Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Afrikan uusi voimanainen

Joonas Pörsti/UP

Pörssillä on usein paha kaiku pieneläjien keskuudessa. Näin ei ole enää Etiopiassa, jossa raaka-ainepörssin perustaminen on parantanut monien maanviljelijöiden tuloja.

Aikaisemmin viljelijöiden oli hankala löytää ostajia, tai ostajat yrittivät keplotella viljelijöitä myymään liian halvalla. Vilja ja pavut eivät tavoittaneet ruuan tarvitsijoita. Tuloksena oli esimerkiksi vuoden 2002 nälänhätä, joka seurasi kahta loistavaa satovuotta.

Etiopian maatalouspörssin perusti vuonna 2008 etiopialaissyntyinen eko­nomisti Eleni Gabre-Madhin. Hän tutki ensin Stanfordin yliopistossa ja Maailmanpankissa ruokamarkkinoita – ja päätyi siihen, että ruokapulan rat­kaisussa keskitytään aivan liiaksi ruuan tuotantoon jakeluongelmien sijaan.

Etiopian raaka-ainepörssin kautta 2,4 miljoonaa pienviljelijää on saanut tuotteitaan markkinoille. Pörssi takaa, että viljelijät saavat maksunsa kauppaa seuraavana päivänä ja ostajat sitä, mitä tilasivat. Lisäksi viljelijät voivat tarkistaa tuotteiden päiväkohtaisen hinnan pörs­sistä, jolloin ostajan on vaikea vedättää hinnoissa vaikkapa syrjäkylän kahvin­tuottajaa.

Kuusi muuta Afrikan maata valmis­telee nyt samanlaisen pörssin perusta­mista. Gabre-Madhin johtaa Nairobiin perustamaansa Eleni LCC -yritystä, joka vie pörssin mallia uusiin maihin. Myös investointipankki Morgan Stanley on innostunut Afrikan ruokamarkkinoista, sillä se on sijoittanut Gabre-Madhin yri­tykseen viisi miljoonaa dollaria.

 
Ulkopolitiikka 1/2013

Kansallinen ja kansainvälinen etu yksissä kansissa

Lauri Tähtinen

Demokratiaa yli rajojen

Teija Tiilikainen

Ydinvoimaa, jawohl!

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Kohti globaalia keynesiläisyyttä

Heikki Patomäki, kuvitus Antti Valta

Demokratian lyhyt historia

Joonas Pörsti/UP

Kansanvallan tulokkaat

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Yhden puolueen demokratia

Mark Waller

Kadonnutta kunniaa etsimässä

Juha Mäkinen/UP, kuva Jamieca/Flickr

Ulkomaantoimittajan opas

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuva Tuomas Tikkanen/UP

Ei Arabiaa ilman šeikkejä?

Mikko Patokallio

Kongolaisten toivo

Maija Salonen

Kehitystavoitteet tarpeiden mukaan

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, grafiikka Kauko Kyöstiö

Korkein tuomari

Joonas Pörsti/UP

Aukeaako Nepalin umpisolmu?

Juha Mäkinen/UP

Vaaliväittely veljien kesken

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Afrikan uusi voimanainen

Joonas Pörsti/UP

Maltalla kaikki äänestävät – miehiä

Juha Mäkinen/UP

Vanhalle rajalle maineenpalautus?

Juha Mäkinen/UP

Miksi absoluuttinen köyhyysraja on 1,25 dollaria päivässä?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Horjahteleva demokratia

Joonas Pörsti/UP

Demokraattisempi rahaliitto

Teija Tiilikainen/UP

Eurooppa tahtoo vankistaa puolueitaan

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Keskiluokka kitisee Argenzuelassa

Mikael Wigell

Köyhyyden neljä paradoksia

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Kurdikevät

Ari Kerkkänen & Mirva Helenius, kuva Mirva Helenius

Irakin jihadisteja taistelee nyt Syyriassa

Saana-Maria Jokinen

Britannian lähdön hinta

Heta Muurinen

Ison valinnan edessä

Toby Archer

Valistuneen optimistin käsikirja

Niina Oisalo

Kalatkin vedestä

Heta Muurinen

Teollisuuden uusi aika

Pekka Vahvanen

Eliitti estää kehityksen

Pasi Nokelainen

Gazalaisäidin nurja todellisuus

Sanna Negus

Köyhyyden neljä paradoksia

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Metsäkiista ratkaisi Kenian presidentinvaalit

Antti Erkkilä, kuva GovernmentZA/Flickr

UP:n juttutiimi menestyi aikakauslehtikilpailussa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP