Neljä tulevaisuudenkuvaa
Joonas Pörsti
Daniel Hamiltonin johtama Center for Transatlantic Relations on laatinut neljä skenaariota Yhdysvaltain ja Euroopan tulevaisuudesta. Skenaariot on laadittu Suomen ulkoministeriön aloitteesta ja julkistetaan alkusyksystä. Nimet ovat The Beatlesin tai
Paul McCartneyn kappaleista.
Hello, Goodbye
Vuonna 2020 Yhdysvallat on vetäytynyt maailmanpoliisin tehtävästään ja valikoi huomattavasti tarkemmin, mihin konflikteihin osallistuu. Syynä on katastrofaalinen tilanne kotimaan taloudessa. Republikaanienoikeistosiipeä edustavateekutsuliike on liittoutunut demokraattien vasemmistosiiven kanssa. Yhdessä ne vaativat presidentti Thomas Jeffersonin (k. 1826) hengessä, että Yhdysvaltojen tehtävä on näyttää muille maille esimerkkiä, ei puuttua niiden asioihin.
”Mitä Euroopan kannalta merkitsisi, jos Yhdysvallat vetäisi kaikki joukkonsa Euroopasta, Irakista ja Afganistanista ja pitäisi vain rajatun vahvuuden Hormuzin salmessa? Tarvitaanko Yhdysvaltoja edelleen konfliktinratkaisuun?” Daniel Hamilton kysyy.
Live and Let Die
Euroalue on hajonnut ja sen mukana suurin osa Euroopan unionista. Jäljelle on jäänyt pieni ydinjoukko maita, jotka ovat edenneet syvempään integraatioon ja perustaneet uuden yhteisen valuutan, euromarkan. Mukana ovat Saksa, Ranska, Britannia, Benelux-maat ja Pohjoismaat. Eteläinen periferia vaeltelee omilla teillään, koska muu Eurooppa ei ollut halukas pitämään sitä pinnalla solidaarisuuden hengessä.
”Yhdysvallat todennäköisesti loitontuisi tällä tavalla hajonneesta Euroopasta”, Hamilton kommentoi.
With a Little Help from My Friends
Yhdysvallat ja Eurooppa kamppailevat edelleen omien talousongelmiensa kanssa. Sillä aikaa muu maailma on noussut. Kiinalaiset vaativat G-20-ryhmässä globaaliin hallintoon uusia sääntöjä: täydellistä puuttumattomuutta maiden sisäisiin asioihin, suojeluvastuun periaatteen hylkäämistä sekä valtion auktoriteetin tunnustamista vapaiden markkinoiden sijaan.
”Yhdysvallat ja Euroopan unioni perustaisivat kenties yhteisen transatlanttisen markkinapaikan omien normiensa suojaamiseksi, mutta on epäselvää, onnistuisivatko ne siinä.”
Come Together
On perustettu uusi Atlantin alueen maiden verkosto, jolla on eteläafrikkalainen pääsihteeri. Hän lähettää järjestön brasilialaiselle puheenjohtajalle muistion, jossa suositellaan verkoston lähentymistä Yhdysvaltojen ja Euroopan kanssa. Atlantin alueen neljä mannerta muodostavat liittouman.
”Globalisaatiossa ei ole kysymys vain Tyynenmeren alueesta. Ihmisten, energian ja palveluiden vaihto on Atlantin alueella jo nyt suurempaa kuin Tyynellämerellä, ja trendi jatkuu.”