Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Eurooppa kuin elohopea

Tony Judt: Postwar - A History of Europe since 1945. Penguin Books 2006, 933 s.

Toisen maailmansodan raunioilla ajatus demokraattisesta yleiseurooppalaisesta instituutiosta, joka ratkoisi maanosan valtioiden rajat ylittäviä ongelmia neuvottelupöydässä, olisi vielä leimattu harhaisen mielen tuotokseksi.

Sota oli tappanut kymmeniä miljoonia ihmisiä, miljoonia karkotettiin kodeistaan sodanjälkeisissä etnisissä puhdistuksissa ja kaikesta oli pulaa. Eurooppa oli pian jakautumassa kahteen linnaleiriin. Seurasi vuosikymmeniä kestänyt kylmä sota asevarusteluineen ja kommunismin ja demokratian kilpajuoksuineen. Itäblokin eurooppalainen historia jähmettyi vuosikymmeniksi, vaikka pinnan alla kupli aika ajoin.

Euroopan lähihistoria ei siis ole vain haukotuttavaa EUvirkamiesten pakertamista ja yhteisten asioiden poliittista prosessointia. Sodanjälkeisen Euroopan vääjäämättömänä kohtalona ei ollut kehittyä Euroopan unioniksi.

Brittiläissyntyinen, New Yorkin yliopiston Euroopan historian professori Tony Judt on kirjoittanut pohditun ja erittäin luettavan kirjan sodanjälkeisestä Euroopasta. Judt ei tuo esiin mitään mullistavaa uutta tietoa, mutta kirja on vaikuttava synteesi Euroopan monitahtisista poliittisista, taloudellisista, sosiaalisista ja kulttuurisista muutoksista.

Hän kuvaa elävästi ja ironisestikin ihmisen arkea, populaarikulttuuria ja asuinympäristöä – niin kammottavaa sodanjälkeistä arkkitehtuuria, ranskalaista uutta elokuvaa kuin euroviisujakin. Italian kommunistien toiminta, kreikkalaisten vallankaappaajakenraalien yritykset kieltää bulgariankielen opetus ja Sofokleen sekä Aristofaneen teokset, diktaattori Ceaucescun hyysääminen lännessä ja Ranskan karikatyyrimainen ”galliankukkoilu”: useimmiten yksityiskohdat ja isommatkin ilmiöt toimivat saumattomasti osana ajan hengen kuvausta. Tapahtumien alla liikkuvat mannerlaattoina Saksan kysymys, Neuvostoliitto-Venäjä, Yhdysvallat sekä eurooppalaisen identiteetin rakentaminen.

Judt uskoo yksilön toiminnan vaikutuksiin. Joidenkin mielestä Neuvostoliiton romahdutti Ronald Reagan, toiset uskovat että se oli puolalaisen paavin ansiota, kolmannet analysoivat syyksi mahdottoman komentotalousjärjestelmän. Eräät muut kiittävät tästä Etykin kolmatta koria. Judt ei kiistä edellä mainittujen merkitystä, mutta lopulliseen kuoliniskuun kykeni vain järjestelmän sisältä tuleva muuttaja. Mihail Gorbatšov tosin johdatti Neuvostoliiton historiankirjojen väliin tahtomattaan. ”Hän ei varmastikaan tiennyt mitä oli tekemässä ja olisi ollut kauhuissaan, jos olisi sen tajunnut.”

Myös Judtille Euroopan määritteleminen on kuin elohopean tunkemista takaisin kuumemittariin. Hänen mukaansa eurooppalaisia kuitenkin yhdistää eurooppalainen yhteiskuntamalli selkeänä vastapoolina amerikkalaiselle elämäntavalle. Sellaisessa haluavat elää myös entiset itäblokin maat, jotka toisaalta kurkottavat mielellään myös kauas länteen. Jotta malli kestää, sen on sopeuduttava niin siirtolaiskysymykseen kuin talouden globaaleihin muutoksiinkin. Historia ei ole vielä kuolemassa ympyrätähtilipun mantereella.

Paksuunkaan kirjaan ei mahdu kaikkea. Jotkut maantieteelliset alueet jäävät huutolaispojan asemaan. Turkkia Judt pohtii vähän, Skandinaviasta Ruotsin malleineen piirtyy melko yksiulotteinen ja stereotyyppinen kuva. Suomalaisista sivuilla ohimennen vilahtavat vain Elisabeth Rehn ja Jorma Ollila. Ei mainintaa Etyk-Kekkosesta, Balkan-Ahtisaaresta eikä ”Mr Eurooppa” Paavo Lipposesta. Täällä ollaan huolissaan siitä, että presidentti ei saa kutsua Valkoiseen taloon. Pitäisikö huolestua myös siitä, että Suomi esiintyy lähinnä sivulauseissa historian perusteoksissa, joita luetaan paljon Atlantin molemmin puolin.