Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Turkin johto ajoi itsensä ahtaalle

Arabikevään seuraukset ja Syyrian sota ovat osoittaneet Turkin ulkopolitiikan pohjan heikkouden. Samaan aikaan maa on kesän mielenosoitusten jäljiltä sisäisesti polarisoituneempi kuin aikoihin. Se voi kuitenkin olla hallitsevalle AK-puolueelle jopa hyväksi, kun se valmistautuu tuleviin vaaleihin.

Turkki äänestää ensi vuonna paikallis- ja presidentinvaaleissa, ja vuonna 2015 on parlamenttivaalien vuoro. Yksi suuri ero aikaisempiin vaalitaistoihin on, että ulkopolitiikasta tuskin on enää hallitsevan keskustaoikeistolaisen AK-puolueen vaaliaseeksi.

Tätä mieltä on Ankarassa asuva kolumnisti ja poliittinen kommentaattori Burak Bekdil, joka tunnetaan Turkissa teräväsanaisena toimittajana ja konservatiivisen valtapuolueen AK:n kriitikkona. Hän kirjoittaa säännöllistä kolumnia Hürriyet Daily News -sanomalehteen.

Ulkoministeri Ahmet Davutoğlun kaudella ulkopolitiikan motoksi on nostettu ongelmattomuus, zero problems, suhteessa naapurustoon. Se on puhutellut turkkilaisia, Bekdil sanoo, sillä siinä on kuulunut kaiku ”uusottomaanisesta unelmasta”: siitä, että Turkista kasvaisi todellinen alueellinen suurvalta, jolla olisi myös globaalia valtaa. Tästä syystä AKP:n ulkopolitiikka on tuonut puolueelle kannatusta myös niiden keskuudesta, jotka eivät välttämättä kannata puolueen politiikkaa muutoin.

”Davutoğlu uskoi vilpittömästi muslimimaiden väliseen solidaarisuuteen ja halusi rakentaa Turkin eteläpuolelle samanmielisten muslimiveljien vyöhykkeen”, Bekdil sanoo.

Etenkin arabikevään kuohunnan ja vallanvaihdosten tuoksinassa Turkin ulkopolitiikalta on kuitenkin pudonnut pohja, kun Turkin luotettavina pidetyt Lähi-idän-kumppanit ovat kaatuneet tai kääntäneet Turkille selkänsä. Lisäksi jo olemassa olleet jännitteet ovat kiristyneet.

Ideologia tappoi irtopisteet

Egyptissä Turkki tuki syrjäytetyn pääministerin Muhammed Mursin Muslimiveljeskuntaa mutta on nyttemmin menettänyt tärkeän liittolaisensa. Irakissa valtaa pitää šiia-johtoinen hallinto, joka on sekin ollut kahnauksissa Turkin sunnalaisen johdon kanssa.

Israelin kanssa Turkki jäädytti diplomaattisuhteensa vuonna 2011. Maat olivat ajautuneet kiistaan siitä, oliko Israelin voimankäyttö Gazaan purjehtinutta avustussaattuetta kohtaan oikeutettua. Yksi saattueeseen osallistuneista laivoista purjehti Turkin lipun alla, ja kahdeksan turkkilaista aktivistia kuoli, kun Israelin sotilaat ottivat aluksen haltuunsa.

Ja sitten on tietysti Syyrian sota, joka on sotkenut Lähi-idän entistäkin pahempaan solmuun.

Turkki tuki Syyrian presidenttiä Bašar al-Assadia sodan alkumetreille, kunnes huomasi, ettei Assad oikeastaan ollut Turkin eikä edes oman kansansa puolella. Sittemmin AKP on toistuvasti ottanut kantaa sen puolesta, että kansainvälisen yhteisön pitäisi puuttua Syyrian tilanteeseen sotilaallisesti.

Vielä syyskuun puolivälissä ulkoministeri Davutoğlu totesi Ankarassa Suomen ulkoministerin Erkki Tuomiojan vierailun yhteydessä, että Syyriassa tarvitaan pikimmiten ”pelotevaikutusta”, koska rauhanomaiset keinot eivät ole tuoneet konfliktiin ratkaisua.

Syyrian kriisi on tulehduttanut myös Turkin suhteet Iraniin ja Libanoniin. Irania on syytetty aseiden toimittamisesta Syyrian hallinnolle Libanonin kautta, mitä Turkki ei ole katsonut hyvällä. Lisäksi Iran tukee Libanonin Hizbollahia ja toimittaa sille aseita Syyrian kautta. Bekdil kuvailee tilannetta ”kylmäksi sodaksi”.

