Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Miksi Suomen pitäisi liittyä Natoon, jos Ruotsi liittyy?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Ruotsissa puolustusliitto Naton kannatus nousee, ja Suomessa keskustellaan yhä kiivaammin puolustuksemme tulevaisuuden edellytyksistä. Nato-keskustelussa todetaan usein, että Suomen tulee seurata, mitä Ruotsi tekee. Miksi Suomen pitäisi liittyä puolustusliittoon, jos Ruotsi liittyy, euro-atlanttista turvallisuuspoliittista keskustelua edistävän Suomen Atlantti-seuran puheenjohtaja Liisa Jaakonsaari (sd.)?

”Ei Ruotsin takia pidä liittyä eikä Venäjän takia olla liittymättä. Jokainen maa tekee omat ratkaisunsa. Olisi kuitenkin aika outoa ajatella, edes teoriatasolla, että Suomi ainoana pohjoismaana jäisi Naton ulkopuolelle. Pohjoinen puolustusyhteistyö olisi silloin vielä vähemmän vaihtoehto ja vielä enemmän pelkkää juhlapuhetta kuin nyt.”

”Ruotsi ei ole näillä näkymillä liittymässä Natoon, mutta siellä virinnyttä keskustelua kannattaa seurata. Suomessa esitetään jäsenyyden vaihtoehdoksi vuoronperään EU:n turvatakuita tai pohjoismaista puolustusyhteistyötä, mutta molemmat vaihtoehdot sulavat kuin lumilinna ympäriltä.”

”Nato ei ole taivas eikä helvetti. Se on poliittinen, demokraattisten hallitusten muodostama järjestö, jossa ovat mukana Suomea, Ruotsia, Itävaltaa, Maltaa ja Irlantia lukuun ottamatta kaikki muut Euroopan unionin jäsenmaat. Suomi jumppaa Naton mukana, mutta ei halua osallistua siellä tapahtuvaan päätöksentekoon. Outoa, mutta kansalaisten tuntoja on kunnioitettava.”
 
Ulkopolitiikka 4/2013

Vanhat viholliset yllättivät

Teija Tiilikainen/UP

Profeetan perintö

Teksti: Hannu Juusola, Kuva US Navy / Wikimedia Commons

Koskenniemen maailma

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Kehitys laannuttaa konfliktit

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Turva on tiukassa

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Afrikan saaria hallitaan parhaiten

Joonas Pörsti/UP

Kehitysyhteistyön tulokset jäävät piiloon

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Maailman pohjoisin raja

Juha Mäkinen/UP

Miksi Suomen pitäisi liittyä Natoon, jos Ruotsi liittyy?

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Turkin poliittinen kulttuuri muuttui

Ahu Yigit

Islamismin jälkeen

Mikko Mäki

Lännen on joustettava Iranin ydinkiistassa

Tytti Erästö

Ihmisoikeuksia vai lännen oikeuksia?

Juha Mäkinen/UP

Kevennystä valkoisen miehen taakkaan

Noora Kotilainen

Perun keskiluokka kuluttaa ja protestoi

Anna Virkama

Keskinäisriippuvuus syvenee

Erkki Tuomioja

Puolustuspolitiikan vaihtoehdoista

Jukka Aminoff

Pankkiautomaatilla Myanmarissa

Eeva Eronen

Länsi-Balkanin väliinputoajat

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Vuoropuhelu ehkäisee uusia konflikteja

Niina Oisalo

Katso ihmistä silmiin

Anna-Kaisa Hiltunen/UP

Kumppani vai vihollinen?

Vadim Kononenko

Irakin totuuden hetki

Teksti: Erik Nyström, kuva: Wikimedia Commons

Seitsemän kuolemansyntiä

Joonas Pörsti/UP

Irakin öljybuumi hyödyttää Kiinaa

Pasi Nokelainen

Muslimiveljeskunta itseään etsimässä

Janne Hopsu

Romanivastaisuus valtasi Ranskan

Anna Kokko

Antonio Missiroli: ”EU tarvitsee laivaston”

Teksti: Joonas Pörsti / UP, kuva: EUNAVFOR / Flickr

Vienti nostaa Espanjaa

Raine Tiessalo

Pikkuveljen kasvu huolestuttaa Ranskassa

Raine Tiessalo

Tietoverkot sodassa

Jarno Limnéll

Maatalous investointien viidakossa

Niko Humalisto

Hei mekin vakoillaan!

Anna-Kaisa Hiltunen / UP

Tukiopetuksella PISA-huipulle

Kirsi Crowley

Nyky-Venäjän kipupisteet valkokankaalla

Katri Pynnöniemi