Eurooppalaiset vaalit?

Teija Tiilikainen

EU-tason poliittiset jakolinjat eivät tule edustetuiksi kansallisten puolujärjestelmien kautta, kirjoittaa Ulkopolitiikka-lehden päätoimittaja Teija Tiilikainen.

EU:n poliittista järjestelmää pidetään usein jäsenmai­den kansallisten järjestelmien jatkeena. Euroopan parlamenttiin valitaan edustajat kansallisten puo­lueiden asettamista ehdokkaista ja vaalit on totut­tu käymään kansallisin teemoin. Komissaarien nimityksestä päävastuun ovat eurooppalaisten puolueiden sijaan kantaneet jäsenmaiden hallitukset.

Tilanne näyttää kuitenkin vähitellen muuttuvan, kun EU-ta­son puolueet vahvistavat rooliaan. Ne tavoittelevat vahvempaa otetta unionin johtopaikoista, jotka täten saisivat myös aiempaa poliittisemman luonteen. Puolueiden ryhmät ovat keskeisessä roolissa myös vahvistuneessa Euroopan parlamentissa, mutta vaalikentillä ne ovat edelleen lapsipuolen asemassa. Ehdokkaita Euroopan parlamentin vaaleissa asettavat kansalliset puolueet, ja puolueryhmien yhteiset EU-tason vaaliohjelmat jäävät useim­miten yleiselle tasolle.

Edustamisen ongelma syntyy, kun EU-tason politiikkaan liittyvät omat poliittiset jakolinjansa, jotka kansallisten puo­luejärjestelmien kautta eivät enää tule kattavasti edustetuiksi. Tämän kevään vaaleissa näitä teemoja ovat EU:n talouspolitii­kan suunta, yhteinen maahanmuuttopolitiikka, taloudellisen yhteisvastuun muodot sekä unionin ilmasto- ja energiapolitiik­ka. Nämä kysymykset herättävät ristiriitaisia tuntoja eurooppa­laisessa kansalaisyhteiskunnassa, ja EU-politiikan pitäisi tarjota niihin selkeitä ratkaisuvaihtoehtoja. Kun tähän ei kyetä, EU:ta koskeva poliittinen keskustelu liukuu helposti mustavalkoiseksi unionin tukemiseksi tai vastustamiseksi.

EU:n puoluejärjestelmää koskeva ongelma on helpompi tunnistaa kuin ratkaista. Kansallisten puolueiden roolista on pidetty kiinni, jotta turvataan edustuksen kansallinen ja jopa alueellinen omaleimaisuus. Toisaalta kansalliset puolueet ovat jättäneet ottamatta selkeitä kantoja suuriin EU:ta koskeviin poliittisiin kysymyksiin joko välttääkseen leimautumasta kan­sallisella tasolla tai – erityisesti hallitusvastuussa ollessaan – säilyttääkseen sopivan neuvotteluvaran unionin hallitustenväli­sessä asetelmassa. Lopputulos on kuitenkin pitkällä aikavälillä epäedullinen yhtä hyvin puolueille kuin äänestäjille: puolueiden linjat eivät erotu riittävästi toisistaan eivätkä edusta todellisia vaihtoehtoja EU:n poliittisen asialistan keskeisissä kysymyk­sissä. Siksi vaalit eivät kiinnosta kansalaisia, monia unionin poliittisista ratkaisuista ei koeta oikeutetuiksi ja unionin poli­tiikka pysyy etäisenä.

Tässä UP-lehden numerossa teemana on Eurooppa. Tar­kastelemme eurovaalien lähestyessä unionin poliittisen kentän asetelmia sekä Euroopan parlamentin vallankäyttöä. Oman visionsa Euroopasta ja eurooppalaisuudesta tarjoaa tämän­vuotisen Runeberg-palkinnon saaja, kirjailija Hannu Raittila. Seuraamme myös Suomen tietä rauhanvälityksen suurvallaksi. Kysymme, mitkä ovat onnistuneen rauhanvälityksen edellytyk­set ja kuinka Suomi menestyy tällä kentällä.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää