Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Kirjatutka: Transatlanttisten suhteiden remonttisuunnitelma

Kari Möttölä (toim.), ”Transatlantic Relations and Global Governance”. Center for Transatlantic Relations, Washington, D.C. 2006.

Pertti Joenniemi


Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan ”kohtalon kolmio” muodostui pitkään Berliinistä, Moskovasta sekä Tukholmasta. Tämän perinteisen asetelman näyttää nyt korvanneen Washingtonin ja Brysselin välinen valta-akseli. Tästä osoitus on, ettei Suomen aikaisempia kiintopisteitä mainita enää juuri lainkaan erikoistutkija Kari Möttölän toimittamassa kirjassa: ainoastaan Berliini on päässyt mukaan uusien valtakeskusten joukkoon.

Ulkoministeriön tutkimusyksikön vahvaan panokseen nojaava kirja antaa aiheen päätellä, että geopolitiikan ja niin sanotun realismin oppien aika on jäämässä taakse. Myös Suomessa noudatetussa politiikassa on nyt aiempaa enemmän tilaa avarammalle ja arvopainotteisemmalle maailmanpolitiikalle.

Kirjan kirjoittajat pitävät nykyistä kansainvälistä järjestelmää aikansa eläneenä. Useimmat sen instituutioista eivät ole ajan tasalla ja haasteisiin vastaamiseksi tarvitaan ennen kaikkea YK:n uudistamista, mutta puheenvuoroissa esitetään myös G8-kokousten laajentamista muotoon G20. Euroopan unioni saa sekin nykymuodossaan kyytiä.

Suurinta huolta kannetaan atlanttisten suhteiden kehityksestä. Perussanomana on, että globaalit ongelmat ja niiden ratkaisu edellyttävät huomattavasti nykyistä parempia suhteita Euroopan ja Yhdysvaltojen välillä. Siksi on huolestuttavaa, että näihin suhteisiin on viime vuosina liittynyt varsin vakavia ongelmia.

Kirjassa Frazer Cameron muistuttaa, että molemminpuolinen riippuvuus on tiiviimpää kuin koskaan ennen ja arvot ovat edelleen jokseenkin samansuuntaisia. Burkhard Aufferman ja Tiina Järvinen päätyvät kuitenkin siihen, että näkemyserot pikemminkin kasvavat kuin kaventuvat. Euroopasta on tullut entistä tasa-arvoisempi Yhdysvaltojen kanssa, minkä takia Yhdysvallat kokee nyt Euroopan enemmän kilpailijana ja asemansa uhmaajana. Osapuolten lähtökohdat ja näkemykset ovat erilaisia myös siinä, että Eurooppa samaistuu varsin pitkälle Amerikkaan kun taas Yhdysvaltojen perusidentiteettiin liittyy näkemys Euroopasta eräänlaisena ”toisena”.

Huolimatta Yhdysvaltojen ja Euroopan välisten monien ongelmien avoimesta käsittelystä leimaa kirjaa kuitenkin pakollinen optimismi: transatlanttiset suhteet on saatava kuntoon dialogin ja rakentavien uudistusten avulla. Muita vaihtoehtoja ei kannata pohtia, jos maailmanpolitiikka aiotaan pitää raiteillaan. Reformit koetaan niin tärkeinä, että viileän ja tutkimuskohteeseen etäisyyttä pitävän erittelyn sijaan kirjoittajien ote muodostuu avoimen normatiiviseksi. Kirja heijastaakin pyrkimystä aktiivisesti osallistua yli Atlantin käytävään keskusteluun.

Vahva vaikuttamisen halu ilmenee myös siten, että kirja on jo lähtökohtaisesti saatettu kansainvälisille markkinoille julkaisemalla se washingtonilaisen Center for Transatlantic Relations -laitoksen sarjassa. Samalla se nojaa usean, eri maissa toimivan tutkimuslaitoksen – kotipaikkoina Berliini, Bryssel, Vancouver ja Washington – ja niiden tutkijoiden panokseen.

Kirjan yhtenä tehtävänä on luoda perustaa ja katetta – hyödyntämällä aikaisempaa tutkimusta sekä erilaisia tutkijapiirien yhteistyöverkostoja – Suomen maailmanpolitiikkaa koskeville kannanotoille. Aihetta lähestytään rakentavan kriittisesti lähtökohtana suunnitelma A, mutta transatlanttisten suhteiden osalta saattaa kirjoittajien monien havaintojen perusteella myös olla tarvetta ryhtyä kehittämään suunnitelmaa B.