Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Amerikoiden läpitunkematon liitos

Juha Mäkinen/UP

Ne, jotka suunnittelevat matkustamista Amerikan mantereen halki pohjois–eteläsuunnassa, kohtaavat visaisen pulman Panaman ja Kolumbian rajalla.

Maiden välillä ei ole tieyhteyttä, ja Da­riénina tunnettu rajaseutu on lähes läpi­tunkematonta sademetsää ja suoaluetta.

Darién katkaisee Amerikoiden halki kulkevan Pan-American Highwayn kes­ken. Puuttuvan osuuden rakentamista on aika ajoin harkittu, ja Kolumbia on kan­nattanut tiehanketta, mutta Panama on toistaiseksi vastustanut sitä ympäristö- ja turvallisuussyistä. Pelkona on, että tie helpottaisi niin hankalien kotieläintautien kuin huumeiden salakuljettajien matkaa Etelä-Amerikasta Väli-Amerik­kaan ja edelleen pohjoiseen.

Tien puutteen ansiosta Dariénin luonto on monipuolista. Matkakohteeksi sitä voi kuitenkin suositella vain kaik­kein rämäpäisimmille, sillä alueella ma­jailee huumeiden salakuljettajia, vasem­mistolaisia Farc-sissejä ja oikeistolaisia puolisotilaallisia ryhmittymiä. Alueelle uskaltautuneita on kidnapattu.

Seikkailunhaluisia yrittäjiä kuitenkin riittää. Dariénin halki on kuljettu niin jeepillä, polkupyörällä kuin jalkaisin. Erikoisimpiin kulkijoihin kuuluu yh­dysvaltalainen matkasaarnaaja Arthur Blessitt, joka selvitti tiensä viidakon lä­pi vuonna 1979 jalkaisin kantaen muka­naan isoa puista ristiä.

 
Ulkopolitiikka 3/2013

Maailmantalouden tukipylväät horjuvat

Teija Tiilikainen/UP

Siirtolaiset lähtevät Euroopasta

Anna Virkama, kuva Fields of View/Flickr

Suomen uusi nousu

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kuvitus Antti Valta

Suomi haluaa Keski-Aasiaan

Heta Muurinen, kuva Peretzp/Flickr

Puhtaan sodan illuusio

Erik Nyström, kuva Cpl Mark Webster/Defenceimagery.mod.uk

Pelko ei jätä sormenjälkiä

Anaïs Marin

Kameleontti kanslerina

Yrjö Lautela

Pohjolakin haalii maata

Anna-Kaisa Hiltunen/UP, kartta Kauko Kyöstiö

Diplomaattinen vaihtoehto

Joonas Pörsti/UP, kuva Jaakko Kilpiäinen

Ruokaturvaa vapaakaupalla

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Kirkkoslaavi ei kelpaa Lukašenkalle

Juha Mäkinen/UP

Norja tarvitsee upseereja ulkomailta

Juha Mäkinen/UP

Boikotin boikotointia

Juha Mäkinen/UP

Mannaa taivaasta

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Amerikoiden läpitunkematon liitos

Juha Mäkinen/UP

Miksi Yhdysvaltain poliittinen järjestelmä on kykenemätön päätöksentekoon?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Suomi jakautuu voittajiin ja häviäjiin

Joonas Pörsti/UP

Uusi, vanha IMF

Matti Ylönen

Länsi purkaa kaupan esteitä

Johanna Jacobsson

Kaakkois-Aasiaan syntyy talousyhteisö

Markku Salomaa

Vienti edellä

Kristi Raik

Menneisyyden varjot

Kukka Ranta

Norja hakee energiaa yhä pohjoisempaa

Juha Mäkinen/UP

Saudit eivät pelkää enää

Liisa Liimatainen

Ketteröityykö Maailmanpankki?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Nato-yhteistyö tarvitsee uusia muotoja

Juha Rainne & Teemu Sepponen

Ruoan uusi geopolitiikka

Niina Oisalo

Venäläistä rulettia Kašmirissa

Olli Ruohomäki

Politiikan ja taloustieteen synteesi

Juha Mäkinen/UP

Globaalin vallan rappio

Teija Tiilikainen/UP

Turkin johto ajoi itsensä ahtaalle

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Läntinen järjestelmä säröilee

Justiina Dahl