Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kansallinen ja kansainvälinen etu yksissä kansissa

Mark Mazower: Governing the World: The History of an Idea. The Penguin Press 2012, 416 s.

Kansainvälinen yhteistyö voi juuri nyt huonosti, koska valtioiden mahdollisuudet muuttaa maailmaa ovat huonontuneet merkittävästi, toteaa Columbian yliopiston professori, historioitsija Mark Mazower. Hän tarkastelee uutuuskirjassaan maailmanhallinnan historiaa 1800-luvun alusta nykypäivään.

Mazower kiinnittää erityistä huomiota länsimaihin, jotka ovat uskoneet markkinoihin ja joutuneet talouskriisien vuoksi niiden armoille. Nyt länsimaat eivät enää kykene luotsaamaan omaa kehitystään, saati muokkaamaan maailmaa, historioitsija katsoo. Jos kykyä olisi, kansainväliset järjestöt ja kansallinen valtiovalta tukisivat toisiaan.

Mazowerin mukaan historia osoittaa, että kansallisvaltioiden nousu ei ole uhka kansainväliselle yhteistyölle. 1800-luvulla vallankumouksellinen Giuseppe Mazzini näki juuri kansallistunteen ja -valtioiden kasvun kansainvälisyyden esiaskeleina. Seuraavalla vuosisadalla Iso-Britannia sovitteli Kansainliiton päämäärät kansallisen etunsa puitteisiin, samoin Yhdysvallat Yhdistyneitä kansakuntia perustettaessa. Mazowerin mukaan kansainvälinen yhteistyö ja eurooppalaisen sekä myöhemmin amerikkalaisen maailmanvallan puolustaminen ovat kulkeneet käsi kädessä.

Pitkällä aikavälillä internationalismi onkin tarjonnut paljon: se on sitouttanut suurvaltoja kansainväliseen yhteistyöhön, vaikka yhteistyön sisältö ja syvyys eivät vastaisikaan äänekkäimpien kannattajien toiveita.

Eurooppalaista yhteistyötä ja talousvetoista yhdentymistä Mazower kritisoi kovasti. Hän pitää sitä selvimpänä esimerkkinä maailmansotien välillä kukoistaneesta funktionalistisesta ajattelutavasta, jonka mukaan parhaita ongelmanratkaisijoita ovat tekniset asiantuntijat, eivät poliittiset päättäjät.

Mazowerin mukaan Euroopan yhdentyminen on ajautunut kauas alkuperäisestä kansainvälisyyden ajatuksesta, jonka keskiössä olivat poliittiset vapaudet ja sosiaalinen kehitys. Rahamarkkinoiden vapautumiseen ja valuuttaunioniin perustuva yhdentyminen on luonut taloudellisia ja sosiaalisia ongelmia. Lisäksi eurooppalaisvaltioiden itsenäistä päätäntävaltaa on sekä livennyt Euroopan tasolle että hälventynyt vapautetuille markkinoille. Siksi eurooppalaiset valtiot eivät enää kykene ratkaisemaan ongelmiaan – eli sosiaalinen Eurooppa on viimeistään nyt hukkunut eurokriisin aaltoihin.

Heikkojen valtioiden aikakaudella kansainvälisen yhteistyön tilalle ovat nousseet yksittäiset säätiöt ja niiden taustalla olevat rikkaat ja vaikutusvaltaiset henkilöt, kutenBill Gates tai George Soros. Näin oli toki aikaisemminkin, kun Rockefellereiden ja Andrew Carnegien kaltaiset kapitalistit rahoittivat kansainvälisiä järjestöjä. Esimerkiksi YK:n päämaja sijaitsee Rockefellereiden lahjoittamalla maalla. Mazowerin mukaan nykyiset hyväntekijät eivät kuitenkaan enää tue kansainvälistä yhteistyötä kokonaisuudessaan, vaan vain valitsemiaan kapeahkoja kohteita. Mazowerin pienen porukan projekteina pitämät suurellisetkaan hankkeet eivät korvaa maailmanhallintaa.

Mazower siis uskoo valtiovaltaan. Jos kapitalistien ja byrokraattien sijaan päätöksiä tekisivät poliitikot, sekä yksittäiset valtiot että maailmanhallinta voisivat paremmin. Valtiot voivat kanavoida päätäntävaltaansa ja toimeenpanokykyään kansainvälisille järjestöille vain, jos niillä sellaista on.

Uudenlainen kansainvälinen yhteistyö ja vanhan muokkaaminen onnistuvat Mazowerin mukaan kuitenkin vain, jos ja kun kunkin aikakauden suurvalta niin haluaa. Mazower antaa ymmärtää, ettei ainakaan Euroopasta tunnu enää olevan maailmanhallinnan moottoriksi.

Kirjoittaja on historian ja politiikan tutkija Brownin yliopistossa.