Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Puolustusta, bisnestä vai politiikkaa - Yhdysvaltain biopuolustuksen kritiikki

Tiina Tarvainen

Yhdysvallat varautuu bioterrorismin uhkaan ennennäkemättömällä panostuksella. Biopuolustusohjelmaan osallistuvat tiedemiehet vetoavat salaisen tutkimuksen tarpeellisuuteen kansallisen turvallisuuden takaamiseksi, kriitikot väittävät tutkimuksen saaneen laittomia piirteitä.

Puolustusta, bisnestä vai politiikkaa - Yhdysvaltain biopuolustuksen kritiikki
kuva IRRI Images

Biologisia aseita vastaan varautuminen on nykyään tärkeä osa Yhdysvaltain puolustusteollisuutta. Sen mittava biopuolustusohjelma sisältää lukuisia hankkeita lääkekehittelystä biologisten aseiden sekä terrorismin tutkimukseen. Bioterrorismin uhkakuvasta on tullut osa poliittista agendaa, ja siitä on tehty turvallisuuskysymys. Bioterrorismi esitetään ulkoisena uhkana, joka oikeuttaa ”erityislaatuisiin toimenpiteisiin” eli taloudellisiin panostuksiin.

Biologisten aseiden uskotaan kiinnostavan terroristeja, sillä ne ovat ”näkymättömiä” – lähes hajuttomia ja värittömiä. Lisäksi niiden massiivinen tuhovoima herättää ihmisissä voimakkaita pelkoja. Asiantuntijat ovat kuitenkin eri mieltä siitä, miten todellinen bioterrorismin uhka todellisuudessa on ja miten sitä vastaan kannattaisi suojautua. Varmaa on vain se, että uhkakuva on kultasuoni monelle teollisuuden alalle.

Yhdysvaltalaishallinnon mielestä puolustautuminen on perusteltua niin kauan kuin maa säilyy kansainvälisen terrorismin ykköskohteena. Varustautumisen taloudelliset kustannukset ovat huikeat, mutta iskun sattuessa inhimilliset kustannukset ilman siihen varautumista olisivat vieläkin dramaattisempia. Tiedustelupalveluiden johto ympäri maailmaa puhuu merkittävästä uhasta. Ison-Britannian tiedustelupalvelun MI5:n väistyvä johtaja Dame Eliza Manningham-Buller uskoi marraskuussa 2006 terroristien tulevaisuudessa käyttävän kemiallisia ja bakteriologisia aseita. Europolin ja yhdysvaltalaisen tiedustelupalvelun Interpolin johto tukee näkemystä. Julkisesta reaktiosta huolissaan olevat viranomaiset ja aseasiantuntijat välttävät pelottelua, mutta asiasta poliittista tai taloudellista hyötyä saavat toimijat korostavat uhkaskenaariota.

Kritiikki biopuolustusta kohtaan on kasvanut varustautumisen myötä. Bioase-ekspertti Milton Leitenbergin mukaan bioterrorismiuhkakuvan liioittelun avulla oikeutetaan kallis varustautuminen. Leitenberg ei näe bioterrorismia niin suurena ja väistämättömänä uhkakuvana kuin minä sitä Yhdysvaltojen hallinnossa pidetään. Hän korostaa aseiden teknistä haastavuutta: todellisuudessa bioterrori-iskuja onkin tapahtunut vain muutamia.

Biologisiin aseisiin liittyy lukuisia väärinkäsityksiä, joista vakavin on iskujen toteuttamisen näennäinen helppous. Biologiset aineet ja aseet eivät ole synonyymeja: aineet ovat tautia aiheuttavia mikro-organismeja, aseet puolestaan liittyvät järjestelmään, jolla tätä ainetta tuotetaan ja levitetään. Aineiden muuttaminen aseeksi on huomattavan vaikeaa. Biologisten aineiden kehittämisen ja hankkimisen lisäksi niiden varastoiminen, säilyttäminen ja levittäminen on niin ikään hankalaa.

Terroristeilla uskotaan olevan sellaisia teknisiä ja teknologisia kykyjä aseiden kehittämiseen ja levittämiseen, joita heillä ei vielä ole, huomauttaa Jonathan B. Tucker, Toxic Terror -kirjan kirjoittaja. Asekehittelyn ennustaminen on vaikeaa, sillä terroristit tuskin ajattelevat samalla tapaa kuin me. Halukkuus ja kyky tehdä bioterrori-isku eivät ole suinkaan sama asia. Matka halusta iskeä iskun toteuttamiseen on toistaiseksi pitkä, eivätkä hylätyt laboratoriot tai ääriliikkeiden internetissä julkaisemat bioaseiden valmistusohjeet kerro muusta kuin toimijoiden motivaatiosta.

Toimivien biologisten aseiden tuottaminen on edelleen vaivalloista. Iskun onnistumiseen vaikuttavat oleellisesti myös uhrien terveydentila, terveydenhuollon taso kohdemaassa, sääolosuhteet, viranomaisten kriisinhallintakyky ja se, miten nopeasti isku havaitaan.

Leitenbergin mukaan bioterrorismiskenaariot on myös toteutettu virheellisesti. Viime vuosina Yhdysvalloissa on tehty bioterroriharjoituksia julkisemmin ja laajemmin kuin aiemmin. Etenkin Dark Winteriksi (2001) ja Atlantic Stormiksi (2005) kutsutut harjoitukset keräsivät laajalti median huomiota. Hallinnon mielestä ne olivat tarpeellisia Yhdysvaltojen varustautuessa pahimpaan painajaiseensa.

Vaikka harjoitusten käytännön toteutuksessa oli ongelmia, paljastivat ne heikkouksia puolustuksessa. Terrori-iskuja ei loppujen lopuksi voida ennakoida, ja siksi täydellisten uhkaanalyysien tekeminen on mahdotonta. Toisaalta harjoitusten saama kritiikki on ymmärrettävää, jos tulokset vuodetaan tahallisesti julkisuuteen ja yleisöä pelottelemalla haetaan tukea turvallisuuspolitiikalle.

Bioterrorismi on liitetty retorisesti osaksi pentagonilaista uuslogismia – ”epäsymmetristä sodankäyntiä” – jossa biologiset aseet nähdään potentiaalisena välineenä iskeä vihollisen heikkouksiin aiempaa yllätyksellisemmin ja tuhoisammin. Tämä mielikuva on tärkeä kansalaisten tuen saamiseksi.

Keskustelussa biologisista aseista sekä terrorismista laajempana ilmiönä asialliset argumentit voivat hukkua pelotteluretoriikan joukkoon. Sekä liioittelevalla että asiasta vaikenevalla kannalla on omat heikkoutensa. Biologisten uhkanäkymien julistaminen vie pohjaa todellisilta argumenteilta, mutta uhkasta vaikeneminen puolestaan heikentää kykyä vastata iskuun.

Bioterrorismin psykologinen puoli on iso osa ilmiötä: pelkkä uhkailu voi haitata yhteiskunnan toimintakykyä esimerkiksi kuormittamalla turhaan terveydenhuoltoa. Teknologian kehittyessä tilanne kuitenkin muuttuu jatkuvasti, ja tulevaisuudessa bioterrobioterrori-isku on mahdollinen – missä laajuudessa ja kuinka onnistuneena, siitä voidaan olla montaa mieltä.

Laittoman ja laillisen rajat hämärtyvät

Yhdysvallat kehitti myös biologisia aseita, kunnes presidentti Richard Nixon määräsi ohjelman lopetettavaksi. Aseiden kieltosopimus astui voimaan vuonna 1975, minkä jälkeen jatkettiin puolustuksellista tutkimusta. Nyt USA:n epäillään rikkovan sopimusta laajan biotutkimusohjelman puitteissa. Syyskuun 11. päivä käänsi biologisten aseiden tutkimuksen huolestuttavaan suuntaan, kritisoivat Tucker ja Leitenberg.

