Määränpäänä kaupunki

Doug Saunders: Arrival City. How the Largest Migration in History is Reshaping Our World. William Heinemann 2010, 356 s.

Janne Hopsu

Kun tulevaisuus on näköalaton, muuttovirta vie kehittyvissä maissa maalta kaupunkiin: Afrikan, Aasian ja Lähi-idän kaupunkien väkiluku kasvaa yhteensä viisi miljoonaa joka kuukausi. Vuonna 2050 kaupungeissa asuu 6,4 miljardia ihmistä eli 3,1 miljardia enemmän kuin nyt. Seitsemän kymmenestä maapallon asukkaasta on tuolloin kaupunkilaisia.

Kun tulevaisuus on näköalaton, muuttovirta vie kehittyvissä mais­sa maalta kaupunkiin: Afrikan, Aasian ja Lähi-idän kaupunkien väkiluku kas­vaa yhteensä viisi miljoonaa joka kuu­kausi. Vuonna 2050 kaupungeissa asuu 6,4 miljardia ihmistä eli 3,1 miljardia enemmän kuin nyt. Seitsemän kymme­nestä maapallon asukkaasta on tuolloin kaupunkilaisia.

TorontolaisenGlobe and Mail -päi­välehden toimittajan Doug Saundersin kirja Arrival City esittelee muuttajia, jotka liikkuvat eri puolilla maailmaa, maiden sisällä ja maasta toiseen. Saun­ders aloittaa kiinalaisesta Liu Gong Lin kyläpahasesta ja päättää matkansa To­ronton Thorncliffeen.

Saundersin mukaan muuttoliike muokkaa tällä vuosisadalla yhteiskun­tia ilmastonmuutoksen ohella enemmän kuin yksikään muu ilmiö. Jatkuva väes­tönkasvu päättyy kaupunkeihin: niissä tarvitaan aiempaa vähemmän lapsia perheiden elättämiseksi ja vanhempien vanhuudenturvaksi.

Maalta muuttajat saapuvat kaupun­kien laitamille, joiden tärkein tehtävä on avata ovi kaupunkiin ja mahdollistaa eteenpäin siirtyminen. Samalla tulijoi­den asuttamat kaupunginosat siirtyvät ja muuttuvat. Niistä tulee omaleimaisia taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia ydinkaupungin osia – tai ne slummiutu­vat tai tuhoutuvat.

Tulijoiden kaupunginosat ovat kaik­kea muuta kuin staattisia ja apaattisia. Parhaimmillaan ne antavat saapujille ja heidän lapsilleen mahdollisuuden tur­vatumpaan ja vakaampaan elämään. Toimiakseen asuinalueiden on luotava keskiluokkaa. Tarvitaan perheitä, joilla on riittävästi ansioita ja säästöjä aloittaa yritystoimintaa ja työllistää muita. Myös oman asumuksen ja sen alla olevan maan omistaminen on keskeistä, samoin mah­dollisuus kouluttaa lapset.

Julkisen vallan on oltava mukana rahoittamassa muuttajien asuinaluei­den syntyä ja infrastruktuuria kouluis­ta viemäröintiin. Asukkaat on otettava mukaan alueiden kehittämiseen, sillä he tuntevat tarpeensa parhaiten.

Joskus ylhäältä päin johdetut kau­punkisuunnitteluhankkeet epäonnis­tuvat, kuten Amsterdamin Slotervaart. Nukkumalähiö nousi 1960-luvulla mo­dernistisessa hengessä. Siirtolaisia muun muassa Marokosta vastaanottanut tie­noo oli kuitenkin irrallaan ympäröiväs­tä Hollannista ja hollantilaisuudesta. Se ghettoutui ja synnytti ääri-islamilaisia alakulttuureja, jotka olivat vieraita ma­rokkolaisten perinteille.

Amsterdamin poliitikot ja Sloter­vaartin asukkaat havahtuivat turvatto­muuteen ja puuttuivat asiaan viime vuo­sikymmenen puolivälissä. Kaupungin­osaa ryhdyttiin muuttamaan: asuminen, taloudellinen toiminta ja pienteollisuus tuotiin samoihin kortteleihin. Vielä on varhaista sanoa, onko muutos parem­paan pysyvä.

Siirtolaisuuden arka aihe on etni­syys. Kannattaako ylläpitää siirtolaisten luomien asumisalueiden etnistä yhden­mukaisuutta, kuten perinteisissä chinatowneissa, vai koettaa ylhäältä päin luoda monikulttuurisia kaupunginosia?

Saunders viittaa uuteen tutkimus­tietoon, jonka mukaan etninen klusteri saattaa olla tehokkain väylä sosiaaliseen ja taloudelliseen integraatioon. Tutki­muksen mukaan esimerkiksi Bangla­deshin maaseudulta tulleiden asuttama Lontoon Tower Hamlets ei ole alttiimpi pysyvälle köyhyydelle ja sosiaaliselle eristäytymiselle kuin monikulttuurisem­mat naapurustonsa. Tower Hamlets on köyhää aluetta, koska se yhtäältä vas­taanottaa köyhiä ja toisaalta lähettää sosio-ekonomisesti noussutta väkeä et­nisesti sekoittuneisiin, keskiluokkaisiin kaupunginosiin.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää