Kiina vahvistaa jalansijaansa Keski-Aasiassa

Kiinalla on useita syitä olla kiinnostunut entisen Neu­vostoliiton raunioille synty­neistä viidestä Keski-Aasian tasavallasta: Kazakstanista, Kirgisiasta, Tadžikistanista, Turkmenistanista ja Uz­bekistanista. Suurvaltapoliittisista syistä Kiina pyrkii rajoittamaan Yhdysvaltojen ja Venäjän vaikutusvaltaa alueella. Kii­nan mielestä etenkin Yhdysvaltojen vai­kutusvallan lisääntyminen kansantasavallan reuna-alueilla on kylmän sodan ajoilta kumpuavaa patoamispolitiikkaa.

Lisäksi Kiinalla on Keski-Aasiassa kaupallisia tavoitteita. Taloudellisella yh­teistyöllä Kiina pyrkii vahvistamaan niin kaupankäyntiä kuin geopoliittista ase­maansa alueella. Samalla Keski-Aasian merkitys Kiinan energiaturvallisuuden takaamisessa on kasvanut.

Öljyä raiteille

Kiina on jo pitkään rahoittanut teitä ja muita infrastruktuurihankkeita Keski-Aasiassa, erityisesti köyhissä naapurival­tioissaan Kirgisiassa ja Tadžikistanissa. Vaikka tämänkaltainen apu on ollut tervetullutta, Kiina ei ole kyennyt va­kuuttamaan naapureitaan aikeidensa epäitsekkyydestä.

Erityisesti Kirgisiassa on pelätty Kii­nan käyttävän maata vain päästäkseen käsiksi Uzbekistanin energiarikkauksiin. Kirgisia on jo kertaalleen kieltänyt Kii­nan rekkojen tulon maahan. Syyksi on ilmoitettu se, että kiinalaisrekat ovat pai­navampia kuin kirgisialaiset ja pilaavat siksi Kirgisian teitä.

Kiina, Kirgisia ja Uzbekistan ovat vastikään päättäneet rakentaa rautatien eteläisen Kirgisian läpi Uzbekistaniin, Ferganan laaksoon. Moni katsoo, että rautatie palvelee enemmän Kiinaa ja Uzbekistania kuin Kirgisiaa. Rautatie täydentää merkittävästi Kiinan energiantuontia Keski-Aasiasta. Kiinan energiantuontia palvelevat jo nyt öljyputki ja rautatie Kazakstanista sekä kaasuputki Turkmenistanista.

Kirgisiassa on suhtauduttu epäluu­loisesti rautatiehen myös siksi, että reitti kulkee eteläisen Oshin kaupungin kaut­ta. Alue ei ole aina ollut täysin pohjoisen Bishkekin hallinnassa: Kirgisiassa muis­tetaan vielä hyvin vuoden 2010 levotto­muudet, joiden aikana Osh ympäristöi­neen oli käytännössä eristyksissä muusta Kirgisiasta.

Suoralla yhteydellä Keski-Aasian kolmanteen energiajättiin Uzbekistaniin Kiina haluaa hajauttaa energiantuon­tiaan ja turvata häiriöttömän jakelun. Lisäksi rautatietä on tarkoitus jatkaa Afganistanin kautta Iraniin, mikä koros­taisi entisestään Keski-Aasian merkitystä Kiinan energiantuonnissa – ja heikentäisi länsimaiden ylläpitämää Iranin kauppa­saartoa.

Tadžikistan on puolestaan Kiinan silmissä epäluotettava kumppani, sillä maa ei ole vieläkään toipunut 1990-lu­vun sisällissodasta. Peking on aina suo­sinut järjestelmiä, joiden vakauteen se on voinut luottaa.

Lisäksi sekä Tadžikistan että Kirgisia ovat osoittautuneet suopeiksi ulkomai­den joukkojen läsnäololle alueillaan, mikä huolestuttaa Kiinan vallanpitäjiä. Kirgisiassa on Yhdysvaltain ja Venäjän joukkoja, Tadžikistanissa ovat läsnä Ve­näjä ja Intia.

Kazakstanin, Turkmenistanin ja Uz­bekistanin kanssa Kiinan on sen sijaan helppo toimia, sillä mittavien energia­varantojensa ansiosta maiden ei tarvitse pelätä Kiinan taloudellista vaikutusval­taa. Lisäksi Turkmenistanilla ja Uzbekis­tanilla ei ole rajaa Kiinan kanssa, mikä vähentää maiden merkitystä Pekingin turvallisuuspoliittisissa katsauksissa. Kaikki kolme maata ovat kykeneviä ja halukkaita vastustamaan Venäjän ja Yhdysvaltojen vaikutusvaltaa alueillaan, mikä on omiaan kasvattamaan niiden ar­voa Kiinan silmissä.

Islamistit vaiennettiin

Historiallisista syistä Kiinalla on ollut Keski-Aasiassa puolustettavanaan myös turvallisuuspoliittisia intressejä. Kazakstan, Kirgisia ja Tadžikistan perivät Neuvostoliitolta monen muun ongelman lisäksi sopimatta jääneet ra­jat Kiinan kanssa. Lisäksi 1990-luvulla Keski-Aasiassa toimivat islamilaiset ääriliikkeet, kuten Uzbekistanin islamilainen liike, aiheuttivat epävakautta uusissa valtioissa.