Biologisten aseiden tutkimusta on tehty jo vuosikymmenien ajan, mutta varsinainen bioterrorismiin keskittyvä tutkimus alkoi laajemmin presidentti Bill Clintonin aikana. Toistetun anekdootin mukaan Clinton aloitti mittavat biopuolustushankkeet luettuaan Richard Prestonin bioterrorismiaiheisen sci-fi-romaanin The Cobra Event. Lopulliseen päätökseen vaikuttivat luultavimmin monet tekijät: Korkein totuus -lahkon bioasehankkeet, sariini-isku Tokiossa 1995 ja 1990-luvulla syntyneet eri tutkimuslaitosten raportit, joissa todettiin Yhdysvaltojen kyvyttömyys suojautua bioterrorismilta.

Al-Qaidan iskut yhdysvaltalaislähetystöihin Afrikassa 1990-luvulla olivat niin ikään osoitus terroristien halukkuudesta iskeä aiempaa tuhoisammin. Mieleenpainuva oli myös Rajneshee-kultin salmonellabakteeriisku vuonna 1984. Neuvostoliiton hajoaminen ja länteen loikanneiden tiedemiesten, kuten Kenneth Alibekin, paljastukset neuvostoajan asekehittelystä lisäsivät myös pelkoa bioaseilla tehtyä hyökkäystä kohtaan. Tämän ajan tietämys oli kuitenkin hyvin puutteellista. Uhkakuvaa korostettiin toistuvasti ja iskua pidettiin väistämättömänä, ainoastaan sen ajankohtaa ei tiedetty.

Syksy 2001 muokkasi jo olemassa ollutta biopuolustusstrategiaa perusteellisesti. Joukkotuhon välineinä käytetyt matkustajakoneet todistivat terroristien tuhovoimasta, ja ensimmäinen kuolonuhreja tuottanut bioterrori-isku, pernaruttokirjeet, pakotti puolustuksen satsaamaan enemmän bioaseiden tutkimukseen. Biologiseen sodankäyntiin ja aseriisuntaan perehtyneen Susan Wrightin mukaan Clintonin aloittama siviilipuolen biopuolustusohjelma lähti rakettimaiseen nousuun George W. Bushin hallintokauden alussa osana ”hyper-realistista” sotilaallis-teknologista agendaa, joka korosti Yhdysvaltojen kyseenalaistamatonta supervallan asemaa.

Biopuolustuksen kehittämiseen kuului myös hyökkäyksessä mahdollisesti käytettävien aineiden tutkimus. Hyökkäyksellisen ja puolustuksellisen tutkimuksen ero on kuitenkin hatara, ja Yhdysvallat onkin joutunut itse epäilyjen kohteeksi, Jonathan B. Tucker huomauttaa. Korkeimman turvallisuusluokituksen saaneiden laboratorioiden määrän nousu on kasvattanut huolta entisestään. Kansallisen turvallisuuden ministeriö (Department of Homeland Security) rakensi Fort Detrickiin Marylandiin kansallisen biopuolustuksen tutkimus- ja torjuntakeskuksen (National Biodefense Analysis and Countermeasures Center, NBACC), jonka on määrä olla täydessä toiminnassa vuonna 2008.

Tuckerin ja Leitenbergin mukaan keskuksen tutkimus tapahtuu harmaalla, lain ja laittomuuden välisellä alueella. Keskus toimii yhteistyössä tiedustelusektorin kanssa, ja keskustiedustelupalvelu CIA:lla on siellä neuvonantajansa. Toiminnan salattua luonnetta on pidetty ongelmallisena biologiset aseet kieltävän sopimuksen ja kansallisen turvallisuuden kannalta.

Kriitikot huomauttavat että keskuksessa kehitetään simulaatiotarkoituksiin todellisia, laittomia joukkotuhoaseita, eikä tutkimus ole laillisesti hyväksyttävää. Tuckerin mukaan Bushin hallinnon tieteellisen uhka-arvioinnin vaarana on, että sen varjolla rikotaan biologiset aseet kieltävää sopimusta. Keskuksen johtaja Bernard Courtney vastaa salailua koskevaan kritiikkiin vetoamalla turvallisuuteen: tutkimustuloksia ei voida vuotaa julkisuuteen ja mahdollisten rikollisten tietoon.

