneet poliittiset oi­keudenkäynnit.”

Mumcu viittaa kahteen oikeuden­käyntien sarjaan, jotka tunnetaan nimillä Ergenekon ja Sledgehammer eli moukari. Ensimmäisessä on käsitelty ultranatio­nalistiseksi ja kemalistiseksi väitetyn ryhmittymän vallankaappausyritystä, jonka Turkin hallitus sanoo estäneensä vuonna 2007. Jälkimmäinen viittaa toi­seen vallankaappausyritykseen, johon olisi hallituksen mukaan syyllistynyt armeijan johtoa.

”Oikeudenkäynnit vaikuttivat al­kuun hyvältä asialta, ja syytettyjen jou­kossa oli henkilöitä, jotka ansaitsivatkin tulla syytetyiksi”, Mumcu kuvailee. ”Jos­sain vaiheessa hallitus alkoi kuitenkin käyttää Ergenekon-ja Sledgehammer-oikeudenkäyntejä tekosyynä poliittisten vastustajiensa, kurdiaktivistien ja halli­tusta arvostelevien toimittajien vangit­semiseen syyttäen näitä terrorismista.”

Ongelmana on esimerkiksi Repor­ters Without Borders -järjestön mukaan se, että oikeuslaitos ei ole riippumaton hallituksesta. Epäiltyjä saatetaan pitää pitkiä aikoja tutkintavankeudessa ennen syytteiden nostamista ja oikeudenkäyn­nin aloittamista.

”Terrorismin määritelmä kattaa pait­si kuulumisen terroristijärjestöön ja syyl­listymisen terrori-iskuihin, myös minkä tahansa toiminnan, jonka tuomioistuin voi tulkita palvelevan terroristien tarkoi­tusperiä”, Mumcu sanoo.

Syyskuussa 2011 uutistoimisto AP laski, että syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen maailmassa oli tuomittu terrorismista vähintään 35 117 henkilöä. Tuomioista kolmannes oli langetettu Turkissa. Vuosina 2006 – 2010 Turkin vankien määrä kaksinkertaistui.

Mumcun mukaan hallituksen kan­nalta kiusallisia asioita käsittelevät toi­mittajat huomaavat lisäksi ennemmin tai myöhemmin olevansa työttömiä.

”Turkkilaiset toimittajat harjoittavat tästä syystä nykyään paljon itsesensuuria”, hän sanoo. Esimerkkinä Mumcu mainitsee tapauksen, jossa valtion kou­luissa lapsille tarjottu maito oli pilaantu­nutta ja sairastutti hiljattain satoja lap­sia. Tapausta ei käsitelty lainkaan Turkin hallitusta lähellä olevassa lehdistössä.

Özgür Mumcu kirjoittaa itse sään­nöllisesti kolumnia vasemmistoliberaaliin Radikal-sanomalehteen. Hänen oma perhehistoriansa kertoo siitä, että toimit­tajan työ Turkissa on ollut riskialtista ai­emminkin: Özgürin isä Uğur Mumcu oli maan nimekkäimpiä tutkivia toimittajia ja työskenteli kemalistiselle Cumhuriyet-lehdelle. Vuonna 1993 autopommi sur­masi hänet perheen talon ulkopuolella. Uğur Mumcu oli tuolloin tutkimassa Kurdistanin Työväenpuolueen PKK:n yhteyksiä Turkin tiedustelupalveluun MIT:iin.

Syytettynä salaliitosta

Turkin ajankohtaisista tabuaiheista osaa kertoa ainakin tutkiva journalisti Ahmet Şık, joka vapautui maaliskuussa tutkin­tavankeudesta. Hänen tapauksensa on Turkissa varsin kuuluisa. Pitkällä ural­laan muun muassa Cumhuriyet-lehdelle sekä tietotoimisto Reutersille työsken­nellyt toimittaja vangittiin maaliskuussa 2011 yhdessä kollegansa Nedim Şenerin ja 17 muun kanssa syytettynä osallisuu­desta Ergenekon-salaliittoon.

Vangitsemisen aikaan Şık työsken­teli lähes julkaisuvalmiin kirjan parissa. Poliisi takavarikoi käsikirjoituksen kus­tantamosta pian vangitsemisen jälkeen. Imaamin armeija, kuten Şık oli kirjansa nimennyt, käsitteli Pennsylvaniassa va­paaehtoisessa maanpaossa asuvaa turk­kilaissyntyistä imaamiaFethullah Güle­niä ja hänen seuraajiaan Turkissa. Kirjan mukaan Gülenin kannattajat käyttävät Turkissa kulissien takana huomattavaa valtaa.

Şık istui tutkintavankeudessa yli vuo­den; hänet ja Nedim Şener vapautettiin kuluvan vuoden maaliskuussa. Oikeusju­tun käsittely ei kuitenkaan ole ohi, vaan sen on määrä jatkua syksyllä. Ajatteliko Şık koskaan joutuvansa kirjansa takia tällaisiin vaikeuksiin?

”Jossain vaiheessa aloin miettiä, että kirjani voi aiheuttaa minulle vaike­uksia”, Şık kertoo syrjäisessä kahvilassa Istanbulin boheemissa Cihangirin kau­punginosassa.

”Taustatutkimusta tehdessäni sain selville muun muassa, että useiden tär­keiden poliisiyksikköjen, kuten terro­rismin vastaisen toiminnan, tiedustelun ja organisoituneen rikollisuuden sekä salakuljetuksen vastaisten yksikköjen, päälliköt oli ajan mittaan sanottu irti ja heidän tilalleen oli nimitetty gülenistejä”, Şık kuvailee.

”Yhteistä kaikille irtisanotuille oli, että he olivat jossain vaiheessa ajautu­neet tavalla tai toisella törmäyskurssille Gülenin liikkeen kanssa. Siinä vaiheessa aloin ajatella, että saatan käsitellä tabu­aihetta.”

”Totesin eräänä päivänä vaimolleni, että kaikki, jotka ajautuvat törmäyskurs­sille gülenistien kanssa, näyttävät joutu­van vaikeuksiin ennemmin tai myöhem­min: saapa nähdä, miten minun käy. Hie­man tämän jälkeen minut pidätettiin.”

Salaperäisyyden globaali verkko

Fethullah Gülenin liike on herättänyt tut­kijoiden kiinnostuksen kansainvälisesti, ja esimerkiksi vaikutusvaltaiset lehdet Time ja Der Spiegel ovat kertoneet liik­keestä lähikuukausina.

Vaatimattomista oloista Itä-Turkista lähtöisin olevaa Güleniä syytettiin Tur­kissa vallankaappausyrityksestä vuonna 1999, mistä lähtien 71-vuotias imaami on elänyt Yhdysvalloissa. Gülenin omien internetsivujen mukaan liike pyrkii edis­tämään eri uskontojen välistä dialogia ja maailmanrauhaa. Lisäksi liike tuomit­see terrorismin eikä hyväksy uskonnon hyödyntämistä poliittisten tarkoitusperien edistämiseksi. Gülenin opetukset pohjaavat suurelta osin sunniteologi Said Nursin (1878–1960) ajatteluun, jossa keskeisellä sijalla on hizmet eli yk­silön velvollisuus toimia yhteisön edun mukaisesti.

Gülenin liikkeen jäsenet operoivat tuhansia kouluja ja kulttuurikeskuksia 140 eri maassa aina Indonesiasta Mek­sikoon. Liikkeellä on pelkästään Yhdys­valloissa 135 koulua, joissa opiskelee yli 45 000 oppilasta. Myös Helsingin Viikis­sä toimii kulttuurien välistä keskustelua edistävä Dialogi-yhdistys, joka ilmoittaa kotisivuillaan saavansa inspiraationsa Fethullah Gülenin opeista.

Turkissa liikkeellä on huomattavaa vaikutusvaltaa tiedotusvälineissä. Esi­merkiksi Turkin laajalevikkisin sano­malehti Zaman ja sen englanninkielinen versio Today’s Zaman heijastelevat hy­vin suorasti Gülenin liikkeen näkemyk­siä, vaikka kumpikaan lehdistä ei ole suoraan liikkeen omistuksessa. Lisäksi liikkeen jäsenten hallitsema mediakon­serni omistaa TV-ja radiokanavia sekä uutistoimiston.

Gülenin liikkeen jäseniä on 2000-lu­vun aikana noussut avainpaikoille myös Turkin valtionhallinnossa ja oikeuslai­toksessa. Kriitikot uskovat, että liikkeen tavoitteena on Turkin yhteiskunnan vie­minen yhä uskonnollisempaan ja konser­vatiivisempaan suuntaan.

Todisteena liikkeen yhteiskunnallisis­ta tavoitteista on pidetty vuonna 1999 julkisuuteen vuotanutta videoitua Fet­hullah Gülenin puhetta, jonka jälkeen Gülen joutui jättämään Turkin. Videol­la imaami kehottaa kuulijoitaan ”liik­kumaan järjestelmän valtimoita pitkin, ilman että kukaan huomaa olemassaolo­anne, kunnes olette saavuttaneet kaikki valtakeskukset”.

Liike nautti vuosikausia varsin lähei­sistä suhteista pääministeri Erdoğanin johtamaan AK-puolueeseen. Viime vuo­den aikana Erdoğan ja Gülen ovat kui­tenkin ajautuneet vastakkain, ja heidän välinsä ovat viilenneet huomattavasti.

Toimittaja Ahmet Şık on tutkinut lii­kettä perusteellisesti, muttei vieläkään oi­kein osaa sanoa, mistä siinä on kysymys.

”Ja se juuri onkin ongelma: liike ei ole läpinäkyvä. Kukaan ei esimerkiksi tiedä, mitkä liikkeen lopulliset tavoitteet ovat, kuinka monta jäsentä sillä on tai mistä se saa rahoituksensa”, hän toteaa. ”Mutta yhden asian voin sanoa varmuu­della: Turkkiin on viime vuosien aikana muodostunut uusi syvä valtio, eikä se enää koostu armeijasta ja sitä lähellä olevista tahoista.”

Lehdistönvapautta on Şıkin mukaan rajoitettu Turkissa aina. ”1990-luvulla tulilinjalla olivat pääasiassa kurdit ja so­sialistit. Nykyään syytteen terrorismista voivat saada myös valtavirran tiedotus­välineiden edustajat. Tämä on pääsyy sii­hen, että asia on nyt ylipäätään tapetilla Turkissa.”

”Yleensä ottaen henkilön, joka ei ole valmis menemään vankilaan, ei kannata ryhtyä toimittajaksi Turkissa”, Şık jatkaa ja hymyilee. Hänen oman oikeusjuttunsa seuraava käsittely on määrätty syyskuun 14. päiväksi.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää