Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Mielipide: Israelin kansalaisyhteiskunta on ratkaisevassa asemassa Lähi-idän kriisissä

Israelin pääministerin Ehud Ohlmertin nk. vetäytymissuunnitelma palestiinalaisalueilta näytteli vielä alkukesästä merkittävää osaa Israelin poliittisessa elämässä. Libanonin sota kuitenkin keskeytti Ariel Sharonin perintönä saadun vetäytymissuunnitelman toteuttamisen. Virallisessa keskustelussa suunnitelman onkin todettu olevan nyt jäissä.

Tämä ei kuitenkaan pidä ruohonjuuritasolta katsottuna täysin paikkaansa. Siirtokuntablokkeja rakennetaan edelleen kovaa vauhtia ja näyttää siltä, että Länsirannalle on muodostumassa kuusi siirtokuntablokkia: Ma’ale Adumin ja E-1, Ariel Block, Modin Corridor, Gush Etzion, Southern Hebron Block ja Jordan Valley Block. Näiden alueiden infrastruktuuri kehittyy jatkuvasti.

Palestiinalaisten näkökulmasta katsottuna vetäytymissuunnitelma on itse asiassa laajentumissuunnitelma. Tämä onkin lähes orwellilainen silmänkääntötemppu ja koko alueen lähitulevaisuutta leimaava geopoliittinen metanarratiivi. Suurin osa israelilaisistakin luulee, että vetäytymissuunnitelman tavoitteena on tyhjentää Länsirannan siirtokunnat ja vetäytyä nk. turva-aidan (palestiinalaiset kutsuvat sitä muuriksi) taakse säilyttäen kuitenkin Ma’ale Aduminin ja E-1:n sekä Ariel Blockin kaltaiset suuret siirtokunnat.

Vetäytymissuunnitelman taustalla on kolme tärkeää peruskäsitettä, joita ilman ei ole mahdollista ymmärtää Israelin valtion poliittista kehitystä ja sen vaikutuksia Lähi-idän vakauteen ja mahdollisen palestiinalaisvaltion syntyyn. Kuvitellaan kolmiota, jonka yhdellä kulmalla on käsite ”juutalaisuus”, toisella kulmalla käsite ”demokratia” ja kolmannella käsite ”Israelin maa”, jolla viitataan Raamatun ”lupausten maahan”, joka kattaa alueen Jordanilta Välimerelle ja Libanonin ja Syyrian rajoilta Siinaille. Nämä kolme käsitettä ovat täysin yhteen sovittamattomia ja siten koko palestiinalaisten ja israelilaisten konfliktin ytimessä.

Demokratia ja juutalaisuus olisi mahdollinen yhdistelmä. Tällä tarkoitetaan länsimaisen demokratiakäsityksen omaavaa yhteiskuntajärjestelmää, jolla on vahva juutalaisuuden leima. Maan sisällä voi elää arabeja ja muita vähemmistöjä rinta rinnan juutalaisen enemmistön kanssa, joskin voidaan kyseenalaistaa toteutuuko tällöin yhteiskunnallinen tasa-arvo.

Myös juutalaisuus ja Israelin maa muodostaisivat mahdollisesti toimivan yhdistelmän, mutta tällaisessa yhteiskunnassa ei olisi sijaa Israelin arabeille ja neljälle miljoonalle palestiinalaiselle. Tällä yhtälöllä olisi hyvin vähän tekemistä demokratian kanssa.

Kansainvälisen oikeuden kannalta demokratia ja Israelin maa olisi paras yhdistelmä. Tällöin juutalaisuudella ei olisi mitään erityistä asemaa ja juutalaiset sekä arabit asuisivat maassa rinta rinnan.

Malli olisi nykyisen Etelä-Afrikan tapainen. Ohlmertin vetäytymissuunnitelma pitää kuitenkin sisällään kaikki kolme käsitettä, joten yksi näistä kolmesta on aina ristiriidassa kahden muun kanssa. Tietyssä mielessä kyseessä on nykyisen status quon jatkaminen sijoittamalla siirtokuntia uudelleen ja vetämällä maalle poliittisia rajoja.

Ohlmert on esittänyt, että Länsirannalta evakuoidaan noin 70 000 siirtokuntalaista. Tosiasiassa Länsirannalla elää 250 000 siirtokuntalaista, ja suurin osa näistä 70 tuhannesta aiottaisiin asuttaa edellä mainittuihin blokkeihin. Lopputuloksena olisi, että palestiinalaisten haltuun jäisi 22 prosenttia historiallisesta Palestiinasta. Erityisen tärkeää on huomioida, että 40 prosenttia palestiinalaisalueiden taloudesta on kytköksissä Jerusalemiin, ja näin ollen Ma’ale Aduminilla ja E-1:llä on strategisesti merkittävä negatiivinen vaikutus palestiinalaisalueiden talouden kehitysmahdollisuuksille.

Ei ole myöskään sattumaa, että edellä mainitut siirtokuntablokit sijaitsevat Länsirannan parhaimmilla maatalousmailla ja/tai strategisesti keskeisten vesivarojen päällä. Palestiinalaisten tärkeät kauppakeskukset kuten Nazlat Issa, Qalqilya, Mas’ha, A-Ram, Abu Dis ja Al-Azariya ovat logistisesti ajatellen sumpussa ja näin niiden taloudellinen kehitys on vaarassa. Myös Jordan Valley Block on ongelmallinen palestiinalaisalueiden taloudellisen kehityksen kannalta, sillä Länsiranta ulottuisi tällöin Israelin sisälle. On jokseenkin selvää, että israelilaiset eivät tule koskaan sallimaan palestiinalaisille¨kontrolloimatonta maarajaa ja näin ollen Jordan Valley Block on ennen kaikkea geostrateginen aluevaltaus.

Länsirannan siirtokuntakehitys sekä turva-aidan muodostama de facto -raja on nyt edennyt tilanteeseen, josta ei ole enää paluuta. Eikä tilannetta voida millään ulkopuolisella painostuspolitiikalla muuttaa, jollei Israelin puolelta tehtäviä mahdollisia pieniä kosmeettisia myönnytyksiä kansainvälisen mielipiteen muokkaamiseksi oteta huomioon.

On hyvä muistaa, että lähihistoria on täynnä esimerkkejä siitä, että todellinen ja kestävälle pohjalle perustuva muutos syntyy ainoastaan sisältäpäin, yhteiskunnallisen keskustelun kautta. Ulkoiset toimijat voivat tukea tällaista keskustelua, mutta ne eivät voi lähteä muutosta sanelemaan. Ainoa todellinen haastaja olisi israelilaisen kansalaisyhteiskunnan ääni.

Demokratia ja Israelin maa olisi ainoa yhteensopiva käsitepari, joka voisi pitkällä aikavälillä muuttaa Ohlmertin ja Sharonin perintönä saadun geopoliittisen metanarratiivin suunnan. Näyttää kuitenkin tällä hetkellä siltä, että israelilainen kansalaisyhteiskunta on liian hajanainen muuttuakseen todelliseksi muutoksentekijäksi ja ajaakseen demokratian ja Israelin maan käsiteparin yhdistämistä.

Näin ollen lähitulevaisuudessa väkivaltainen matalan intensiteetin konflikti israelilaisten ja palestiinalaisten kesken jatkuu. Tilanteeseen sopii hyvin valtio-opin peliteoriasta tuttu vangin ongelma, jossa kumpikaan osapuoli ei kykene tekemään päätöksiä yhteisen edun saavuttamiseksi. Osapuolet pelkäävät, että jompikumpi tulee kuitenkin pettämään toisen oman edun vuoksi ja näin konfliktiin ei ole löydettävissä todellista ratkaisua. Näyttää valitettavasti siltä, että palestiinalaiset ja israelilaiset ovat tuomittuja elämään kriisistä toiseen ja kansainvälinen yhteisö olemaan yhä uudestaan ja uudestaan mukana kriisejä tukahduttamassa.