Turvallisuudella on hintansa

Arvostelua on herättänyt myös turvallisuuden hinta. Biopuolustus on äärettömän kallista. Hanketta puolustellaan sen tarpeellisuudella – bioterrori-isku tapahtuu väistämättä. Puolustukseen käytetyn kokonaissumman selvittäminen on vaikeaa, sillä biopuolustusta ei lasketa osaksi yleistä terrorismin torjuntaa. Kokonaisuudessaan siviilipuolen biopuolustukseen on varattu huikeat 32 miljardia dollaria vuosien 2001–2007 aikana, vuoden 2007 budjetti on 5,24 miljardia dollaria.

Kun rahoitus lisääntyy, on vaarana sijoittaa resursseja kannattamattomiin tai muulla tapaa vääränlaisiin kohteisiin, jotka eivät kehitä biopuolustusta. Erityisesti BioShield, biologisten aseiden vastalääkkeiden ja -hoitojen kehittämistä rahoittava projekti on kritisoitu paljon. Yritykset ovat valittaneet, etteivät tiedä millaista tutkimusta heidän pitäisi tehdä. Lisäksi ohjelmaa on arvosteltu siitä, että se keskittyy vain tiettyjen aineiden tutkimukseen ja vasta-ainekehittelyyn. Keväällä 2006 Bushin hallinto myönsikin, että siltä puuttuu strateginen suunnitelma bioterrorismin torjumiseksi.

Varustautuminen bioterroristien iskuun on kuitenkin näkyvää. Bio-Watch-valvontajärjestelmä kerää ilmasta näytteitä suurkaupunkien yllä ja BioSense, sen kansallinen koordinointijärjestelmä, valvoo ja varoittaa reaaliaikaisesti biouhkista. Puolustusta ei silti pidetä tehokkaana. On mahdotonta tietää, millaista ainetta terroristit käyttäisivät. Myös lääkkeiden jakelu ja terveydenhuollon toiminta kriisitilanteessa ovat mahdollisia ongelmia, joihin hallinnon pitäisi tulevaisuudessa keskittyä. Lääkekehittely on hidasta, sillä uuden lääkkeen kehittämiseen menee parhaimmillaankin lähes kymmenen vuotta. Lääkintä on tehokasta vain, jos kohderyhmä on tiedossa, ja kun biologinen aines on tunnistettu ja muuntelematonta.

Yhdysvaltojen biopuolustusohjelmassa vaikuttavan Kenneth Alibekin mielestä lääketieteellinen tutkimus on erittäin tarpeellista, vaikka terroristiskenaariot eivät täytä edellä mainittuja edellytyksiä. Yllätysiskut kohdistuvat lisäksi uhriryhmään, jonka vastustuskyky vaihtelee. Biopuolustuksessa on muitakin puutteita. Biologisia aseita torjutaan ilmaisimien ja muiden teknisten laitteiden sekä vastalääkkeiden avulla, mutta terrorismin inhimillinen tekijä, human factor, on jäänyt vähemmälle huomiolle.

Kriisitilanteen ihmisille asettamat vaatimukset sekä terroristien motiivit on ohitettu strategioissa. Kyseenalaista on myös, toimivatko terveydenhuolto ja viestintä toivotulla tavalla ja riittääkö siviiliväestön sekä esimerkiksi pelastustyöntekijöiden ja terveydenhuollon henkilökunnan henkinen kriisinsietokyky. Bioterrorismilta suojautuminen edellyttäisi myös henkisten vaikutusten huomioimista, sillä sen uhka on psyykkisesti voimakas.

Puolustuksen, bisneksen ja politiikan rautakolmio

Terävää kritiikkiä on esitetty myös talouden ja politiikan välistä symbioosia kohtaan. Leitenberg ja Tucker eivät halua luopua puolustuksesta, mutta he peräänkuuluttavat objektiivisuutta sen toteuttamiseen. Uhka ei ole niin suuri kuin millaiseksi sen kuva on poliittisia tarkoitusperiä varten rakennettu, ja juuri siksi sen tutkimus on erittäin tärkeää.

Susan Wright huomauttaa, ettei tämä ole vain vuoden 2001 jälkeinen ilmiö. Jo Clintonin hallinnon asiantuntijat näkivät siviilipuolen biopuolustuksessa markkinaraon, olihan heillä oma roolinsa biotekniikan yrityksissä. Uskottiin, että tulevaisuuden uhat voidaan hoitaa teknologisen edistyksen avulla, ja ennaltaehkäisevien keinojen sijaan biopuolustusta kehitettiin iskun jälkeisiin tarpeisiin.

Syyskuun 11. päivän tapahtumat ja terrorisminvastainen sota loivat uuden teollisuuden lajin vastaamaan uhkien luomaan kysyntään. Yritykset vastaavat kansalaisten turvattomuuden tarpeeseen. Ilmiö ei ole yksinomaan yhdysvaltalainen, vaan myös muu maailma on lähtenyt mukaan bisnekseen.

”Sodankäynnin vallankumouksen” (revolution in military affairs) retoriikka tukee hokemaa: ”Jos uhkaa ei ole, luo se.” Bioterrorismilta suojautuminen on nyt USA:n hallituksen ykkösagendalla, ja yritykset ovat onnistuneet kapitalisoimaan ilmiöön liittyvän pelon.

Turvattomuuden tunnetta hoidetaan varustautumalla: satamiin ja lentokentille hankitaan erilaisia tutkia, ilmaisimia ja muita teknisiä laitteita, jotka – paradoksaalista kyllä – ovat osoittautuneet enemmänkin turvattomuuden aiheuttajiksi kuin sen poistajiksi antaessaan vääriä hälytyksiä ja reagoidessaan vaarattomiin aineisiin. Taloudelliset ja inhimilliset kustannukset olivat heti vuoden 2001 jälkeen suuria, kun nopean tuotekehittelyn seurauksena ilmeni tuotevirheitä.

Uusien yritysten rinnalla toimivat vanhat puolustusalan jätit, kuten Boeing, joka vuonna 2006 aloitti biologisten aineiden torjumiseen tarkoitetun miehitetyn valvonta- ja näytteenottokoneen kehittelyn. Markkinat luovat kysynnän, eikä edes vuoden 2008 presidentinvaihdoksen uskota vähentävän kotimaan turvallisuuteen panostamista. Puolustusteollisuuden, Pentagonin ja kongressin välinen yhteistyö vuoden 2001 jälkeisessä varustelukierteessä onkin lisännyt kritiikkiä republikaanihallintoa kohtaan.

Presidentti Dwight D. Eisenhowerin lanseeraama termi ”sotateollisuuden yhteenliittymä” (the military industrial complex) on saanut uutta kaikupohjaa politiikan, talouden ja puolustuksen rautaista kolmikkoa ja terrorisminvastaista sotaa vastustavien joukossa. Sodan vastustajat syyttävät aseteollisuutta ja poliittista johtoa uhkien liioittelusta ja niillä rahastamisesta. Politiikan, talouden ja puolustusteollisuuden yhteyksiä koskeva terve kritiikki hukkuu tosin ajoittain aiheen ympärillä vellovien mitä mielikuvituksellisempien salaliittoteorioiden joukkoon.

Kiihkein arvostelu biologisten aseiden tutkimusta kohtaan tulee Yhdysvaltojen sisältä ja jatkunee niin kauan kuin terroristit eivät onnistu toteuttamaan biologista iskua Pohjois-Amerikan maaperällä. Mahdollisen iskun tapahtuessa mielipideilmasto todistetusti muuttuu. Kukaan ei uskalla jättää varautumatta uhkaan, jonka mahdolliset seuraukset olisivat hirvittävät.

Huolestuttavaksi tilanteen tekee se, että tutkimus lisääntyy kehittyvissä valtioissa, jotka eivät välttämättä pysty valvomaan laboratorioidensa turvallisuutta. Bioturvallisuuden tehostamisen lisäksi huomiota tulisi kiinnittää myös terrorismiin ilmiönä, jolloin tiedustelupalveluilla ja poliisilla on ensisijainen rooli vastata uhkaan Yhdysvalloissa ja sen ulkopuolella. Bioterrorismi ei ole ainoastaan amerikkalaisten huolenaihe vaan toteutuessaan sen vaikutukset koskettavat kaikkia.