Ajoittain Syyrian kuuma sota on kuohunut Turkin puolelle saakka. Turkin ilmavoimat pudotti syyskuun puolivälissä syyrialaisen sotilashelikopterin, joka turkkilaislähteiden mukaan oli rikkonut Turkin ilmatilaa lentämällä kahden kilometrin verran Turkin puolelle.

Suurin osa turkkilaisista – 72 prosenttia – vastustaa sotilaallista väliintuloa Syyriassa. Tämä selviää yhdysvaltalaisen Marshall Fund -tutkimuslaitoksen tuoreesta selvityksestä.

”Ulkopolitiikalla ei enää voiteta Turkissa vaaleja”, Bekdil sanoo. ”Hallinnon ongelma on, että se joutuu kalastelemaan irtopisteitä, joilla koettaa voittaa tulevat vaalit.”

Keinoja vain ei ole oikein nimeksikään. Bekdilin mukaan AKP:n johto on ideologisesti niin sitoutunut uusottomaaniseen unelmaansa, ettei joustoihin ole varaa. AKP:n johto on ideologisesti niin sitoutunut uusottomaaniseen unelmaansa, ettei joustoihin ole varaa. Muuten puolue riskeeraa ideologisesti samanmielisen äänestäjäkuntansa.

Lisäksi Turkin hallitus on Syyrian-politiikassaan tiukilla siksi, että pelkää sunnien ja alaviittien välisten jännitteiden kiristymistä myös Turkissa. Turkin alaviitit ovat toistaiseksi pysyneet myötämielisinä alaviittitaustaiselle Assadille. Jos hän kaatuu, alaviitit pelkäävät joutuvansa ahtaalle myös Turkissa – etenkin jos maata edelleen hallitsee sunnalaista valtaa kannattava AKP.

Poliittinen oikeutus murenee

Sen sijaan sisäpoliittinen polarisaatio saattaa koitua lyhyellä aikavälillä AKP:n hyödyksi. Turkki on kesän ja alkusyksyn mielenosoitusten jäljiltä yhteiskunnallista ja sisäpoliittisesti polarisoituneempi kuin vuosikausiin.

Mielenosoitukset alkoivat Istanbulin Gezi-puistosta, jossa mielenosoittajat alun perin vastustivat hallituksen suunnitelmia rakentaa puistoon kauppakeskus ja asuintaloja. Mielenosoitukset levisivät nopeasti muihin Turkin kaupunkeihin, ja niissä alettiin protestoida myös sanan- ja kokoontumisvapauden sekä sekulaarin yhteiskunnan säilyttämisen puolesta.

Hallitus käytti mielenosoittajia vastaan kyynelkaasua ja vesitykkejä, monet protestoijista saivat vammoja ja osa menetti henkensä. Yli kolmetuhatta ihmistä pidätettiin.

Bekdilin mukaan mielenosoittajien viesti hallitukselleen oli, ettei demokratiassa ei ole kyse vain vaaleista vaan kansalaisten on päästävä osalliseksi päätöksenteosta myös hallituskausien aikana. Osa kansasta on erityisen kyllästynyt Turkin oikeuslaitoksen kiistanalaiseen toimintaan AKP:n kriitikkojen rankaisemisessa esimerkiksi Ergenekon-oikeudenkäynnissä.

”Vaikka mielenosoitukset ovat jo ohi, niiden henki on yhä tallella”, Bekdil sanoo.

Tiukasti pitämällään kurilla hallitus on kuitenkin saattanut turvata kaikkein konservatiivisimpien turkkilaisten äänet. Bekdilin mukaan moni AKP:n äänestäjistä hyväksyy esimerkiksi sananvapauden ja kokoontumisen rajoitukset niin kauan kuin ne eivät koske itseä. Moni kannattaa myös kansalaisten yksityiselämään puuttuvia säädöksiä, kuten alkoholinmyynnin rajoittamista.

Bekdil pitää mahdollisena, että AKP onnistuu ensi maaliskuun paikallisvaaleissa ottamaan vähintään puolet äänistä.

”Jos niin käy, mielenosoitusten henkeä on turha pitää yllä”, hän toteaa.

Polarisaation ongelma ei kuitenkaan katoa. Päinvastoin, polarisaatio heikentää AKP:n poliittista legitimiteettiä.

”Pääministeri Recep Tayyip Erdoğan koettaa johtaa maata, jota hän tuskin pystyy enää hallitsemaan”, Bekdil katsoo.

Lue myös:

Kuka tuo rauhan Syyriaan?