Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Kirjatutka: Schröderin sisäsiisti selonteko

Gerhard Schröder: Entscheidungen. Mein Leber in der Politik (suom. Ratkaisuja. Elämäni politiikassa). Hoffmann und Campe 2006, 544 s.

Tuomas Forsberg


Gerhard Schröderin poliittiset muistelmat ilmestyivät jo vuosi sen jälkeen, kun hän oli väistynyt Saksan liittokanslerin tehtävistä. Tiukka kirjoitusaikataulu takasi yleisen mielenkiinnon, mutta samalla on selvää, ettei kirja voi olla Muistelmat isolla m:llä. Schröder ei esitä yllättäviä uusia tosiasioita kulissien takaa, räiskyviä henkilöarvioita tai yksityiselämän saloja, kirja on pikemminkin läpileikkaus kahdesta liittokanslerin kaudesta, pitkä poliittinen puolustuspuhe tehtyjen päätösten selittämiseksi ja oikeuttamiseksi.

Vaikka Schröder tuokin esiin perhetaustansa – hän oli köyhistä oloista ja isä kuoli sodassa Schröderin ollessa vain puolivuotias – nuoruuden kehityskertomukseen ei hukata ruutia lukukaupalla. Nuoruus kului jalkapalloa pelatessa, rautakaupan myyjänä ja iltakoulussa, jonka päätyttyä Schröder ryhtyi lukemaan lakia Göttingenissä Perry Masonin tv-hahmon inspiroimana.

Opiskelijapolitiikassa, jota sävytti vuoden 1968 liikehdintä, pragmaattiseen siipeen kuuluneen Schröderin tie kulki sosiaalidemokraattien nuorisojärjestön johtoon, kansanedustajaksi liittovaltiopäiville, sieltä Ala-Saksin oppositiojohtajaksi ja osavaltion pääministeriksi 1990. Tästä tehtävästä hän siirtyi vuonna 1998 liittokansleriksi. Schröder ehti harjoittaa myös asianajajan ammattia kotikaupungissaan Hannoverissa.

Schröder arvioi muistelmissaan niin poliittisia oppiisiään, hallitus- ja työtovereitaan kuin poliittisia kilpakumppaneitaankin kunnioittavaan ja myönteiseen sävyyn. Oikeastaan ainoa henkilö, joka saa tylymmän kohtelun, on ensimmäisen punavihreän hallituksen lyhytaikainen valtionvarainministeri ja sittemmin uuteen vasemmistopuolueeseen loikannut Oskar Lafontaine.

Vaikka Schröder käyttää runsaasti tilaa ulkopolitiikkaan, hän kertoo varoneensa koko ajan liittokanslerina astumasta ulkoministeri Joschka Fischerin tontille. Ennen kaikkea Schröder kertoo raskaista päätöksistä lähettää saksalaisia sotimaan Kosovoon ja Afganistaniin. Hän selostaa myös lavealti kantaansa olla liittymättä Irakin vastaiseen sotaretkeen, mikä aiheutti välirikon George W. Bushin kanssa. Schröder ei paljasta tästä episodista uusia asioita. Sen sijaan kirjasta tehtyihin uutisotsikoihinkin nousi hänen arvionsa, jonka mukaan uskonto vaikuttaa liiaksi Bushin päätöksiin.

Vladimir Putinia Schröder pitää älykkäänä ja tiukkaa itsekuria harjoittavana henkilönä, jonka päämääränä on Venäjän sisäisen järjestyksen palauttaminen, maan nostaminen jälleen suurvallaksi ja sen liittäminen osaksi eurooppalaista arvomaailmaa. Demokratian puutteisiin tai Tšetšenian sotaan kohdistettu kritiikki on Schröderin mukaan kohtuutonta, ja sodan syynä Schröder pitää ulkomailta rahoitettavaa islamilaista fundamentalismia. Hän ei pidä Venäjän joukkojen ihmisoikeusrikkomuksia Yhdysvaltojen vastaavia kummempina. Gazpromin omistaman kaasuputkiyhtiön johtokunnan jäsenenä Schröder tuskin voisi edustakaan vähemmän putinilaista näkökulmaa.

EU:lta Schröder toivoo itsenäistä ulkopolitiikkaa, joka voisi tarjota vaihtoehtoja Yhdysvaltojen nykyhallinnolle. Vaikka Schröder puhuu Euroopan yhdentymisestä lämpimään ja visioivaan sävyyn, hänen poliittinen toimintansa ei aina ollut omiaan vahvistamaan EU:ta. Kuvaavaa on se, että esimerkiksi syyskuun 11. päivän iltapäivänä Schröder oli puhelimitse yhteydessä Chiraciin, Blairiin ja Putiniin, mutta ei Javier Solanaan, Romano Prodiin tai neuvoston puheenjohtajana tuolloin toimineeseen Belgian pääministeriin Guy Verhofstadtiin. Tässä valossa ei kannata huolestua siitä, että muistelmissa ei mainita Suomea tai suomalaisia lukuun ottamatta Martti Ahtisaarta, joka nousee esiin Kosovon sodan päättäneen rauhanprosessin sankarina.Gerhard Schröderin poliittiset muistelmat ilmestyivät jo vuosi sen jälkeen, kun hän oli väistynyt Saksan liittokanslerin tehtävistä. Tiukka kirjoitusaikataulu takasi yleisen mielenkiinnon, mutta samalla on selvää, ettei kirja voi olla Muistelmat isolla m:llä. Schröder ei esitä yllättäviä uusia tosiasioita kulissien takaa, räiskyviä henkilöarvioita tai yksityiselämän saloja, kirja on pikemminkin läpileikkaus kahdesta liittokanslerin kaudesta, pitkä poliittinen puolustuspuhe tehtyjen päätösten selittämiseksi ja oikeuttamiseksi.