Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Miksi absoluuttinen köyhyysraja on 1,25 dollaria päivässä?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Maailmanpankki määrittelee absoluuttisen köyhiksi ihmiset, joiden päivittäiset tulot jäävät 1,25 dollariin tai sen alle. Miten köyhyysraja on määritelty, YK-yliopiston kehitystaloustutkimuksen instituutin WIDERin johtaja Finn Tarp?

”Kun Maailmanpankki määritteli globaalia köyhyysrajaa 1990-luvun alussa, pankin tutkimuksissa ilmeni, että monet kehittyvät maat olivat määritelleet kansalliseksi köyhyysrajakseen suunnilleen yhden dollarin. Sillä sai ostetuksi sen verran ruokaa ja välttämättömyyshyödykkeitä, ku­ten vaatteita, ettei ollut äärimmäisen köyhä. Siksi Maailmanpankissa ajatel­tiin, että yhtä dollaria voitaisiin käyt­tää kansainvälisenä köyhyysrajana.”

”Kun dollarin ostovoima on sit­temmin laskenut, köyhyysraja on nostettu 1,25 dollariin. Raja on kar­kea, mutta yleisesti käytetty kansainvälisissä köyhyystutkimuksissa.”

”Köyhyysrajan määritelmässä ote­taan huomioon ostovoima. Silti mai­den väliset köyhyysvertailut ovat vai­keita esimerkiksi siksi, että eri maissa useimmiten käytetyt ruoka-aineet ovat erilaisia. Vaikkapa Mosambi­kissa syödään yleisimmin maissia ja kassavaa, Suomessa perunoita. Toi­saalta köyhyysrajassa ei huomioida ostovoiman eroja maiden sisällä. Siksi kansallisissa köyhyysvertailuissa käy­tetään eri köyhyysrajoja kaupunki- ja maaseutualueille.”

 
Ulkopolitiikka 1/2013

Kansallinen ja kansainvälinen etu yksissä kansissa

Lauri Tähtinen

Demokratiaa yli rajojen

Teija Tiilikainen

Ydinvoimaa, jawohl!

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Kohti globaalia keynesiläisyyttä

Heikki Patomäki, kuvitus Antti Valta

Demokratian lyhyt historia

Joonas Pörsti/UP

Kansanvallan tulokkaat

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Yhden puolueen demokratia

Mark Waller

Kadonnutta kunniaa etsimässä

Juha Mäkinen/UP, kuva Jamieca/Flickr

Ulkomaantoimittajan opas

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuva Tuomas Tikkanen/UP

Ei Arabiaa ilman šeikkejä?

Mikko Patokallio

Kongolaisten toivo

Maija Salonen

Kehitystavoitteet tarpeiden mukaan

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, grafiikka Kauko Kyöstiö

Korkein tuomari

Joonas Pörsti/UP

Aukeaako Nepalin umpisolmu?

Juha Mäkinen/UP

Vaaliväittely veljien kesken

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Afrikan uusi voimanainen

Joonas Pörsti/UP

Maltalla kaikki äänestävät – miehiä

Juha Mäkinen/UP

Vanhalle rajalle maineenpalautus?

Juha Mäkinen/UP

Miksi absoluuttinen köyhyysraja on 1,25 dollaria päivässä?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Horjahteleva demokratia

Joonas Pörsti/UP

Demokraattisempi rahaliitto

Teija Tiilikainen/UP

Eurooppa tahtoo vankistaa puolueitaan

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Keskiluokka kitisee Argenzuelassa

Mikael Wigell

Köyhyyden neljä paradoksia

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Kurdikevät

Ari Kerkkänen & Mirva Helenius, kuva Mirva Helenius

Irakin jihadisteja taistelee nyt Syyriassa

Saana-Maria Jokinen

Britannian lähdön hinta

Heta Muurinen

Ison valinnan edessä

Toby Archer

Valistuneen optimistin käsikirja

Niina Oisalo

Kalatkin vedestä

Heta Muurinen

Teollisuuden uusi aika

Pekka Vahvanen

Eliitti estää kehityksen

Pasi Nokelainen

Gazalaisäidin nurja todellisuus

Sanna Negus

Köyhyyden neljä paradoksia

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Metsäkiista ratkaisi Kenian presidentinvaalit

Antti Erkkilä, kuva GovernmentZA/Flickr

UP:n juttutiimi menestyi aikakauslehtikilpailussa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP