Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Aktivistiprofessorit vs. uusliberalismi

Helsingin voimakaksikko hahmottelee maailmanjärjestystä, jossa demokratia toimii globaalisti.

Maailman asiat eivät ole hyvin, ja siksi maailmaa on muutettava. Muutos on mahdollinen ja väistämätönkin, jos jokainen vain toimii tarpeeksi aktiivisesti ideoittensa puolesta.

Näin voi tiivistää Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan opiskelijoiden näkemyksen professoreistaan Teivo Teivaisesta ja Heikki Patomäestä. Opiskelijoiden mukaan professorit taistelevat työssään ”yhteisiä vihollisiaan” eli uusliberalistista taloustiedettä ja globaalia finanssikapitalismia vastaan.

Opiskelijat nostavat Patomäen globaalin demokratian puolestapuhujaksi. Konkreettisena keinona maailmanlaajuisen demokratian luomiseksi Patomäki pitää maailmanparlamenttia. Helsinkiläisprofessorit ovat kirjoittaneet globaalista demokratiasta myös kirjan, joka on osa maailmanpolitiikan oppiaineen tutkintovaatimuksia.

Ennen professuuriaan Helsingissä Patomäki toimi esimerkiksi maailmanpolitiikan ja -talouden professorina Nottingham Trent Universityssä. Hän väitteli 1990-luvun alussa Turun yliopistosta ja työskenteli valmistumisensa jälkeen tutkijana Ulkopoliittisessa instituutissa.

Tulevaisuuden Patomäki näkee opiskelijoiden mukaan ”globaalin keynesiläisen sosiaalidemokratian aikana”, jolloin rahoitusmarkkinoita säädellään tiukasti ja veroja kerätään globaalisti.

Akateemisen uransa ulkopuolella Patomäki on osallistunut muun muassa valuutanvaihtoveroa ajavan kansalaisjärjestö Attacin toimintaan. Viime eduskuntavaaleissa hän kampanjoi Vasemmistoliiton ehdokkaana.

Joskus Patomäki intoutuu puhumaan opiskelijoilleen jopa globaaleja asioita suuremmista kuvioista: viime syksynä hän kuuluu luennoineen maan ulkopuolisen älyn olemassaolon todennäköisyydestä.

”Professori analysoi Independence Day -elokuvan tapahtumia ja pohti, olisiko elokuvan skenaario mahdollinen”, eräs opiskelija kertoo.

”Ehkä hieman liian korkealentoista”, toinen opiskelija kommentoi, ja kolmas toteaa, että elokuvaviittaus taisi huvittaa professoria itseäänkin.

Aktivistiprofessorit vs. uusliberalismi Helsingin voimakaksikko hahmottelee maailman- järjestystä, jossa demokratia toimii globaalisti. ”Todellisuudentajunsa kadottanut idealisti”, kuittaa neljäs opiskelija.

Ystäväni Immanuel

Professori Teivaisen opetus painottuu opiskelijoiden mukaan maailmansysteemianalyysiin ja globaalin poliittisen talouden teorioihin.

Teivainen on opettanut ja kirjoittanut varsinkin ekonomismin politiikasta, jota hän käsitteli esimerkiksi väitöskirjassaan ja siihen perustuvassa teoksessaan Enter Economism, Exit Politics.

Ekonomismilla Teivainen viittaa siihen, kuinka tiettyjä yhteiskunnallisia kysymyksiä leimataan taloudellisiksi ja kuinka ne sen jälkeen oletetaan epäpoliittisiksi. Demokratia ei siten toteudu, koska talouskysymyksiä, kuten valtionyritysten yksityistämisiä, ei epäpoliittisina alisteta demokraattiselle keskustelulle.

Alueellisesti Teivainen käsittelee eritoten Latinalaista Amerikkaa. 2000-luvun alussa hän toimi vierailevana professorina Perun Limassa ja johti San Marcosin yliopiston demokratian ja globaalin muutoksen ohjelmaa.

Teorioiden luomisen lomassa Teivainen parantaa maailmaa myös käytännössä. Hän on muun muassa ollut mukana perustamassa Maailman sosiaalifoorumia, vuotuista globaalin kansalaisyhteiskunnan tapaamista, joka hahmottelee vaihtoehtoja uusliberalismille.

Parhaiten Teivainen tuntuu jääneen opiskelijoiden mieleen supliikkina ja provosoivana esiintyjänä, joka on varsin hyvin verkottunut akateemisen maailman kuuluisuuksien kanssa. Eräs opiskelija muistaa esimerkiksi maailmanjärjestelmäteoreetikko Immanuel Wallersteinin vierailuluennon, jonka aikana Teivainen puhutteli Wallersteinia ”vaaleanpunaisessa havajilaispaidassa etunimellä”.

Toisaalta opiskelijat toteavat, että sekä Teivainen että Patomäki lienevät tietoisesti asettuneen tieteenalansa marginaaliin. Erään opiskelijan mukaan tämä on professorien tapa erottua: syrjäisen Helsingin akateemikot tuskin kiinnostaisivat maailmalla, jos he ”opettaisivat samaa uusliberalistis-neorealistis-sävytteistä voimapolitiikkaa kuin muut”.

Etenkin Teivainen vaikuttaa opiskelijahaastattelujen perusteella jopa hyötyneen tutkimuskentän marginaaliin jättäytymisestä. Teivainen näyttää luoneen itselleen maineen, jossa yhdistyvät akateemisuus, vasemmistolainen aktivismi ja romanttinen maailmanmatkaajuus. ”Teivo on rocktähti”, eräs opiskelija sanoo.

Ulkopolitiikka 3/2011