Postmoderni Eurooppa

Joonas Pörsti / UP

Kansleri Thomas Wilhelmsson palaa sosiologi Zygmunt Baumanin teksteihin, kun Euroopan suuri kertomus katkeilee.

Helsingin yliopiston kansle­ri Thomas Wilhelmsson on työskennellyt suuren osan tutkijanurastaan modernin ajan suurten edistyskertomusten keskel­lä. 1970- ja 1980-luvuilla rakennettiin päättäväisesti hyvinvointivaltiota. Wil­helmsson pohti kirjoituksissaan siviili­oikeuden professorina vuokralaisen ja kuluttajansuojan kaltaisia asioita. Hä­nelle oli tärkeää, miten ihminen tulee näkyväksi oikeudellisissa rakenteissa myös köyhänä tai tarvitsevana yksilönä, ei pelkkänä oikeussubjektina.

Wilhelmsson oli kasvanut 1960-lu­kulaiseksi ja lukenut aikanaan myös Marxinsa ja Lenininsä. Seuraavina vuosikymmeninä kaikkien puolueiden lähtökohta vasemmalta oikealle oli, että hyvinvointivaltio vain kehittyy ja muut­tuu paremmaksi. Sitten tuli 1990-luvun lama.

”Yhtäkkiä oltiin keskellä hyvinvoin­tivaltion kriisiä, eikä suuri kertomus enää oikeuttanut valintoja itsestään sel­vinä. Piti katsoa, missä näkyvät heikot signaalit, kun suunta katosi.”

Hieman samoin Wilhelmssonille on käynyt eurooppalaisuuden kanssa. Hän kertoo olevansa vankka eurooppalaisuuden kannattaja, ja hän on kirjoit­tanut aiheesta laajan oikeustieteellisen tuotannon.

”Pitkään ajatus oli, että kehitys kulkee kohti yhä eurooppalaisempaa diskurssia. Nyt olemme yhtäkkiä tilan­teessa, jossa tämäkin kertomus katoaa”, Wilhelmsson sanoo avarassa työhuo­neessaan Helsingin yliopiston päära­kennuksessa.

Wilhelmsson on palannut sosiologi Zygmunt Baumanin 1990-luvun tekstien äärelle. Leedsin yliopiston puolalaissyn­tyinen professori nousi kansainväliseksi akateemiseksi tähdeksi filosofisilla kir­joituksillaan, jotka selittivät tarkkanä­köisesti, mistä suurten kertomusten ka­toamisessa on kysymys.

Baumanin mukaan yhteiseltä etiikal­ta katoaa pohja, kun uskomme yleisiin järjestelmiin murenee. Huomio siirtyy suurista kertomuksista yksilöön, joka on entistä enemmän vastuussa omasta moraalistaan.

”Ajatus teki ymmärrettävämmäksi kaiken sen, jonka parissa olin aikaisem­min työskennellyt”, Wilhelmsson toteaa. ”Tuomarin ja juristin henkilökohtainen moraali on tärkeä, koska heidän on itse luotava polut, joita pitkin kulkea. Heillä ei ole kenenkään auktoriteetin piirtämää val­mista karttaa. Se olisi vastuun pakoilua.”

”Juuri näin olin ajatellut, mutta en osannut sitä formuloida. Ajatuksessa yh­distyivät tutkijan ja juristin näkökulmani henkilökohtaisiin kokemuksiini.”

Bauman näkee postmodernin ajan ennakoimattomana ja pirstaleisena. Uu­sia yhteisöjä syntyy usein lyhytaikaisen lumon ja hetkellisen tunteen voimasta.

Yhteiskunnassa muutokset ovat merkinneet suunnitelmallisuuden vähe­nemistä. Euroopan kannalta Wilhelms­son pitää kehitystä huolestuttavana. Toisaalta hän katsoo, että Euroopan unioni on pohjimmiltaan postmoderni konstruktio, joka syntyy ennakoimatto­masti ja jatkuvassa vuorovaikutuksessa jäsenvaltioidensa kanssa – ja siinä on myös sen kauneus.

”Euroopan unionia kritisoidaan aina siitä, että se on taloudellisesti vahva mut­ta poliittisesti ja sotilaallisesti niin heik­ko. Minusta EU on optimaalinen raken­ne: Riittävän iso ja vahva, että muut eivät uhkaa sitä. Mutta toisaalta sen verran heikko, ettei se pysty uhkaamaan muita.”

Wilhelmsson muistuttaa, että suur­valloilla on taipumus muuttua ajan mit­taan aggressiivisiksi ja laajentumishalui­siksi. EU:lle ainoa tapa laajentua on, että unioniin liitytään vapaaehtoisesti.

”Sellaisia kaikkien postmodernien valtioiden pitäisi olla: sekä heikkoja että vahvoja samanaikaisesti.”

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää