Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Mielipide: Viisi väittämää Turkin EU-jäsenyydestä

Näinä päivinä törmää monenlaisiin mielipiteisiin Turkin EU-jäsenyydestä. Merkittävien yhteiskunnallisten päätösten ympärillä liikkuu ikävän usein enemmän disinformaatiota kuin informaatiota, ja tästä sirpaletiedon kakofoniasta ei ole helppoa muodostaa selkeää näkemystä.

Olen tämän syksyn aikana kerännyt julkisesta keskustelusta Turkin EU-jäsenyyteen liittyviä väittämiä. Alla esittelen muutaman löydöistäni sekä vaihtoehtoiset näkemykset niille.

Väite 1: Turkkia ei voi hyväksyä EU:n jäseneksi maan ihmisoikeusloukkauksien ja naisten epätasa-arvoisen aseman vuoksi.

Turkkia pitää jatkossakin vaatia parantamaan ihmisoikeus- ja tasa-arvotilannetta, mutta olisi hölmöä upottaa juuri se vene, joka vie toivotulle rannalle. EU-jäsenyys on nimittäin voimakas kannustin poliittisille muutoksille, ja sen poistaminen voi lähettää ikävän signaalin, joka jarruttaa ihmisoikeus- ja tasa-arvokehitystä.

Jos EU torjuu Turkin, saattaa maa hakeutua eurooppalaisten valtioiden viiteryhmästä muslimivaltioiden viiteryhmään. Ajatellen näiden maiden ihmisoikeustilastoja, se olisi varmasti ikävämpi tulevaisuusskenaario turkkilaisten naisten ja maan vähemmistöjen kannalta.

Väite 2: Turkin suuren koon vuoksi sen jäsenyys haittaisi EU:n poliittista yhdentymistä.

Sama ennustus on leijaillut ilmassa ennen aikaisempiakin laajentumisia. Historia kuitenkin näyttää kulkeneen siten, että integraatio on laajentumisesta huolimatta myös syventynyt. Näkemys laajentumisen ja syventymisen vastakkaisuudesta on juurtunut arkiajatteluumme. Unionin tehtäväkenttä on kuitenkin koko ajan kasvanut ja (juuri laajentumisenkin johdosta) tarve integraation syventämiseen lisääntynyt: on virtaviivaistettava toimintoja, jotta saadaan laajentunut unioni toimimaan tehokkaasti.

Väite 3: Suuret jäsenmaat eivät hyväksyisi Turkin suurta äänivaltaa päätöksenteossa.

On muistettava, että päätöksentekojärjestelmä on useiden asiantuntijoiden mielestä yksi unionin pullonkauloista jo nyt ja että unioni ei kuulu vain suurille maille.

Vaikka Turkilla olisi suurin äänimäärä ministerineuvostossa, ei maa silti yksin kykenisi murtamaan määräenemmistöpäätöksiä, vaan joutuisi tekemään kompromisseja ja liittoutumaan muiden valtioiden kanssa.

Valtatasapainoa jäsenyys kyllä todennäköisesti muuttaisi, sillä köyhempänä maana Turkin edut eivät varmaankaan aina kävisi yksiin Saksan, Ranskan ja Ison-Britannian etujen kanssa.

Turkin jäsenyys olisi myös hyvä lisäkannustin siirtymiselle pois yksimielisyysvelvoitteesta. Asian voi ajatella niin, että suuri maa ei hevillä luovu suuresta äänivallastaan, mutta Turkin kolkutellessa EU:n porttia määräenemmistön viehätys voi kasvaa.

Väite 4: Turkki on liian köyhä EU:n jäseneksi.

Luin joitakin vuosia sitten laskelman, jossa Turkin ennustettiin tarvitsevan lähemmäs sata vuotta tavoittaakseen silloisen EU:n elintason. Mutta ajat muuttuvat. Itälaajentumisen jälkeen EU:n keskimääräinen elintaso on tilastollisesti tullut alaspäin ja Turkissa on nopean talouskasvun ansiosta noustu ylöspäin. Taloustieteissä voi joskus olla kristallipalloon katsomisen makua.

Viime keväänä kuuntelin European University Instituten professorin, Giacomo Lucianin madonlukuja EU:n taloudelle. Pääargumentin mukaan Turkin taloudelliset näkymät ovat niin hyvät, että pelkästään taloudellisista syistä maan ei olisi järkevää hakea EU:n jäsenyyttä. Jäsenyys on toki houkutin kandidaattivaltion taloudellisiin uudistuksiin, mutta nämä ovat Turkissa jo käynnissä. Hyödytkin ovat siis näköpiirissä, vaikka jäsenyys ei toteutuisikaan.

Turkissa ymmärretään, että EU-kansalaiset vieroksuvat suuria tulonsiirtoja. On kuitenkin viisasta sijoittaa tulevaisuuteen, sillä nykyisen EU:n alueella talouskasvua tuottavat pääasiassa vuonna 2004 liittyneet Keski- ja Itä-Euroopan maat, eikä niidenkään kasvu ikuista ole. Professorin mukaan lakipiste saavutetaan kymmenessä vuodessa. Tämän vuoksi dynaaminen, kehittyvä ja suuri Turkki on pitkällä aikavälillä EU:n talouselämälle etu.

Väite 5: Turkki ei ole eurooppalainen maa.

Totta, jos eurooppalaisuus on maantiedettä. Siinä tapauksessa olisi myös hyödytöntä puhua yhteisistä eurooppalaisista arvoista ja ihanteista. Kuitenkin niistä puhutaan ja niille toivotaan sisältöä: eurooppalaisuuden halutaan olevan muutakin kuin maantiedettä.

Turkin tasavalta perustettiin vuonna 1923 ja julistettiin maalliseksi valtioksi 1928. Maa haki ensimmäisen kerran Euroopan talousyhteisön jäseneksi vuonna 1959, allekirjoitti tulliliittoon tähtäävän Ankaran sopimuksen 1963, haki EY:n täysjäsenyyttä 1987 ja tuli mukaan tulliliittoon 1995.

Maa on kantanut kortensa kekoon Länsi-Euroopan puolustuksessa. Naton jäsen siitä tuli jo 1952. Nyt Turkissa tehdään uudistuksia EU-jäsenyys tähtäimessä, ja hallintokulttuurin muutokset sekä tiiviit suhteet länsivaltojen kanssa pitävät kurssin vakaana.

Toisin sanoen Turkissa pyritään elämään eurooppalaisittain. Turkkilaisten valintaa olisi syytä kunnioittaa, eikä vetää rajoja ihmisten välille sillä perusteella, että syvällä maanpinnan alapuolella laatta osuu laattaan.