Samaan aikaan Neuvostoliiton ha­joamisen rohkaisemat uiguurit alkoivat aiempaa aktiivisemmin vaatia itsenäi­syyttä Kiinan läntisimmässä provinssissa Xinjiangissa. Myös uiguurit tunnustavat islamia ja puhuvat turkinsukuista kieltä, kuten suurin osa Keski-Aasian kansoista.

Uiguurien itsenäisyysvaatimukset johtivat separatistien ja Kiinan viran­omaisten välisiin yhteenottoihin, jotka ovat jatkuneet ajoittain tähän päivään saakka. Viimeisimmistä väkivaltaisuuk­sista Xinjiangin Kashgarissa uutisoitiin huhtikuun lopulla.

Sittemmin Kiina, Venäjä ja Keski-Aasian tasavallat ovat onnistuneet sopi­maan rajansa. Maat ovat myös tukah­duttaneet islamistisen (ja usein myös se­kulaarin) oppositiotoiminnan ja luoneet alueellisen yhteistyönsä pohjaksi Shang­hain yhteistyöjärjestön (SCO).

Kiinan 1990-luvun puolivälissä julkis­taman ulkopoliittisen doktriinin mukaan maa vastustaa hegemoniaa ja yksinapais­ta maailmaa sekä pyrkii ulos kylmän so­dan ajan vastakkainasettelusta. Alueelli­nen yhteistyö on doktriinin ydintä.

Kiina osaa myös joustaa

Kiinan toimintamallit ja tavoitteet ovat kuitenkin toiset kuin Venäjän ja Yhdys­valtojen – Kiinalla ei ole Keski-Aasiassa esimerkiksi sotilastukikohtia. Sen sijaan Kiina pyrkii käyttämään hyväkseen niitä vahvuuksia, joita sillä jo on.

Talouskasvu tekee Kiinasta Keski-Aasian maille houkuttelevan kumppanin, vaikka Keski-Aasian tasavallat varovat­kin kaupan painottumista yksipuolisesti Kiinaan. Xinjiangin alueen ansiosta Kiina on myös keskiaasialainen valtio, jolla on historiallisia ja kulttuurisia suhteita alueen tasavaltoihin. Vaikka yli 90 pro­senttia Kiinan kansalaisista kuuluu han-kiinalaisiin, Xinjiangissa ovat virallisina vähemmistökansallisuuksina edustettui­na uiguurien lisäksi kazakit, kirgiisit ja tadžikit. Heillä on kulttuurisia ja kielel­lisiä suhteita rajantakaisiin valtioihin, mikä auttaa yhteyksien luomisessa.

Lisäksi Kiinan yhteistyö Keski-Aasianvaltioiden kanssa on ollut pitkäjänteistä. Pekingon osoittanut Keski-Aasiassa ky­kyä kompromisseihin ja joustavuuteen, koska ei halua, että maat ajautuisivat Venäjän tai länsimaiden syliin. Keski-Aasian näkökulmasta Kiina kykenee länsimaita johdonmukaisempaan yhteis­työhön, sillä Kiinassa vallanvaihto ei tar­koita ulkopolitiikan suunnanmuutosta.

Kiina tekee paljon myös vakuuttaak­seen Keski-Aasian tasavallat tarkoituspe­riensä ystävällisyydestä. Vaikka Kiinan vilpittömyyteen ei aina uskotakaan, maalla on yksi lyömätön valtti: Kiina ei pyri luomaan hyviä suhteita Keski-Aasian maihin ja demokratisoimaan samalla niiden hallintojärjestelmiä. Li­beraalit demokratiat joutuvat toimimaan tämän ristiriidan kanssa pyrkiessään lähentymään Keski-Aasian tasavaltoja.

Shanghain yhteistyöjärjestö

• Edeltäjä Shanghai 5 Forum perustettiin 1996 sopimaan Neuvostoliiton jälkeisistä rajoista ja torjumaan uskon­nollisia ääriliikkeitä. Valtiot sopivat rajoista lopulta kui­tenkin kahdenvälisesti.
• Shanghai 5 Forumin jäseninä olivat Kiina, Venäjä, Kazaks­tan, Kirgisia ja Tadžikistan.
• Yhteistyö virallistettiin Shanghain yhteistyöjärjes­töksi (Shanghai Cooperation Organization) vuonna 2001, jolloin Uzbekistan liittyi mukaan. Järjestö laajeni Kiinan raja-alueiden ulko­puolelle.
• Afganistan, Intia, Iran, Mon­golia ja Pakistan ovat tark­kailijajäseniä. Uusien täysjä­senten hyväksyminen on lykkääntynyt, koska vanhat jäsenet eivät ole päässeet laajentumisesta sopuun.
• SCO:lla on sihteeristö Pekin­gissä ja alueellinen terroris­minvastainen keskus Taškentissa.
• Järjestön merkittävin tapah­tuma on valtiojohtajien huip­putapaaminen kesäisin.
• SCO ei takaa jäsentensä turvallisuutta. SCO on keskit­tynyt terrorismin vastaiseen toimintaan ja kehittänyt huumeiden salakuljetuksen vastaista poliisitoimintaa.
• Lisäksi Kiina on rahoittanut kehityslainoja ja kuljetusyh­teyksien rakentamista pie­nemmissä jäsenmaissa.

Kirjoittaja valmistelee väitöskirjaa Kiinan ulkopolitiikasta Helsingin yliopistossa.