Ulkomaantoimittajan opas

Marcel Niedergang: The 20 Latin Americas. Peguin Books 1971.

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuva Tuomas Tikkanen/UP

Toimittaja Marcel Niedergangin reportaasikirja näytti nuorelle Rauli Virtaselle tietä uusiin maihin ja ammatinvalintaan.

Kuva: Tuomas Tikkanen

Etelä-Suomen Sanomissa oli 1960-luvun lopussa ulko­maantoimitus, jossa työskenteli Neuvostoliiton, Yhdysvaltain ja Euroopan asiantuntijoita. Latinalaiseen Amerikkaan ei erikoistunut kukaan. Siinä toimituksessa toimittajanuransa aloitti Rauli Virtanen, joka tuli taloon kesätoimittajaksi vuonna 1968.

”Keskity sinä Latinalaiseen Ame­rikkaan, minulle sanottiin, ja niin minä sitten tein. Luin kesäyliopistossa espan­jaa ja kirjoitin juttuja siitä, kuinka Juan Velasco kaappasi vallan Perussa.”

Seuraavana syksynä Virtanen aloitti kansainvälisen politiikan ja tiedotusopin opinnot Tampereen yliopistossa, mutta kyllästyi nopeasti opetuksen teoreetti­suuteen. Hän päätti lähteä maailmalle.

Virtanen seilasi Rio de Janeiroon rahtilaivalla joulukuussa 1970. Paikan päältä hän lähetti artikkeleita ja diakuvia Suomeen lentopostina. Suomessa agentti myi jutut maakuntalehtiin ja lähetti ra­hat käteisenä Virtaselle sinne, missä hän milloinkin oli.

Jossakin matkan varrella mukaan tarttui myös Marcel Niedergangin kirja The 20 Latin Americas. Se mahtui tas­kuun, kulki mukana reissuilla ja opasti lukijansa Latinalaisen Amerikan maiden historiaan ja yhteiskuntaan. Matka kesti kymmenen kuukautta ja vei Latinalai­sesta Amerikasta New Yorkiin saakka. Virtasesta oli tullut toimittaja ja väsy­mätön vaeltaja.

Sittemmin Virtanen on matkustanut YK:n 192 jäsenmaassa ja raportoinut suomalaisille niin Vietnamin sodasta kuin Afganistanista ja Syyriastakin. Nie­dergangin teoksesta mukana on kulkenut ajatus siitä, että historian ymmärtämisen tärkeyttä ei voi ylikorostaa.

”Niedergangilta olen oppinut esimer­kiksi sen, että Latinalaisessa Amerikas­sa on edelleen samoja yhteiskunnallisia lainalaisuuksia kuin ennen. Brasiliassa kaupungistuminen ylläpitää faveloita, maanomistusolot luovat köyhyyttä. Yh­teiskuntia kuitenkin muuttaa rikollisuu­den ja eriarvoisuuden lisääntyminen.”

Virtanen sanoo jakavansa myös kir­jan arvopohjan. Jo johdannosta selviää, mitä mieltä Niedergang on ollut esi­merkiksi ulkomaiden sijoituksista Lati­nalaisen Amerikan luonnonvaroihin ja voittojen käärimisestä omiin taskuihin­sa. ”Olin hengessä mukana”, Virtanen toteaa.

Niedergangin mukaansatempaavasta reportaasityylistä Virtanen lienee imenyt vaikutteita myös oman raportointinsa tapaan. Etenkin kriisialueilla toimiessa tärkeintä on mennä ihmisten luo, koh­data heidät ja myötäelää, Virtanen sa­noo. Jännittää ei kannata: esimerkiksi Boliviassa Virtanen muistaa lähteneensä paikallisten kutsusta tansseihin, vaikkei osannut askeleita eikä tuntenut rytmiä.

”Vieläkään en osaa tanssia”, hän toteaa, ”mutta mitä köyhempiä ihmiset ovat olleet, sitä avoimempi vastaanotto on ollut ja sitä enemmän he ovat minulle omastaan tarjonneet.”

Nyt maailma ansaitsisi Virtasen mie­lestä kuulla esimerkiksi Ecuadorista ja Guatemalasta uutisia siitä, kuinka oi­keus voittaa. Ecuadorissa ylikansalliset öljy-yhtiöt ovat viime vuosina joutuneet vastuuseen aiheuttamistaan luonnontu­hoista, ja Guatemalassa oikeuteen ovat joutuneet 1980-luvun alun vallankaap­paukseen osallistuneet, joita syytetään maya-kansan murhaamisesta.

Entä mihin ulkomaanuutishaukka seuraavaksi suuntaa?

Virtanen kertoo suunnittelevansa matkaa ainakin Filippiinien Mindanaolle, missä yksi hänen pojistaan työsken­telee, ja Brasiliaan, sillä ”jalkapallon maailmanmestaruuskilpailut antavat hy­vän tekosyyn”. Hän miettii myös, milloin voisi palata Syyriaan. Sieltä hän raportoi viimeksi viime vuonna.

Lisäksi työpöydällä on viidennen oman kirjan luonnos. Kirja käsittelee Suomen kehitysyhteistyön vuosikym­meniä, ja sen on määrä ilmestyä tänä vuonna.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää