Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Eurooppa ulkoistaa jätteitään

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Vaikka Euroopan talous ontuu, vienti vetää jätebisneksessä. Siinä missä Euroopan unionia on aiemmin syytetty päästöjensä ulkoistamisesta, EU vie nyt myös jätettä enemmän kuin koskaan.

Vaikka Euroopan talous ontuu, vienti vetää jätebisneksessä. Siinä missä Eu­roopan unionia on aiemmin syytetty pääs­töjensä ulkoistamisesta, EU vie nyt myös jätettä enemmän kuin koskaan, kertoo Eu­roopan ympäristöjärjestö EEA:n raportti.

EU:n romumetallien vienti kaksinkertaistui vuosina 1999–2011 lähelle 50 miljoonaa tonnia. Samaan aikaan muovijätteen vienti viisinkertaistui rei­luun 5 miljoonaan tonniin. Kaikkiaan Euroopassa tuotetaan vuodessa noin 2,5 miljardia tonnia niin sanottua vaa­ratonta jätettä.

eea:n mukaan viennin kasvu joh­tuu ennen muuta EU:n kierrätyslainsäädännön tiukentumisesta: aiempaa suurempi osa jätteestä on kierrätettävä, ja kierrätys on helpointa ja halvinta hoitaa unionin ulkopuolella esimerkiksi Aasiassa. Kierrätysmateriaalin kysyntä Aasian nousevissa talouksissa on puo­lestaan kasvanut, kun raaka-aineiden hinnat ovat nousseet.

Jätteestä rikastuvat sekä viejät että kierrättäjät. EU:n kolmansiin maihin suuntautuneen romumetallien viennin arvo kahdeksankertaistui vuosina 1999– 2011 kaikkiaan 18 miljardiin euroon, ja viennin arvioidaan lisääntyvän edelleen.

Se tuskin motivoi EU:ta pyrkimään varsinaiseen tavoitteeseensa eli jätteen määrän vähentämiseen.

 
Ulkopolitiikka 4/2012

Pitkä tie kullasta paperirahaan

Juha Tarkka, kuvitus Antti Valta

Luvassa myrskyisää

Joonas Pörsti/UP

Ylös velkakriisistä

Joonas Pörsti/UP

Kyberasekilpa kiihtyy

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvitus Antti Valta

Suomi turvaa kriittistä infrastruktuuria

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Putinin lojaali liittolainen

Katri Pynnöniemi, kuva A. Savin/Wikimedia Commons

Rokkia ja räjähdyksiä

Juha Mäkinen/UP

Euro saa jumalattaren kasvot

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Seikkailuja virtuaalisessa villissä lännessä

Heta Muurinen

BRICS-maat putoavat kelkasta

Pasi Nokelainen

Rahan lonkerot

Teija Tiilikainen/UP

Sitkeästi euron puolesta

Anna-Liisa Lilius

Sambia palasi markkinoille

Pasi Nokelainen

Eurooppa ulkoistaa jätteitään

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Kanadan Kennedy isänsä jalanjäljillä

Juha Mäkinen/UP

Ystävyyttä ja kranaattitulta

Juha Mäkinen/UP

Miten käy rahan, jos verkkopankkijärjestelmät kaatuvat?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Ylimaallinen mammona

Simon Critchley

Mikä kaupunki, mikä valuutta?

Juha Mäkinen/UP

Georgian uusi herääminen

Milja Komulainen

Kirjava itänaapurusto

Kristi Raik

Obaman jatkoaika

Jussi Hanhimäki

Yhdessä ennakkoluuloja vastaan

Anna Virkama

Kohti reunaa

Joonas Pörsti/UP

Kapitalismin uudet kasvot

Annina Aalto

Resurssiryntäilyn riskit

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Valtatyhjiö etsii täyttäjäänsä

Lauri Tähtinen

Siirtokuntien uhka Israelille

Timo R. Stewart

Poliittisesti yksinäinen presidentti

Juha Jokela

Jotta jokainen kuuluisi joukkoon

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Tutkimus valaiskoon politiikan tulevaisuutta

Hannu Mäntyvaara

Moskovan seireenilaulu Ukrainalle

Joonas Pörsti

Israelin oikeisto puolustaa asemiaan

Timo R. Stewart

Yhden valtion malli

Syksy Räsänen