Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kirjatutka: Yhden miehen sota

Olli Rehn: Europe’s Next Frontiers. Münchner Beiträge zur europäischen Einigung 14, Nomos 2006, 123 s.

Komissaari Olli Rehn on kyllästynyt puheisiin EU:n ”laajentumisväsymyksestä”. Hän haluaa pelastaa laajentumisen suurten jäsenmaiden johtajien lyhytnäköiseltä populismilta. Koskaan ei mikään ulkopuolinen mahti ole saanut aikaan niin suuria myönteisiä yhteiskunnallisia uudistuksia niin lyhyessä ajassa kuin Euroopan unioni Keski- ja Itä-Euroopassa, hän todistaa. Ja tämä on onnistunut vain tarjoamalla jäsenyyttä palkintona tehdyistä uudistuksista – sekä pitämällä kiinni annetuista lupauksista.

Laajentumispolitiikan seuraava koetinkivi on Turkki. Kirjan lopulla on kahden luvun mittainen, vakuuttava Turkin jäsenyyden ja jäsenyysneuvottelujen puolustuspuhe. Lukijalle ei jää epäselvyyttä, että EU:n kyky kehittää suhteitaan niin Turkkiin kuin islaminuskoiseen maailmaan laajemminkin katoaa kuin tuhka tuuleen sinä päivänä, kun Turkki menettää uskonsa jäsenyysmahdollisuuksiinsa.

Ero Venäjään on valaiseva. Koska se ei hae jäsenyyttä, sillä näyttää Rehnin kuivan huomautuksen mukaan olevan ”mielessään ihan muita asioita”. EU on Venäjän tulevan kehityksen suhteen täysin voimaton. Venäjä sen sijaan ei ole voimaton suhteessaan unioniin. Energiariippuvuutensa vuoksi EU:n voi lopulta olla pakko taipua Venäjän vaatimuksiin – ja elleivät amerikkalaiset jälleen kerran pysy lujina, näihin vaatimuksiin saattaa kuulua myös Ukrainan ja Georgian palauttaminen Venäjän etupiiriin.

Rehn ei pyri pelastamaan vain laajentumista: koko EU:n on muututtava. Hän asettaa kolme lähitavoitetta: EU:n on palautettava usko taloudellisiin mahdollisuuksiinsa, saatava unioni toimimaan paremmin ja sovittava laajentumisen jatkosta. Kaukaisempana tavoitteena on Eurooppa, jossa talous kasvaa nopeammin, uusia työpaikkoja syntyy enemmän ja tavallisten kansalaisten elintaso kohentuu tasaisemmin ja turvallisemmissa oloissa.

Paasikiven-Kekkosen linjan miehenä Rehn tietää, että tosiasiain tunnustaminen on viisauden alku – ja että pienen maan edustajan kannattaa tunnustaa aina vain ne tosiasiat, joiden suhteen voi tehdä jotain. Muista kannattaa pitää suu supussa.

Ne ikävät asiat, joista Rehn vaikenee kirjassaan lähes tyystin, koskevat rahaa, valtaa ja poliittisia kykyjä.

Rahasta Rehn ei halua sanoa, että ne tavoitteet, jotka hän EU:lle asettaa, ovat huutavassa ristiriidassa sen kanssa, miten EU käyttää rahansa. Kaksi kolmasosaa jaetaan maatalous- ja aluetukina. Maatalouden yli 40 prosentilla lihotetaan suurviljelijöitä, kasvatetaan ylituotantoa ja vaikeutetaan sopua maailmankaupan vapauttamisesta, mikä olisi ehdoton edellytys talouden kasvun ja työllisyyden edistämiseksi.

Vallan suhteen Rehn on haksahtanut suurten jäsenmaiden retkuun. Hylätyn perustuslaillisen sopimuksen tavoitteena ei ollut ”kylmän sodan jälkeisen Euroopan toinen suuri transformaatio”. Se oli yritys sementoida suurten jäsenmaiden valta ja entinen meno itälaajentumisen jälkeisissä oloissa. Rehn kyllä moittii sitä, että kaikki jäsenmaat eivät jatkossa saisi omaa komissaaria. Mutta hän on väärässä sanoessaan, että esitys menee ”väärään suuntaan” – oikeammin olisi sanoa, että se menee yksinkertaisesti liian pitkälle.

EU:n jäsenmaiden johtajien poliittisia tai johtamiskykyjä Rehnin on varmaan jo asemansakin puolesta parempi olla arvioimatta.

Miksi Rehnin kirja sitten on tärkeä? Suomi on sitonut taloudellisen tulevaisuutensa euroon ja poliittisen tulevaisuutensa Euroopan unioniin. Ulkoista turvallisuutta ei sen sijaan ole sidottu mihinkään, mikä on vaarallista peliä maailmassa, jossa öljy- ja kaasuhumalassa pullisteleva suurvaltanaapuri Rehnin arvion mukaan hamuaa itselleen Euroopan poliittista johtajuutta.

Siksi kirja on tarpeen kaikille niille, jotka jatkossa vastaavat Suomen kohtalosta. Nyt luomistyöhön osallistuvat vain yksi entinen euroedustaja, pari entistä pääministeriä ja yksi entinen presidentti. Etulinjasta ei tällä hetkellä löydy ketään nykyisistä poliittisista johtajistamme.