Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Tutkimus valaiskoon politiikan tulevaisuutta

Hannu Mäntyvaara

Ulkopolitiikan tutkimuksen tulisi olla tiiviissä vuorovaikutuksessa ulkopolitiikan tekemisen kanssa. Tarve korostuu eurokriisin oloissa, kirojittaa ulkoasiainneuvos Hannu Mäntyvaara.

Ulkopolitiikan suunnittelijoiden ja päätöksentekijöiden näkö­kulmasta ulkopolitiikan tutki­jat voivat joko tukea virallis­ta poliittista linjaa tiedollisesti, haastaa virallisen linjan esittämällä vaihtoehtoja tai ennakoida politiikan ja sen toimin­taympäristön tulevaisuutta ja varautua siten tuleviin muutoksiin. Osmo Apusen kirjoittamasta Ulkopoliittisen instituutin historiasta Silmän politiikkaa (lue kirja­tutka numerosta 3/2012) on nähdäkse­ni luettavissa, että UPIn tutkijoissa on vuosikymmenten varrella ollut kaikkien suuntausten edustajia.

Maailmanpolitiikan globaalit muu­tokset ovat lisänneet tarvetta enna­kointiin, jotta uusiin uhkiin osattaisiin varautua. Mitä kauemmas ihmiskun­nan tulevaisuuteen halutaan katsoa, sitä enemmän politiikan tekijöiden on luotet­tava ammattitutkijoiden havaintoihin ja päätelmiin. Kun lähestytään päätöksen­teon päiväkohtaisia tarpeita, inhimilliset ja poliittiset vaikuttimet alkavat painaa enemmän. Päivänpolitiikassa tutkijoista tulee enemmän harjoitettavan politiikan kommentaattoreita kuin uusien ratkaisu­jen tarjoajia.

Ennakoinnin poliittiset riskit

Silmän politiikasta käy ilmi, että kylmän sodan kaudella Neuvostoliiton kehityk­sen kriittinen ennakointi nähtiin poliit­tisesti vahingolliseksi. UPI perustettiin aikoinaan Paasikivi-seuran tieteelliseksi apuelimeksi tukemaan, ei kritisoimaan presidentti Kekkosen ulkopolitiikkaa. YYA-aikana Suomen ja Neuvostoliiton suhteiden piti olla kaikkien spekulaati­oiden ulkopuolella. Presidentti Mauno Koivisto hermostui ”ennustajaeukkoi­hin”. Vakavasti otettavien tutkijoiden joukosta oli noussut virallisen linjan haastajia, muitakin kuin erivapautta nauttivia stalinisteja tai poliittisesti syr­jäytettyjä oikeistolaisia.

Nyt pääministeri Jyrki Katainen kehottaa pikemmin pidättymään euro­kriisin tulevaisuuden pohdinnoista kuin ennakoimaan tai spekuloimaan niitä. On varottava ”vääriä signaaleja”. Ko­kemus osoittaa, että hypoteettinenkin varautuminen poikkeaviin tilanteisiin tulkitaan julkisuudessa helposti niin, et­tä tilanteiden todella odotetaan käyvän toteen. Vuonna 2010 valmistuneen Yh­teiskunnan turvallisuusstrategiantapaan kannattaisi ehkä puhua mieluummin uh­kamalleista kuin uhkakuvista ja muistaa, ettei ennakointi ole ennustamista.

Hallinnon sisäisessä politiikan suun­nittelussa ei ole varaa lyödä laimin vaih­toehtoisten kehityskulkujen arviointia. Myös ulkoministeriössä ryhdyttiin 1990-luvulla vahvistamaan sektoritutki­musta, mikä todetaan Apusen kirjassa. Tavoitteena oli saada tutkijoilta syven­tävää faktatietoa ja tuoreita näkemyksiä Suomen ulkopolitiikalle merkittävistä aiheista, ei kuitenkaan varsinaisia toi­mintaohjeita.

Päiväkohtaisessa ulkopolitiikan teke­misessä on mukana myös diplomatian ulottuvuus, josta tutkijoilla ei useinkaan ole suoraa tietoa. Tutkijoiden sinänsä jär­kevät ideat eivät välttämättä ole hyvää politiikkaa. Eurokriisissä politiikka, EU-ideologia, on jyrännyt monien talousasi­antuntijoiden arviot ja odotukset. Soli­daarisuus on unionissa levinnyt alueelle, jolle sen ei pitänyt kuulua, vaikka Suo­messa oli toisaalta korostettu liittymis­tämme ”solidaarisuusyhteisöön”.

Mikä lopulta on taloudellisen ja tur­vallisuuteen liittyvän solidaarisuuden ero? Mitä jälkiä eurokriisi jättää EU:hun? Politiikan tutkijoilta voisi odottaa tästä enemmän sanottavaa.

Kokonaisturvallisuutta tutkimaan

Käsitteenä kokonaisturvallisuus, josta vuoden 2012 aikana hiottiin valtioneu­voston periaatepäätöstä, kuvaa parem­min nyky-yhteiskunnan varautumistar­peita kuin kokonaismaanpuolustus. EU:n ja eurovyöhykkeen tilanne on yksi osoi­tus turvallisuuden kokonaisvaltaisuudes­ta. Ulkoiset sotilaalliset uhkat, mukaan lukien kansainväliset kriisinhallintatilan­teet ja valtakunnan poikkihallinnollinen varautuminen niihin, ovat toinen koko­naisturvallisuuden alue. Kolmanneksi voidaan nostaa siviiliyhteiskunnan pii­rissä hoidettavat häiriötilanteet, kuten luonnonkatastrofit, teollisuusonnetto­muudet, sähkö- ja tietoverkkojen viat sekä pandemiat.

”Pehmeä” tilanne saattaa kuitenkin muuttua ”kovaksi”, kuten kyberturval­lisuuden alueella voi käydä. Siviilijohdon vastuusta huolimatta puolustusvoimain virka-apu hätätilanteissa ei ole poissul­jettua vaan yksi puolustusvoimien kol­mesta päätehtävästä.

Viranomaiset korostavat poikkihallinnollisen varautumisen ja tilanne­kuvan tärkeyttä. Valtioneuvoston kansliaon yhdessä ulko-, sisä- ja puolustusministeriöiden kanssa laatinut viime vuo­sina ennakoivia turvallisuuskatsauksia eri aihepiireistä. Myös tutkijayhtei­sö voisi paneutua aiempaa enemmän uhkamalleihin kokonaisturvallisuuden näkökulmasta, eri tutkimussektoreita ja lähestymistapoja yhdistellen. Eräät tut­kijat, kuten Timo Hellenberg ja Pekka Visuri, ovat olleet tässä tienavaajia.

Eri tutkimusorganisaatioilla on tur­vallisuushallinnon piirissä kotipesänsä. UPI on yhä enemmän vuorovaikutuk­sessa ulkoministeriön kanssa, Maan­puolustuskorkeakoulun strategian lai­tos kuuluu suoraan puolustusvoimain organisaatioon, suojelupoliisi hyödyntää siviilitutkijoita. Puolustusministeriö on ollut erityisen kiinnostunut Venäjän-tun­tijoista. Lähi-idän asiat kiinnostavat nyt monia, mutta ainakin mediassa pari yli­opistotutkijaa saa päähuomion. LisäksiSuomella on Damaskoksen sekasortoa paennut tiedeinstituutti Beirutissa.

Omien alojensa kriisitilanteissa Il­matieteen laitos (muun muassa Islannin tulivuorenpurkaus), Säteilyturvakeskus (ydinvoimaonnettomuudet) ja Tervey­den ja hyvinvoinnin laitos (pandemiat) ovat turvallisuusviranomaisten keskeisiä kumppaneita. Myös kansainvälisen ken­tän, YK- ja EU-lähteiden sekä lukuisten ei-valtiollisten analyysilaitosten ja yksi­tyisen diplomatian harjoittajien, kuten Crisis Management Initiativen, merkitys kasvaa.

Turvallisuuden laaja-alaistumisen ja poikkihallinnollisen toimintamallin tulisi heijastua myös alan tutkimuksen kysy­myksenasetteluun. Lisäksi tutkimuk­sessa pitäisi omaksua poikkitieteellinen lähestymistapa. Kokonaisturvallisuuden konsepti kaipaa niin turvallisuusuhkia koskevan tietopohjan laventamista kuin kriittistä näkökulmaa hallinnon toimin­takykyjen kehittämiseen.

 
Ulkopolitiikka 4/2012

Pitkä tie kullasta paperirahaan

Juha Tarkka, kuvitus Antti Valta

Luvassa myrskyisää

Joonas Pörsti/UP

Ylös velkakriisistä

Joonas Pörsti/UP

Kyberasekilpa kiihtyy

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvitus Antti Valta

Suomi turvaa kriittistä infrastruktuuria

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Putinin lojaali liittolainen

Katri Pynnöniemi, kuva A. Savin/Wikimedia Commons

Rokkia ja räjähdyksiä

Juha Mäkinen/UP

Euro saa jumalattaren kasvot

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Seikkailuja virtuaalisessa villissä lännessä

Heta Muurinen

BRICS-maat putoavat kelkasta

Pasi Nokelainen

Rahan lonkerot

Teija Tiilikainen/UP

Sitkeästi euron puolesta

Anna-Liisa Lilius

Sambia palasi markkinoille

Pasi Nokelainen

Eurooppa ulkoistaa jätteitään

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Kanadan Kennedy isänsä jalanjäljillä

Juha Mäkinen/UP

Ystävyyttä ja kranaattitulta

Juha Mäkinen/UP

Miten käy rahan, jos verkkopankkijärjestelmät kaatuvat?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Ylimaallinen mammona

Simon Critchley

Mikä kaupunki, mikä valuutta?

Juha Mäkinen/UP

Georgian uusi herääminen

Milja Komulainen

Kirjava itänaapurusto

Kristi Raik

Obaman jatkoaika

Jussi Hanhimäki

Yhdessä ennakkoluuloja vastaan

Anna Virkama

Kohti reunaa

Joonas Pörsti/UP

Kapitalismin uudet kasvot

Annina Aalto

Resurssiryntäilyn riskit

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Valtatyhjiö etsii täyttäjäänsä

Lauri Tähtinen

Siirtokuntien uhka Israelille

Timo R. Stewart

Poliittisesti yksinäinen presidentti

Juha Jokela

Jotta jokainen kuuluisi joukkoon

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Tutkimus valaiskoon politiikan tulevaisuutta

Hannu Mäntyvaara

Moskovan seireenilaulu Ukrainalle

Joonas Pörsti

Israelin oikeisto puolustaa asemiaan

Timo R. Stewart

Yhden valtion malli

Syksy Räsänen