Ylös velkakriisistä

Joonas Pörsti/UP

Voisiko Eurooppa oppia Etelä-Amerikan talouksilta?

Latinalaisen Amerikan taloushistoria on tunnettu näyttävistä velkakriiseistä. Lähihistorian laajin romahdus ajoittui 1980-luvun al­kuun, ja siinä oli monia samoja elementtejä kuin Euroopan 2000-luvun velkakriisissä.

Öljyn hinta nousi vuosina 1973–1974 äkillisesti, kun arabimaat vä­hensivät öljyntuotantoaan poliitti­sista syistä. Maailmalla liikkui pian paljon löysää rahaa, joka etsi hyviä sijoituskohteita. Iso osa rahasta päätyi länsimaisista pankeista Lati­nalaiseen Amerikkaan, koska korko­tuotot olivat painuneet läntisissä teollisuusmaissa miinusmerkkisiksi.

Raha kiersi Etelä-Amerikassa keskuspankkien ja valtionyritysten kautta kaivoshankkeisiin, teihin, rautateihin ja atomivoimaloihin. Ongelmana oli rahoitusmarkkinoi­den sääntelyn puutteellisuus.

”Kansainvälisen pankkisektorin sääntely oli vähäistä, aivan samoin kuin 2000-luvun alussa, koska lainat olivat uuden tyyppisiä. Pankkiensääntelystä vastaavat virastot olivat keskittyneet koti­maan talouksiin”, sanoo London School of Economicsin emeritus­professori Colin Lewis, joka on tehnyt uransa Latinalaisen Ameri­kan taloushistorian parissa.

Rahoittajat eivät paljon kysel­leet tilinpidon perään, ja sotilasval­lan alaisissa Etelä-Amerikan maissa jopa kolmasosa rahoista hävisi lahjuksiin tai asevoimille. Velkaan­tuvien maiden budjetit olivat ras­kaasti alijäämäisiä.

”Sekä lainaami­nen että velanotto olivat kestämät­tömiä. Kumpikaan osapuoli ei näh­nyt, mitä oli tapahtumassa.”

Talousbuumi päättyi karusti 1980-luvun alussa. Kansainvälinen taantuma tyrehdytti kysynnän, korot nousivat ja Latinalaisen Ame­rikan viemien raaka-aineiden hinnat laskivat.

Talousromahduksella oli Etelä-Amerikassa kuitenkin myönteisiä vaikutuksia, sillä se kaatoi useita sotilashallituksia. Talousromahduksella oli Etelä-Amerikassa kuitenkin myönteisiä vaikutuksia, sillä se kaatoi useita sotilashallituksia. Uuden sukupolven demokraattiset päättäjät ottivat tavoitteekseen elvyttää talouksia ja tasapainottaa valtion budjetteja.

Parhaiten Etelä-Amerikan mais­ta ovat menestyneet Brasilia ja Chile, joiden rahapolitiikka oli jo vakiintunutta, kun raaka-aineiden kysyntä kasvoi ja hinnat nousivat uudelleen 2000-luvulla.

”Velkakriisin jälkeen on olennaisinta palata kasvu-uralle, tehdä vaikeita talouspäätöksiä ja puolus­taa rahapolitiikan vakautta”, Colin Lewis päättelee. Valtion menoja tulisi hänen mielestään leikata keskipitkällä aikavälillä, mutta ei niin äkisti kuin Etelä-Euroopassa on nyt tehty.

Lue myös: Luvassa myrskyisää

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää