Levottomuus maailman rahoitusmarkkinoilla voi jatkua vuosikymmeniä. Suunta näyttää ekonomistien mielestä silti selvältä: maailmankaupan laajentuessa isot valuutta-alueet ja yhteiset pelisäännöt tuovat tarvittavaa vakautta. Lue koko juttu UP-lehdestä 4/2012.
Finanssikriisi alkoi viisi vuotta sitten Yhdysvalloissa asuntomarkkinoiden pienenä häiriönä, jota amerikkalaiset päättäjät ensi alkuun vähättelivät. Sittemmin on paljastunut, kuinka vakavassa epätasapainossa koko maailmantalous on.
Globaali talous on kuin kaltevalla pinnalla, jossa teolliset työpaikat ja rahat valuvat Kiinaan. Kiinalaiset puolestaan työntävät sinnikkäästi teollisia tuotteita Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Jotta asetelma kestäisi, etenkin Yhdysvallat tarvitsee valtavia summia rahaa valtionlainoina Kiinasta.
Kiinalaiset eivät voi odottaa paljon tuottoa sijoituksilleen, koska korot ovat painuneet lähelle nollaa. Mutta järjestely palvelee heitä toistaiseksi. Kiina tarvitsee työtä, ja sitä maa houkuttelee pitämällä valuuttansa juanin arvon ja työn kustannukset alhaalla.
Yhdysvallat protestoi järjestelyä. Yksi Mitt Romneyn häviämän presidenttikampanjan teemoista oli, että Kiina pitää pakottaa vaikka protektionismin keinoin korjaamaan juanin arvoa ylöspäin. Monien amerikkalaisten mielestä valuutan pitäisi kellua, eli sen arvon pitäisi määräytyä vapaasti markkinoilla euron ja dollarin arvon tavoin.
”Meidän näkemyksemme on, että Kiina ei varmaankaan suostu tähän, eikä se välttämättä olisi edes kenenkään etu”, sanoo tutkimusjohtaja Markus Lahtinen Pellervon taloustutkimuksesta. Kelluvan valuuttakurssin edellytys olisi taloustermein vakaa makrotalouspolitiikka, johon puolestaan tarvitaan inflaatiota vastaan uskottavasti taisteleva keskuspankki.
Kiinassa ei ole näköpiirissä tällaista poliittisesta päätöksenteosta itsenäistä keskuspankkia, ainakaan siinä mielessä kuin keskuspankin tehtävät ymmärretään länsimaissa.
”On hyvin vaikea nähdä, miten keskuspankki voisi olla uskottavasti riippumaton Kiinan kommunistisesta puolueesta. Valta on keskitetty yksipuoluejärjestelmässä poliittiselle eliitille. Siihen kuvaan ei sovi itsenäinen keskuspankki, jonka päätökset voisivat vaikeuttaa kommunistisen puolueen tavoitteiden toteuttamista.”
Jos Kiinan valuutta päästettäisiin näissä oloissa kellumaan, valuuttajärjestelmästä voisi tulla hyvin epävakaa, kun juanin arvo heilahtelisi markkinoilla. Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasuhteisiin syntyisi ehkä entistä enemmän epävakautta.
Markus Lahtisen tutkimusryhmä kirjoitti keväällä valtioneuvostolle raportin, jossa ennustetaan rahoitusmarkkinoiden epävakauden jatkuvan edellä mainituista syistä vuoteen 2030 saakka. Työryhmä arvioi, että Kiina tarvitsee ainakin siihen asti aikaa itsenäisten ja uskottavien taloudellisten instituutioiden rakentamiseen ja poliittiseen avautumiseen.
Kiina on poliittisen järjestelmänsä epädemokraattisuudesta huolimatta palvellut maailmantaloutta viime vuosina taloudellisella vakaudellaan ja vakaalla kasvullaan. Näin ei välttämättä ole tulevaisuudessa. Seuraava iso pankkikriisi voi olla lähtöisin Kiinasta.
”"Kiinasta tulee jatkossa vastaavia ikäviä makrotaloudellisia uutisia kuin tähän asti EU:sta ja Yhdysvalloista."Kiinasta tulee jatkossa vastaavia ikäviä makrotaloudellisia uutisia kuin tähän asti EU:sta ja Yhdysvalloista”, Lahtinen sanoo.
Ongelmana on osaltaan Kiinan kasvumalli, jossa valtion omistamat isot pankit rahoittavat valtion omistamia teollisuusyrityksiä. Komentotaloudessa on ollut helppo investoida satamiin, teihin ja rautateihin, joita vientiyritykset tarvitsevat. Nyt malli on tulossa tiensä päähän, sillä järkeviä investointikohteita ei ole loputtomasti ja vientimarkkinat kakistelevat.
Kiinan on alkaneella viisivuotiskaudella pakko panostaa kuluttajiin ja kotimarkkinoihin. Niitä palvelevat yritykset ovat tavallisesti pienempiä ja vaikeammin hallittavia kuin teollisuudessa.
”Siksi talouskasvu hiljenee lähes vääjäämättä lyhyellä aikavälillä. Se jää alhaiseksi tosin vain Kiinan omilla standardeilla. Ennustamme maahan 5–6 prosentin talouskasvua, joka on hieman yli puolet viime vuosien kasvusta”, Lahtinen sanoo.
Euroopassa ja Yhdysvalloissa talouskriisin hallinta on siirtynyt uuteen vaiheeseen, jossa keskuspankit EKP ja Fed ottavat entistä laajempaa vastuuta velkatalouksien rahoittamisesta. EKP päätti syyskuussa ostaa tarvittaessa rajattomasti kriisimaiden, kuten Espanjan, Italian ja Portugalin valtionvelkakirjoja. Fed puolestaan rahoittaa Yhdysvaltojen valtiota kuukausittain 40 miljardin dollarin velkaostoilla.
Saksan Bundesbankin pääjohtajan Jens Weidemannin mukaan EKP:n päätös rikkoo Maastrichtin sopimusta, joka kieltää rahoittamasta alijäämäisiä jäsenmaita. EKP:n tarjoama apu on tosin epäsuoraa ja ehdollista: velkakirjoja voitaisiin ostaa vain jälkimarkkinoilta, ja kriisimaan pitäisi suostua ensin talouden saneerausohjelmaan.
Ideaalitilanteessa EKP:n apua ei tarvita. Keskuspankilla on tarvittaessa pohjaton kassa ja mahdollisuus luoda uutta rahaa napin painalluksella, kirjoittamalla taseensa saataviin uusi luku, jossa on tarpeeksi monta nollaa. Jo pankin lupaus tulla tarvittaessa apuun on auttanut Espanjaa ja Italiaa lainaamaan rahaa markkinoilta aiempaa alhaisemmilla koroilla.
”Veikkaukseni on, että ihan näin helpolla ei päästä, vaan "Parhaassakin tapauksessa markkinat testaavat jossain kohtaa EKP:n valmiutta ostaa papereita."parhaassakin tapauksessa markkinat testaavat jossain kohtaa EKP:n valmiutta ostaa papereita”, sanoo Vesa Vihriälä. Hän työskentelee toimitusjohtajana Elinkeinoelämän valtuuskunnassa, joka julkaisi syksyllä analyysin eurokriisin taloudellisista riskeistä ja ratkaisuvaihtoehdoista.
Toistaiseksi on vaikea arvioida, kuinka paljon ekp:n apua voitaisiin tarvita. Tähän mennessä eurojärjestelmän ylijäämämailta on siirtynyt alijäämämaihin noin tuhannen miljardin euron verran saatavia niin sanotussa Target 2 -maksujärjestelmässä, jonka kautta rahansiirrot hoidetaan. EKP on ostanut ongelmamaiden velkapapereita hieman yli 200 miljardilla eurolla.
”Voisin kuvitella, että summat jatkavat nousuaan niin pitkään kuin epäluottamus näiden maiden talouteen jatkuu”, Vihriälä toteaa. ”Kun yksityinen pääoma vetäytyy ongelmamaista, se korvautuu keskuspankkien rahoituksella, joka näkyy maksujärjestelmän saldoina. Siihen liittyy periaatteessa myös riskiä.”
Maksujärjestelmän riskit realisoituisivat siinä tapauksessa, että jokin maa lähtisi pois eurosta. Vielä alkuvuodesta Kreikan lähtöä pidettiin yleisesti hyvin todennäköisenä. Nyt Vihriälä arvioi mahdollisuuden pienentyneen.
”Näyttää siltä, että Kreikka halutaan pitää eurossa mukana ainakin ensi vuoden syksyyn, kunnes Saksassa on järjestetty liittopäivävaalit. Saksan nykyinen hallitus lähtee siitä, että Kreikka pysyy eurossa.”
Jos Kreikka, Portugali, Espanja tai jokin muu maa joutuisi lähtemään eurosta, keskuspankille voisi tulla velkapapereista tappioita. Näin voisi käydä myös, jos maa joutuisi velkasaneeraukseen, kuten Kreikassa tehtiin maaliskuussa 2012.
EKP joutuisi tappiotilanteessa hankkimaan jäljelle jääneiltä euromailta lisää pääomaa – tai jos tämä osoittautuisi vaikeaksi, turvautumaan uuden rahan luomiseen eli ”setelipainojen käynnistämiseen”. Suomen osuus ja vastuu ekp:n pääomasta ja riskeistä on 1,8 prosenttia.
Lue koko juttu painetusta lehdestä tai osta sähköinen lehti Lehtiluukusta.
Lue myös: Ylös velkakriisistä
Juha Tarkka, kuvitus Antti Valta
Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvitus Antti Valta
Katri Pynnöniemi, kuva A. Savin/Wikimedia Commons