Jos haluamme menestyä tulevaisuuden globaalissa kilvassa, koko talouden järjestys on ajateltava uudelleen. Toimialoista viis!
Suomi on yhden totuuden maa, sanotaan. Syksyä kohti vallitseva totuus Suomen taloudellisen nousun mahdollisuuksista on kääntynyt kovin pessimistiseksi.
Siinä missä vielä keväällä julkisesti rummutettiin, että peliala voisi pelastaa Suomen ja malminjalostuksesta voisi tulla uusi Nokia, alkusyksystä julkinen keskustelu lamaantui. Elektroniikka- ja konepajateollisuudestamme on aika jättänyt, maahan on keksittävä uudet menestyvät vientialat – mutta mistä, kyseltiin.
Tuskin mistään, ennen kuin varsinkin teknologiateollisuutemme kustannuskilpailukyky saadaan kuntoon, kuului vastaus. Ja palkkaratkaisujen, niiden on nyt oltava hyvin maltillisia! Isoihin yleiskorotuksiin ei kerta kaikkiaan ole varaa.
Alati pahemmilta näyttäneiden tunnuslukujen alle on kuitenkin jäänyt uusia avauksia, joihin ei ole tohdittu tarttua. Kuten se, että tulevaisuuden menestysaloista vouhottaminen voi olla turhaa, koska koko toimialakohtaisen ajattelun aika saattaa olla ohi.
Toimialojen sijaan nykyisessä talouskeskustelussa pitäisi tarkastella kussakin maassa tehtäviä toimintoja, sanoo Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan tutkimusjohtaja, Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun professori Mika Maliranta.
Kun talous jaetaan toimialoihin, tarkastellaan vain lopputuotteita: kännyköitä, hissejä, pelejä tai vaikka vedenpuhdistuslaitteita. Globaalissa taloudessa lopulliset tuotteet kuitenkin suunnitellaan, kehitetään, testataan, kootaan, brändätään ja markkinoidaan monessa eri maassa ja monella eri mantereella.
Siksi kansantalouden kannalta varsinaisia lopputuotteita tähdellisempiä ovat niiden valmistuksessa tarvittavat toiminnot: on katsottava toimialojen sisään, sillä sinne voi syntyä uutta liiketoimintaa sen sijaan, että syntyisi kokonaan uusia aloja.
”Menestyäksemme meidän pitää olla mahdollisimman hyviä sellaisissa toiminnoissa, jotka tuovat lopputuotteeseen eniten arvonlisäystä." ”Menestyäksemme meidän pitää olla mahdollisimman hyviä sellaisissa toiminnoissa, jotka tuovat lopputuotteeseen eniten arvonlisäystä. Toimialoista viis, jos vähän kärjistää”, Maliranta sanoo.
Käytännössä arvonlisäys työtuntia kohden on suurin tuotteen niin sanotun arvoketjun alussa ja lopussa. Ne koostuvat yleensä palveluista, kuten suunnittelusta, konsultoinnista, kehityksestä ja testauksesta sekä brändäyksestä ja markkinoinnista. Siksi yksi suomalaisyritysten menestyksen mahdollisuuksista on, että yritykset treenaavat itsensä kilpailukykyiseksi nimenomaan näissä toiminnoissa, asiantuntijat sanovat.
Tilastoissa kansantaloutta ja vientiä kuitenkin tarkastellaan edelleen toimialoittain. Suomen bruttokansantuotteesta noin 40 prosenttia tulee viennistä, ja Suomen viennin selkäranka on teknologiateollisuus. Se muodostaa viennistä yli puolet, 55 prosenttia, ja työllistää noin 290 000 suomalaista.
Hyvä uutinen on, että teknologiateollisuuden sisällä painopiste näyttää olevan siirtymässä perinteisistä tuotteista uusiin – ja kohti palveluita, joiden arvonlisäys on suurin.
Parhaiten teknologiateollisuudessa menestyvät nyt tietotekniikka-ala sekä suunnittelu ja konsultointi. Niiden liikevaihto on toistaiseksi nousussa. Sen sijaan perinteisten vientivalttien kone- ja metalliteollisuuden sekä elektroniikka- ja sähköteollisuuden liikevaihto laskee.
Siinä missä sähkö- ja elektroniikkateollisuus kattoi Suomen kaikesta viennistä vuosituhannen vaiheessa kolmanneksen ja 2000-luvun puolivälissäkin vielä neljänneksen, alan osuus on nyt pudonnut noin 13 prosenttiin.
Ongelma on, että Suomen viennin selkärankana pidetty teknologiateollisuus on vahva vain muutamilta nikamiltaan. Tietotekniikka, suunnittelu ja konsultointi muodostavat vain viidenneksen koko teknologiateollisuuden liikevaihdosta. Ne eivät riitä paikkaamaan Nokian ja sen alihankkijoiden romahdusta vielä vuosiin.
Lisäksi teknologiateollisuuden 20 suurinta vientiyritystä vastaavat noin puolesta alan viennistä. Jos niiden vauhti hiipuu, vienti romahtaa. Alan tilauskirjat ovat nyt lähes yhtä ohuita kuin finanssikriisin iskiessä lujimmin vuonna 2009.
Kaivosteknologiayrityksenä tunnettu Outotec järjesteli kuluneena kesänä liiketoimintojaan uusiksi veteen ja energiaan keskittyvään yksikköön. Se kehittää nyt muun muassa vedenpuhdistukseen liittyvää teknologiaa – myös muualle kuin kaivoksiin.
Tässä voi asiantuntijoiden mukaan olla toinen mahdollinen keino menestyä globaalissa talouskilvassa: se, että yritykset onnistuvat toimimaan monien lopputuotteiden arvoketjuissa yhtä aikaa. Yritysten pitäisi Outotecin tapaan miettiä ja järjestää toimintaansa uudelleen, toimialarajoista välittämättä.
Silti liian monet suomalaisyritykset toimivat ikään kuin olisivat edelleen teollistumisen ajan yhteiskunnassa, sanoo Jyväskylän yliopiston innovaatiotoiminnan tutkimusprofessori Antti Hautamäki. Yrityksissä keskitytään selvittämään, kuinka tehostaa vanhaa teollisuustuotantoa, kun sen sijaan olisi pitänyt jo kauan sitten miettiä, kuinka kehittää uutta liiketoimintaa.
Asiantuntijat kutsuvat ilmiötä menestyksen vanki -syndroomaksi: moni menestynyt suomalainen vientiyritys on äärimmäisen hyvä tutussa ja turvallisessa massatuotannossa – niin hyvä, ettei osaa nähdä uusia mahdollisuuksia ydinosaamisensa ulkopuolella.
”Riskinä on, että yritykset jäävät tavaraloukkuun”, Hautamäki toteaa.
Englanninkielisellä termillä commodity trap tarkoitetaan tilannetta, jossa kauan samoihin tuotteisiin keskittynyt yritys jää oman tuotteensa ja samoille markkinoille tulevien kilpailijoiden vangiksi, jos ei jatkuvasti kehitä uutta liiketoimintaa. Kilpailu ajaa hinnat kannattavuuden rajamaille.
Tavaraloukun vangiksi on jäänyt tai jäämässä muun muassa moni niistä suomalaisista kone- ja metalli- sekä elektroniikkateollisuuden yrityksistä, jotka aiemmin toimivat alansa suuryritysten, kuten Nokian, alihankkijoina mutta jotka eivät pysty seuraamaan isoja yrityksiä esimerkiksi Aasiaan.
Julkisessa keskustelussa etsittiin pitkin kevättä ja kesää oikotietä ulos tavaraloukusta vaatimalla vientiteollisuuteen maltillisia palkkaratkaisuja, jopa pekkaspäivien ja lomarahojen poistamista. Monissa puheenvuoroissa on parjattu vientialojemme kehnoa kilpailukykyä ja oletettu, että vanhoilla teollisuustuotteilla kyllä menestyttäisiin, jos ne vain tehtäisiin halvemmalla kuin muualla.
Se on kuitenkin jätetty tarkentamatta, mitä kilpailukyvyllä tarkoitetaan.
Teollisuuden kustannuskilpailukyvyssä toki häviämme lähes kaikille kilpakumppaneillemme. Palkat ovat nousseet Suomessa niin, että paperi- ja kännykkätehtaat kannattaa siirtää halvempiin maihin.
Sen sijaan rakenteellinen kilpailukykymme on hyvässä kunnossa. Sillä tarkoitetaan yhteiskunnan toimivuutta ja valmiuksia taloudelliseen toimintaan, siis esimerkiksi infrastruktuuria, koulutusjärjestelmän toimivuutta, julkisen hallinnon ja oikeuslaitoksen luotettavuutta, työvoiman ammattitaitoisuutta ja innovaatiovalmiuksia.
Suomalaisen vientiteollisuuden ongelmissa ei ole ensisijaisesti kyse kustannuskilpailukyvyn puutteesta, sanovat sekä Antti Hautamäki että Aalto-yliopiston taloustieteen professori Matti Pohjola. Sen sijaan kyse on reaalisen kilpailukyvyn ongelmasta: se, mitä suomalaisyritykset tuottavat, ei mene maailmalla kaupaksi – mihinkään hintaan. Paperikoneille, paperille tai Nokian matkapuhelimille ei yksinkertaisesti enää ole maailmalla kysyntää niin kuin ennen.
Sitä paitsi hinnoilla kilpaileminen tarkoittaa yleensä irtisanomisia, ja niillä yritys tuhoaa arvokkainta pääomaansa, työntekijöiden hiljaista tietoa, ideoita ja verkostoja, Hautamäki toteaa. ”Kun rahaa oli, sitä jaettiin osakkeenomistajille eikä sijoitettu uuden innovointiin. Nyt teollisuuden valitus kilpailukyvystä on turhaa”, hän sanoo.
Millaisille tuotteille maailmalla sitten olisi kysyntää; mitä suomalaisyritykset voisivat tulevaisuudessa viedä?
Professorit tyrmäävät kysymyksen. Jos ajattelisimme noin, tekisimme lopulta samoja asioita kuin kaikki muutkin, he toteavat.
Sen sijaan professorit tarjoavat Suomelle lääkkeeksi luottamusta omiin vahvuuksiin ja rohkeutta kokeilla niiden nojalla uutta, epäonnistumisen uhallakin.
Se kuulostaa yritysjohdon puolityhjältä sparrauspuheelta, mutta perustuu kylmään matematiikkaan. Matti Pohjolan mukaan kunkin maan viennin rakenteesta voidaan päätellä, millä aloilla maa on hyvä. Suhteellisen edun selvittämiseksi lasketaan ensin kunkin toimialan osuus maan kaikesta viennistä ja sitten toimialan kansainvälisen kaupan osuus kaikesta maailmankaupasta. Sitten ne suhteutetaan toisiinsa.
Jos mittarin arvoksi tulee enemmän kuin yksi, maalla on kyseisellä alalla suhteellinen etu. Suomen suhteellinen etu on suurin paperi- ja puuteollisuudessa – niissä Suomi on huomattavasti parempi kuin esimerkiksi tärkeimmät läntiset kauppakumppaninsa Ruotsi ja Saksa. Kaikkiaan Suomi on hyvä kymmenellä alalla.
Ruotsilla on suhteellinen etu 12:lla ja Saksalla 17 alalla. Ruotsi ja Saksa vievät siis menestyksekkäästi useampia tuotteita ja palveluita kuin Suomi, vaikka eivät ole millään alalla yhtä erinomaisia kuin Suomi paperi- ja puuteollisuudessa.
”Suomen heikkous on, että olemme hirveän hyviä mutta vain muutamalla alalla. Monilla niistä tuotetaan juuri sellaisia investointihyödykkeitä, joiden kauppa on maailmalla ongelmissa”, Pohjola sanoo.
Siitä huolimatta Suomen talous menestyy tulevaisuudessa Pohjolan mukaan samoilla aloilla, joilla Suomella on suhteellinen etu nyt – tuotteet vain muuttuvat toisiksi tai uusiksi palveluiksi.
Hyvä esimerkki on paljon puhuttu peliala. Se perustuu perinteisestä elektroniikkateollisuudesta vapautuneeseen osaamiseen, mutta lopputuotteet ovat uusia. Markkinat ovat globaalit, ja tuotteet liikkuvat digitaalisina helposti mihin vain, ahtaajien mahdollisista lakoista huolimatta.
Asiantuntijat kuitenkin toppuuttelevat puheita pelialasta Suomen viennin pelastajana. Vaikka yli 90 prosenttia alan tuotannosta menee vientiin, ala on toistaiseksi pieni: se työllistää Suomessa noin 1 800 henkeä, ja sen liikevaihto oli viime vuonna noin 250 miljoonaa euroa. Toivoa toki on, sillä peliala lähes kolminkertaisti liikevaihtonsa vuosina 2009–2012, ja liikevaihdon odotetaan kuluvana vuonna kipuavan 600–800 miljoonaan euroon. Sen sijaan esimerkiksi matkailussa Suomella ei ole suhteellista etua, vaikka toistaiseksi ala tuokin kansantalouteen enemmän euroja kuin peliala.
Tilastokeskuksen mukaan Suomessa vieraili viime vuonna noin 7,6 miljoonaa ulkomaista turistia, joista lähes puolet eli 3,6 miljoonaa oli venäläisiä. Vientiin rinnastettavia tuloja matkailu toi ulkomailta Suomeen vuonna 2011 noin 3,8 miljardia euroa.
Asiantuntijat vaativat uudistumista etenkin niiltä pieniltä ja keskisuurilta teknologia-alan yrityksiltä, jotka aiemmin elättivät itsensä alihankkijoina mutta pyristelevät nyt tavaraloukussa.
Niiden pitäisi jo lakata haikailemasta entisten veturiyritystensä perään, kaivaa kertaalleen torpattujakin ideoita pöytälaatikosta ja kehittää sekä testata uusia tuotteita ja palveluita. Keksiä itsensä uudelleen globaaleissa arvoketjuissa, professorien mukaan mahdollisimman lähellä koko ketjun hallintaa eli varsinaisen lopputuotteen kauppaa.
Kolmas menestyksen resepti tulevaisuuden talouskilvassa näet on pyrkiä hallitsemaan kansainvälisiä arvoketjuja. Suomessa on perinteisesti ollut vain muutamia suuryrityksiä, jotka ovat tähän pystyneet: esimerkiksi Nokia, hissiyhtiönä tunnettu Kone, paperikoneistaan kuuluisa Metso ja konepajayhtiö Wärtsilä. Muutoin etenkin teknologiateollisuutemme on perustunut alihankintaan.
Vastuun uusien lopputuotteiden innovoinnista asiantuntijat vierittävät yritysten johdolle. Ongelma vain on, että Suomesta puuttuu taitavia yritysjohtajia.
”Meillä koulutetaan taitavia insinöörejä, mutta kukaan ei kouluta yhtä taitavia yritysjohtajia. Siksi heitä ei ole osattu kasvattaa yrityksissäkään, sanoo yritysrahoituksen johtava asiantuntija Mauri Heikintalo Sitrasta.
Suomalaisyrityksiä, etenkin menestyneitä teollisuuden vientiyrityksiä, on asiantuntijoiden mukaan johdettu hyvin hierarkkisesti. Nyt yritysjohdon pitäisi päästä yli omasta erinomaisuuden illuusiostaan, sillä uuden keksiminen vaatii avoimuutta.
Ensinnä pitäisi avata yritysten sisäisiä työskentelytapoja. Johtajien pitäisi uskaltaa myllyttää ideoita yrityksen sisällä mutta toisaalta tehdä strategisesti oikeita päätöksiä oikeaan aikaan. Olla innostavia ja antaa työntekijöilleen ajattelemisen ja kokeilemisen vapaus, mutta näyttää työlle selkeä suunta.
Toiseksi avoimuuden pitäisi ulottua asiakkaisiin ja ympäröivään maailmaan saakka. Siinä missä perinteisesti on ajateltu, että tutkimus- ja kehitysosasto tuottaa parhaat aloitteet, nyt kannattaisi oppia ajattelemaan, että parhaat oivallukset voivat tulla yrityksen ulkopuolelta Neljäs tulevaisuuden talousmenestyksen mahdollisuus onkin pulmien ratkaiseminen, ja potentiaaliset asiakkaathan tietävät parhaiten, millaisiin pulmiin ratkaisuja tarvitsevat.
”Hyvän yritysjohdon erottaa muista se, kuinka paljon johtajat ymmärtävät maailmasta”, Mauri Heikintalo sanoo.
Ratkaisujen myyminen kuitenkin edellyttää, että suomalaisyritykset kehittävät perinteisistä tuotteistaan palvelukonsepteja. Jo nyt Suomella on suhteellinen etu kolmella palvelualalla, ja palveluiden osuus viennistä kasvaa koko ajan.
Professorit Hautamäki ja Pohjola nostavat esimerkiksi hissiyhtiönä tunnetun Koneen. Yritys myy hissien ja liukuportaiden lisäksi myös esimerkiksi niiden asennus- ja huoltopalveluita, ”ratkaisuja ihmisvirtojen liikuttelemiseen”. Jo lähes puolet yrityksen liikevaihdosta tulee palveluista.
Lisäksi suomalaisen yritysjohdon avoimuuden puute oireilee Hautamäen ja Heikintalon mukaan kansainvälisen näkemyksen ja globaalien verkostojen puutteena. Vaikka tuotteet ja palvelut olisivat kuinka hyviä, ne pitää myös osata myydä globaaleille markkinoille. Se on yrittäjän itsensä vastuulla, tukipa valtio yritysten kansainvälistymistä kuinka paljon tahansa.
Toistaiseksi esimerkiksi suomalaisen teknologiateollisuuden viennistä kolme neljännestä suuntautuu muualle Eurooppaan. Samaan aikaan teknologiateollisuus etujärjestöineen kuitenkin myöntää, että taantuman koettelemassa Euroopassa tuskin syntyy uutta kysyntää. Katse pitäisi siis suunnata esimerkiksi kohti Aasian ja Etelä-Amerikan kasvavia markkinoita, miksei Afrikkaankin.
”Meillä on jo Team Finlandit, Finnverat, Finnfundit ja Finprot, ja ministerit tekevät vienninedistämismatkoja. Se on äärimmäisen hyvä asia, mutta ministeri voi lopulta vain avata oven”, Mauri Heikintalo sanoo.
”Yrityksen täytyy mennä siitä sisään.”
Juttuun on haastateltu myös Matti Aistrichia ja Sami Tuhkasta Sitrasta, Markku Kotilaista Etlasta sekä Riitta Kososta Aalto-ylipistosta.
-----------------------------------------------------------
Kestävän kehityksen, cleantechin ja vihreän talouden käsitteet ovat jo kuluneet käytössä puhki, mutta UP:n haastattelemat asiantuntijat pitävät kestävää kehitystä tulevaisuuden varsinaisena menestystekijänä. Uusia liiketoiminnan mahdollisuuksia syntyy globaalien kehityskysymysten, niin sanottujen viheliäisten ongelmien, ratkaisuyrityksistä.
Viheliäiset ongelmat liittyvät siihen, että maailmassa on YK:n mukaan vuoteen 2030 mennessä yli miljardi ihmistä enemmän kuin nyt. Väestönkasvu pakottaa meidät vastaamaan kysymyksiin esimerkiksi siitä, kuinka taata energian, puhtaan veden ja ruoan riittävyys ja hillitä ilmastonmuutosta. Lisäksi tulisi varmistaa terveys- ja vanhuspalvelujen saatavuus ja laatu sekä sujuvoittaa kaupungistumista.
Jos yritys pystyy tarjoamaan ratkaisuja näihin kysymyksiin, tuottamaan hyvinvointia, ei enempää tavaraa, se menestyy.
Suomen cleantech-sektorin liikevaihto oli alan etujärjestön mukaan viime vuonna noin 25 miljardia euroa, josta suurin osa tuli viennistä. Liikevaihto kasvoi edellisvuoteen nähden 15 prosenttia, ja tärkeimpiä aloja olivat energiatehokkuus sekä uusiutuva energia. Alan lukuja ei voi suoraan verrata esimerkiksi teknologiateollisuuden lukuihin, koska ne ovat osin päällekkäisiä.
Yksi Suomen kymmenestä suurimmasta cleantech-yrityksestä on kemian alan jätti Kemira. Se myy muun muassa veden puhdistamiseen ja käytön tehostamiseen liittyvää teknologiaa suurille teollisuuslaitoksille esimerkiksi Indonesian kaivos- ja öljyteollisuuteen – siis niin sanotuille nouseville markkinoille, missä kehitysongelmien ratkaisujen tarve on suurin.
Toinen nouseva, viheliäisiin ongelmiin liittyvä ala on terveysteknologia. Alan markkinat kasvavat paraikaa globaalisti sitä mukaa kun etenkin länsimaiden ja Japanin väestö vanhenee ja kehittyvien maiden väestön elintasosairaudet lisääntyvät.
Suomalaisyritykset veivät viime vuonna terveysteknologiaa 1,65 miljardin euron arvosta eli yli viidenneksen enemmän kuin edellisvuonna. Eniten lisääntyi monitorien, kuvauslaitteiden ja muiden suurten sähkölaitteiden vienti. Reilu kolmannes viennistä suuntautui Yhdysvaltoihin.
Kiinasta voisi löytyä uusia bisnesmahdollisuuksia myös suomalaiselle metsäteollisuudelle, sanoo Sitran yritysrahoituksen johtava asiantuntija Mauri Heikintalo.
Kiina on riippuvainen puistaan, tuleehan maan yli 600 miljoonan hengen maaseutuväestön polttoaineesta lähes puolet suoraan metsistä. Kiina myös istuttaa kovaa vauhtia uutta metsää, joten maassa on valtavasti kysyntää metsiin liittyville oivalluksille.
”Suomessa on ollut metsänhoitolaki voimassa yli sata vuotta, ja me olemme Ruotsin kanssa määritelleet tarkimmin maailmassa, kuinka metsistä tulee pitää huolta”, Heikintalo toteaa.
”Siksi voisimme viedä Kiinaan metsänkasvatukseen ja -hoitoon sekä koko tuon prosessin sääntelyyn liittyviä palveluita ja osaamistamme.”
Anna Virkama, kuva Fields of View/Flickr
Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvitus Antti Valta
Heta Muurinen, kuva Peretzp/Flickr
Erik Nyström, kuva Cpl Mark Webster/Defenceimagery.mod.uk
Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kartta Kauko Kyöstiö
Joonas Pörsti/UP, kuva Jaakko Kilpiäinen