Luvassa myrskyisää

Joonas Pörsti/UP

Levottomuus maailman rahoitusmarkkinoilla voi jatkua vuosikymmeniä. Suunta näyttää ekonomistien mielestä silti selvältä: maailmankaupan laajentuessa isot valuutta-alueet ja yhteiset pelisäännöt tuovat tarvittavaa vakautta. Lue koko juttu UP-lehdestä 4/2012.

Finanssikriisi alkoi viisi vuotta sitten Yhdysvalloissa asunto­markkinoiden pienenä häiriö­nä, jota amerikkalaiset päättäjät ensi alkuun vähättelivät. Sittemmin on paljastunut, kuinka vakavassa epätasa­painossa koko maailmantalous on.

Globaali talous on kuin kaltevalla pinnalla, jossa teolliset työpaikat ja rahat valuvat Kiinaan. Kiinalaiset puolestaan työntävät sinnikkäästi teollisia tuottei­ta Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Jotta asetelma kestäisi, etenkin Yhdysvallat tarvitsee valtavia summia rahaa valtion­lainoina Kiinasta.

Kiinalaiset eivät voi odottaa paljon tuottoa sijoituksilleen, koska korot ovat painuneet lähelle nollaa. Mutta järjestely palvelee heitä toistaiseksi. Kiina tarvitsee työtä, ja sitä maa houkuttelee pitämällä valuuttansa juanin arvon ja työn kustan­nukset alhaalla.

Yhdysvallat protestoi järjestelyä. Yk­si Mitt Romneyn häviämän presidentti­kampanjan teemoista oli, että Kiina pitää pakottaa vaikka protektionismin keinoin korjaamaan juanin arvoa ylöspäin. Mo­nien amerikkalaisten mielestä valuutan pitäisi kellua, eli sen arvon pitäisi mää­räytyä vapaasti markkinoilla euron ja dollarin arvon tavoin.

”Meidän näkemyksemme on, että Kiina ei varmaankaan suostu tähän, eikä se välttämättä olisi edes kenenkään etu”, sanoo tutkimusjohtaja Markus Lahtinen Pellervon taloustutkimuksesta. Kelluvan valuuttakurssin edellytys olisi talous­termein vakaa makrotalouspolitiikka, johon puolestaan tarvitaan inflaatiota vastaan uskottavasti taisteleva keskus­pankki.

Kiinassa ei ole näköpiirissä tällaista poliittisesta päätöksenteosta itsenäistä keskuspankkia, ainakaan siinä mielessä kuin keskuspankin tehtävät ymmärretään länsimaissa.

”On hyvin vaikea nähdä, miten keskuspankki voisi olla uskottavasti riip­pumaton Kiinan kommunistisesta puo­lueesta. Valta on keskitetty yksipuolue­järjestelmässä poliittiselle eliitille. Siihen kuvaan ei sovi itsenäinen keskuspank­ki, jonka päätökset voisivat vaikeuttaa kommunistisen puolueen tavoitteiden toteuttamista.”

Jos Kiinan valuutta päästettäisiin näissä oloissa kellumaan, valuuttajärjestelmästä voisi tulla hyvin epävakaa, kun juanin arvo heilahtelisi markki­noilla. Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasuhteisiin syntyisi ehkä entistä enemmän epävakautta.

Markus Lahtisen tutkimusryhmä kir­joitti keväällä valtioneuvostolle raportin, jossa ennustetaan rahoitusmarkkinoiden epävakauden jatkuvan edellä mainituista syistä vuoteen 2030 saakka. Työryhmä arvioi, että Kiina tarvitsee ainakin sii­hen asti aikaa itsenäisten ja uskottavien taloudellisten instituutioiden rakentami­seen ja poliittiseen avautumiseen.

Kiina on poliittisen järjestelmänsä epädemokraattisuudesta huolimatta pal­vellut maailmantaloutta viime vuosina taloudellisella vakaudellaan ja vakaalla kasvullaan. Näin ei välttämättä ole tulevaisuudessa. Seuraava iso pankkikriisi voi olla lähtöisin Kiinasta.

”"Kiinasta tulee jatkossa vastaavia ikäviä makrotaloudellisia uutisia kuin tähän asti EU:sta ja Yhdysvalloista."Kiinasta tulee jatkossa vastaavia ikäviä makrotaloudellisia uutisia kuin tähän asti EU:sta ja Yhdysvalloista”, Lahtinen sanoo.

Ongelmana on osaltaan Kiinan kasvumalli, jossa valtion omistamat isot pankit rahoittavat valtion omistamia teollisuus­yrityksiä. Komentotaloudessa on ollut helppo investoida satamiin, teihin ja rau­tateihin, joita vientiyritykset tarvitsevat. Nyt malli on tulossa tiensä päähän, sillä järkeviä investointikohteita ei ole loput­tomasti ja vientimarkkinat kakistelevat.

Kiinan on alkaneella viisivuotiskau­della pakko panostaa kuluttajiin ja koti­markkinoihin. Niitä palvelevat yritykset ovat tavallisesti pienempiä ja vaikeam­min hallittavia kuin teollisuudessa.

”Siksi talouskasvu hiljenee lähes vääjäämättä lyhyellä aikavälillä. Se jää alhaiseksi tosin vain Kiinan omilla stan­dardeilla. Ennustamme maahan 5–6 prosentin talouskasvua, joka on hieman yli puolet viime vuosien kasvusta”, Lah­tinen sanoo.

Kuka maksaa laskun?

Euroopassa ja Yhdysvalloissa talous­kriisin hallinta on siirtynyt uuteen vai­heeseen, jossa keskuspankit EKP ja Fed ottavat entistä laajempaa vastuuta velkatalouksien rahoittamisesta. EKP päätti syyskuussa ostaa tarvittaessa rajattomas­ti kriisimaiden, kuten Espanjan, Italian ja Portugalin valtionvelkakirjoja. Fed puolestaan rahoittaa Yhdysvaltojen val­tiota kuukausittain 40 miljardin dollarin velkaostoilla.

Saksan Bundesbankin pääjohta­jan Jens Weidemannin mukaan EKP:n päätös rikkoo Maastrichtin sopimusta, joka kieltää rahoittamasta alijäämäisiä jäsenmaita. EKP:n tarjoama apu on to­sin epäsuoraa ja ehdollista: velkakirjoja voitaisiin ostaa vain jälkimarkkinoilta, ja kriisimaan pitäisi suostua ensin talouden saneerausohjelmaan.

Ideaalitilanteessa EKP:n apua ei tar­vita. Keskuspankilla on tarvittaessa poh­jaton kassa ja mahdollisuus luoda uutta rahaa napin painalluksella, kirjoittamal­la taseensa saataviin uusi luku, jossa on tarpeeksi monta nollaa. Jo pankin lupaus tulla tarvittaessa apuun on auttanut Es­panjaa ja Italiaa lainaamaan rahaa mark­kinoilta aiempaa alhaisemmilla koroilla.

”Veikkaukseni on, että ihan näin helpolla ei päästä, vaan "Parhaassakin tapauksessa markkinat testaavat jossain kohtaa EKP:n valmiutta ostaa paperei­ta."parhaassakin tapauksessa markkinat testaavat jossain kohtaa EKP:n valmiutta ostaa paperei­ta”, sanoo Vesa Vihriälä. Hän työsken­telee toimitusjohtajana Elinkeinoelämän valtuuskunnassa, joka julkaisi syksyllä analyysin eurokriisin taloudellisista ris­keistä ja ratkaisuvaihtoehdoista.

Toistaiseksi on vaikea arvioida, kuin­ka paljon ekp:n apua voitaisiin tarvita. Tähän mennessä eurojärjestelmän ylijää­mämailta on siirtynyt alijäämämaihin noin tuhannen miljardin euron verran saatavia niin sanotussa Target 2 -maksu­järjestelmässä, jonka kautta rahansiirrot hoidetaan. EKP on ostanut ongelmamaiden velkapapereita hieman yli 200 miljardilla eurolla.

”Voisin kuvitella, että summat jatka­vat nousuaan niin pitkään kuin epäluot­tamus näiden maiden talouteen jatkuu”, Vihriälä toteaa. ”Kun yksityinen pääoma vetäytyy ongelmamaista, se korvautuu keskuspankkien rahoituksella, joka nä­kyy maksujärjestelmän saldoina. Siihen liittyy periaatteessa myös riskiä.”

Maksujärjestelmän riskit realisoitui­sivat siinä tapauksessa, että jokin maa lähtisi pois eurosta. Vielä alkuvuodesta Kreikan lähtöä pidettiin yleisesti hyvin todennäköisenä. Nyt Vihriälä arvioi mahdollisuuden pienentyneen.

”Näyttää siltä, että Kreikka halutaan pitää eurossa mukana ainakin ensi vuo­den syksyyn, kunnes Saksassa on järjes­tetty liittopäivävaalit. Saksan nykyinen hallitus lähtee siitä, että Kreikka pysyy eurossa.”

Jos Kreikka, Portugali, Espanja tai jo­kin muu maa joutuisi lähtemään eurosta, keskuspankille voisi tulla velkapapereis­ta tappioita. Näin voisi käydä myös, jos maa joutuisi velkasaneeraukseen, kuten Kreikassa tehtiin maaliskuussa 2012.

EKP joutuisi tappiotilanteessa hank­kimaan jäljelle jääneiltä euromailta li­sää pääomaa – tai jos tämä osoittautuisi vaikeaksi, turvautumaan uuden rahan luomiseen eli ”setelipainojen käynnistä­miseen”. Suomen osuus ja vastuu ekp:n pääomasta ja riskeistä on 1,8 prosenttia.

Lue koko juttu painetusta lehdestä tai osta sähköinen lehti Lehtiluukusta.

Lue myös: Ylös velkakriisistä

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää