Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Keskiluokka kitisee Argenzuelassa

Mikael Wigell

Valuutanvaihtajat kuiskivat taas tarjouksiaan porttikonkien varjoista Florida-kadulla Buenos Airesin keskustassa. Se on varma merkki ongelmista. Viimeksi pimeää valuuttakauppaa käytiin 1980-luvulla, kun luottamus Argentiinan hallituksen kykyyn vakauttaa talous romahti, josta seurasi hyperinflaatiokriisi, kirjoittaa Mikael Wigell.

Nyt argentiinalaisten luottamus maan taloushallintoon on jälleen murenemassa. Varoja pakenee maasta, kun ihmi­set yrittävät suojautua korkealta inflaatiolta ja valuutan heik­kenemiseltä. Hallituksen populistiset toimet ja talouslukujen suoranainen manipulointi eivät ole olleet omiaan parantamaan luottamuspulaa.

Hallitus on yrittänyt tukahduttaa valuuttapakoa kieltämäl­lä valuutanvaihdon. Tämä on luonut pimeän valuuttakaupan uudelleen. Trokareille on taas töitä.

Puheet ”Argenzuelasta” alkoivat reilu vuosi sitten lähinnä vit­sinä siitä, kuinka Argentiinan presidentti Christina Kirchner jäljitteli joitakin Venezuelan presidentti Hugo Chavezin toi­mintatapoja.

Argentiinan keskiluokkaa vitsi ei naurata. Keskiluokka hak­kaa taas raivoisasti paistinpannujaan presidenttipalatsin edessä. Viimeksi marraskuussa noin 700 000 ihmistä tulvi kaduille Buenos Airesissa osoittamaan tyytymättömyyttään presidenttiä ja hallituksen politiikkaa kohtaan. Mielenosoittajien määrä oli suurin sitten vuoden 1983.

Kyse on nimenomaan keskiluokan tyytymättömyydestä, sillä köyhät ovat olleet tyytyväisiä hallituksen jakopolitiikkaan, erityisesti työttömyys- ja perhetukien lisäyksiin. Keskiluokkai­set valittavat, kuinka hallituksen yhä epätoivoisemmat toimet vaikeuttavat heidän elämäänsä, kuten ulkomailla lomailua. Sen lisäksi, että valuuttaa ei pysty laillisesti vaihtamaan, matka-aikeista joutuu ilmoittamaan verotoimistoon.

Myös unelmat omasta autosta ja asunnosta tuntuvat yhä kaukaisemmilta. Korkea inflaatio nakertaa ostovoimaa. Sitä paitsi asunto- ja autokauppaa käydään dollareissa, koska myy­jät eivät luota kotimaan valuutan vakauteen. Tarvittaisiin siis kovaa valuuttaa, mutta sitä on tarjolla vain pienissä määris­sä – paitsi hallituksen virkailijoille, joita valuuttarajoitukset eivät koske. Heidän epäillään hyötyvän tilanteesta ostamalla ökyasuntoja hienostoalueilta.

Keskiluokkaa suututtavat myös uudet tuontirajoitukset, joilla hallitus yrittää pönkittää maan heikkenevää vaihtotasetta ja valuuttavarantoja. Yhtiöt saavat tuoda tavaraa maahan vain samasta arvosta kuin vievät tavaraa ulkomaille. Esimerkiksi dvd-soittimia on alkanut kadota myynnistä, ja apteekeista on vaikea löytää joitakin lääkkeitä.

Samalla presidentti Kirchner näyttää omaksuvan yhä itseval­taisempia piirteitä. Presidenttiä arvostelleita toimittajia odot­taa julkinen ripitys. Kirchner saattaa myös määrätä televisio-ohjelmat keskeytettäväksi omien puheittensa ajaksi. Jopa oi­keuslaitos on joutunut presidentin ryöpytyksen ja suoranaisen painostuksen kohteeksi.

Lisäksi presidentin avustajat ovat alkaneet valmistella pe­rustuslain muutosta, joka avaisi Kirchnerille mahdollisuuden hakea kolmatta presidenttikautta. Samaan aikaan hallitus syyttää mielenosoittajia huonoiksi, kitiseviksi kansalaisiksi ja ahneiksi oligarkeiksi, joita huolestuttaa ainoastaan omien etu­oikeuksiensa menettäminen.

Juristiystäväni Matías kiihtyy hallituksen syytöksistä raivon partaalle. Hän sanoo haluavansa muuttaa ulkomaille – kunhan sitä kovaa valuuttaa vain saisi jostakin. Sillä välin hän aikoo jatkaa paistinpannujensa hakkaamista.

Rouva presidentin olisi syytä pelätä keskiluokan raivoa. Ve­nezuelasta poiketen Argentiinas­sa ei voiteta vaaleja ilman keski­luokan tukea. Eikä presidentillä sitä paitsi ole Chavezin öljyvaro­ja, millä ostaa kannatusta.

Kirjoittaja on tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.

 
Ulkopolitiikka 1/2013

Kansallinen ja kansainvälinen etu yksissä kansissa

Lauri Tähtinen

Demokratiaa yli rajojen

Teija Tiilikainen

Ydinvoimaa, jawohl!

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Kohti globaalia keynesiläisyyttä

Heikki Patomäki, kuvitus Antti Valta

Demokratian lyhyt historia

Joonas Pörsti/UP

Kansanvallan tulokkaat

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Yhden puolueen demokratia

Mark Waller

Kadonnutta kunniaa etsimässä

Juha Mäkinen/UP, kuva Jamieca/Flickr

Ulkomaantoimittajan opas

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuva Tuomas Tikkanen/UP

Ei Arabiaa ilman šeikkejä?

Mikko Patokallio

Kongolaisten toivo

Maija Salonen

Kehitystavoitteet tarpeiden mukaan

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, grafiikka Kauko Kyöstiö

Korkein tuomari

Joonas Pörsti/UP

Aukeaako Nepalin umpisolmu?

Juha Mäkinen/UP

Vaaliväittely veljien kesken

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Afrikan uusi voimanainen

Joonas Pörsti/UP

Maltalla kaikki äänestävät – miehiä

Juha Mäkinen/UP

Vanhalle rajalle maineenpalautus?

Juha Mäkinen/UP

Miksi absoluuttinen köyhyysraja on 1,25 dollaria päivässä?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Horjahteleva demokratia

Joonas Pörsti/UP

Demokraattisempi rahaliitto

Teija Tiilikainen/UP

Eurooppa tahtoo vankistaa puolueitaan

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Keskiluokka kitisee Argenzuelassa

Mikael Wigell

Köyhyyden neljä paradoksia

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Kurdikevät

Ari Kerkkänen & Mirva Helenius, kuva Mirva Helenius

Irakin jihadisteja taistelee nyt Syyriassa

Saana-Maria Jokinen

Britannian lähdön hinta

Heta Muurinen

Ison valinnan edessä

Toby Archer

Valistuneen optimistin käsikirja

Niina Oisalo

Kalatkin vedestä

Heta Muurinen

Teollisuuden uusi aika

Pekka Vahvanen

Eliitti estää kehityksen

Pasi Nokelainen

Gazalaisäidin nurja todellisuus

Sanna Negus

Köyhyyden neljä paradoksia

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Metsäkiista ratkaisi Kenian presidentinvaalit

Antti Erkkilä, kuva GovernmentZA/Flickr

UP:n juttutiimi menestyi aikakauslehtikilpailussa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP