Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Kirjatutka: USA:n kehitettävä Kiinan-suhteitaan

Margaret MacMillan: Nixon and Mao - The Week That Changed the World. Random House 2007, 404 s.

Kimmo Hämäläinen


Kiinan ja Yhdysvaltain nykysuhteiden perusta luotiin jo 35 vuotta sitten Richard Nixonin historiallisen vierailun yhteydessä. Valitettavaa on, ettei uusia avauksia ole sittemmin juurikaan tehty.

Nixonin astuessa virkaansa tammikuussa 1969 hänen maansa oli sisäisten ristiriitojen repimä ja USA:lla oli yli 550 000 miestä taistelemassa Vietnamin viidakoissa. Vaarana oli Yhdysvaltain kansainvälispoliittisen aseman vakava heikkeneminen, jos mitään ei tehtäisi. Nixon totesikin virkaanastujaispuheessaan niin sanotusti pakon edessä, että ”olemme astumassa neuvotteluiden aikaan” ja että ”tavoittelemme maailmaa, jossa yksikään kansakunta ei elä vihaisessa eristyneisyydessä”.

Jälkimmäinen lainaus materialisoitui myöhemmin Nixonin vieraillessa Kiinassa Mao Tse-tungin ja Chou Enlain luona helmikuussa 1972. Suhteiden lämpiämistä Kiinan suuntaan edisti Henry Kissingerin lupaus USA:n ja Taiwanin suhteiden hiljaisesta uudelleenarvioinnista Nixonin toisella kaudella sekä Kiinan pelko joutua Neuvostoliiton, Intian ja Japanin piirittämäksi.

Toronton yliopiston professorin Margaret MacMillanin uusi teos asettaa oivasti kontekstiinsa Kiinan ja Yhdysvaltain suhteiden nykytilan. Valitettava johtopäätös on, ettei mikään ole muuttunut, vaikka maat solmivatkin diplomaattisuhteet jo vuonna 1979.

MacMillanin teoksen lähtökohta on ajatus yhdestä kansainvälisen politiikan johtajamaasta, jonka tehtävä on edistää rauhaa ja jonka on kyettävä rakentavaan dialogiin jopa omien vihollistensa kanssa. Tätä tehtävää Nixon ja Kissinger lähtivät suorittamaan, tosin kertomatta mitään maan hallitukselle, ulkoministerille tai virkamiehilleen. Tällä takaovidiplomatialla oli kuitenkin keskeinen merkitys Kiinan ja Yhdysvaltain suhteiden normalisoinnin onnistumiselle 1970-luvulla.

Virallisesti Yhdysvallat pitää edelleen arvossa vuoden 1972 Shanghain kommunikeassa mainittua lausumaa ”yhdestä Kiinasta”, jonka osa Taiwan on, mutta antoi käytännössä Kiinan-politiikkansa ajelehtia aina vuoteen 2006 asti, jolloin Taiwanin uusi presidentti Chen Shui-Bian alkoi puhua saarensa mahdollisesta itsenäisyydestä ja YK-jäsenyyden palauttamisesta. Yhtäkkiä USA:n ulkoministeriölle tuli tarve muistuttaa maan sitoutumisesta yhden, yhtenäisen Kiinan politiikkaansa. Myös Kiinan välitysapu Pohjois-Korean ydinasekiistassa kelpasi nyt amerikkalaisille.

Bushin viimeisten virkakuukausien tärkeimpiin tavoitteisiin tulisi lukeutua Yhdysvaltain ja Kiinan suhteiden tietoinen kehittäminen nykyisen reaktiivisuuden sijaan. On tosin mahdollista, että Kiinan huikea talouskasvu ja globaali energiasopimusten haaliminen on tehnyt siitä jo niin tärkeän maailmanpoliittisen pelurin, ettei yhteisymmärrystä maiden välille löydy, ellei USA muuta aseapuun perustuvaa Taiwan-politiikkaansa Kiinan haluamaan suuntaan. Sen sijaan Venäjän suhteet Kiinan kanssa ovat nykyään erinomaiset.