Putinin lojaali liittolainen

Katri Pynnöniemi, kuva A. Savin/Wikimedia Commons

Venäjän presidentti Vladimir Putin nojautuu kolmannella kaudellaan venäläisten isänmaallisiin tuntoihin. Niitä vaalii työkseen sotateollisuudesta vastaava varapääministeri Dmitri Rogozin.

”Politiikka on perinteisessä demokraattisessa mielessä kuollut Venäjällä. Nykyisin mikä ta­hansa puolue voidaan minä het­kenä hyvänsä lakkauttaa. Kenen tahansa poliitikon tai aktivistin kohtalo riippuu valtaapitävien myötämielisyydestä. Presi­dentinhallinto on kaikkivoipa elin, jonka toimivaltaa eivät rajoita sen paremmin perustuslaki kuin federaatiotason lait­kaan, vaan presidentinhallinto ohjailee poliittisten puolueiden ja yhteiskunnal­listen liikkeiden toimintaa.”

Lainaus sopisi monen Venäjän ny­kyisen oppositiojohtajan suuhun. Ote on kuitenkin Venäjän nykyisen varapääministerin Dmitri Rogozinin vuonna 2006 julkaisemasta kirjasta Kansanvihollinen, jonka tämä entinen Rodina-puolueen johtaja kirjoitti pian puolueen lakkauttamisen jälkeen.

Tästä kansanvihollisesta on tullut nyt yksi presidentti Vladimir Putinin hallinnon avainhenkilöistä, joka esiintyy tiheästi siellä, missä tarvitaan ministeriä kertomaan kansalaisille uusista panos­tuksista Venäjän sotateollisuuteen.

Tarkkaan ottaen Rogozin ei kirjas­saan arvostellut Putinia vaan juonittele­via byrokraatteja ja hahmotonta valtaeliittiä, joka estää muutoksen Venäjällä. Putin on kirjassa Rogozinin kansallismielisen ajattelun airut, joka yksin kan­taa vastuun kansan edessä. ”Putinin ympärillä on vain palanutta aavikkoa”, Rogozin sanailee kirjan uusimman pai­noksen esipuheessa. Painos julkaistiin tämän vuoden keväällä.

Puhujanlahjoistaan tunnettu Dmitri Rogozin (s. 1963) valittiin ensi kerran valtakunnan duumaan vuonna 1997. Poliitikon uransa aikana hän on ol­lut mukana useissa kansallismielistä agendaa ajavissa poliittisissa liikkeissä, joista ehkä keskeisin on vuonna 2003 perustettu Rodina-puolue (Äidinmaa). Puolue perustettiin kanavoimaan äärinationalistien kannatusta maltillisem­paan suuntaan, ja tässä tehtävässä se menestyikin, Kremlin mieleen jopa liian hyvin.

Rodina-puolue sai vuoden 2003 duumanvaaleissa lähes kymmenen pro­sentin kannatuksen, ja Rogozin nousi puoleksitoista vuodeksi duuman vara­puheenjohtajaksi. Vuonna 2006 puolue pakotettiin sulautumaan Sergei Miro­novin Oikeudenmukaiseen Venäjään yhdessä eläkeläisten puolueen kanssa. Käytännössä Rodina-puolueen toiminta päättyi tähän. Erinäisten välivaiheiden jälkeen Rogozin nimitettiin Venäjän Nato-lähettilääksi Brysseliin vuonna 2008.

Rogozin on tunnettu taitavana propagandistina, joka kameleontin lailla muuntautuu tilanteen mukaan. Rogozin on tunnettu taitavana propagandistina, joka kameleontin lailla muuntautuu tilanteen mukaan. 2000-luvun puolivälissä hänen siirtolaisvastaiset mielipiteensä vetivät nationalisteja Rodina-puolueen joukkoihin. Nyt Rogozin puhuttelee ennen kaikkea Venäjän suurvalta-aseman palauttamis­ta vaativia isovenäläisiä tuntoja ja niitä eliitin jäseniä, jotka hyötyvät Venäjän sotatalouden nostamisesta jalustalle.

Hänen paluunsa kotimaan politiikkaan joulukuun 2011 duumanvaalien jälkeen näyttää hyvin ajoitetulta: Putinin ja pääministeri Dmitri Medvedevin usean vuoden ajan tähdittämä ”tandem-demokratia” on käytännössä lakannut toimimasta, ja luottamus presidenttiin on painunut pohjalukemiin. Syyskuisessa kyselyssä vain 44 prosenttia vastaajista ilmoitti luottavansa Putinin toimintaan presidenttinä.

Samaan aikaan Venäjällä on kiris­tetty kansalaisten kokoontumisvapautta sääteleviä lakeja. Kansalaisjärjestöjen ja ulkomaisten hyväntekeväisyysjärjestöjen toimintaa on vaikeutettu, tai järjestöt ovat lakanneet kokonaan toimimasta.

Rogozin on omiaan täyttämään politiikkaan syntyneen tilan. Sotateollisuudesta ja avaruusasioista vas­taavan varapääministerin salkku tekee paluumuuttajasta kertaheitolla politii­kan raskassarjalaisen. Rogozinilla on Twitterissä lähes satatuhatta seuraajaa ja hänen Facebook-päivityksillään lähes 7 000 tilaajaa.

Perinteisen median puolella Rogo­zin esiintyy lähes päivittäin, useimmiten sotateollisuusyrityksissä, joissa hän vie­railee etäisesti sotilasunivormulta näyt­tävässä puvussa. Asu on varta vasten varapääministerille suunniteltu.

Rogozinin oma poliittinen ideologia on jäänyt lukuisista aloitteista ja esiintymisistä huolimatta hieman epä­selväksi. Jonkinlaisen punaisen langan tarjoavat Rogozinin puheissa usein tois­tuvat aiheet: ulkovenäläisten aseman pa­rantaminen, isovenäläisestä perinteestä ammentava patriotismi ja yleinen lännen ylivallan vastustaminen.

Rogozinin uusi nousu on syytä nähdä osana laajempaa kampanjaa, jonka ta­voitteena on oikeuttaa Venäjän mittavat panostukset armeijaan ja sotateollisuu­teen. Vuoteen 2020 ulottuvan varusteluohjelman loppusumma on nykyarvol­taan noin 22,5 biljoonaa ruplaa eli noin 550 miljardia euroa. Sotateollisuuden modernisointiinkin on luvattu 3,5 bil­joonaa eli vajaat 90 miljardia euroa. Rogozinin retorisia taitoja tarvitaan näiden panostusten myymisessä äänes­täjille.

Lue koko juttu painetusta lehdestä tai osta sähköinen lehti Lehtiluukusta.

Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää