Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Kolumni: Turvallisuuden luksukseen ei ole varaa

Virossa yleinen käsitys ulkopolitiikasta on, ettei olemassaoloamme koskettavia suuria tavoitteita enää ole. Ne suuret tavoitteet, joita selviytymisemme edellytti, on jo saavutettu: ensin itsenäisyys, sitten Nato- ja EU-jäsenyydet. Nyt podemme tyhjyyden kokemusta, jossa ulkopolitiikan ei enää koeta koskettavan eksistentiaalisia kysymyksiä.

Pintapuolisesti Viro vaikuttaakin nyt olevan turvassa. Vaikka Idän karhu yhä näyttää hieman pelottavalta, ovat sen yritykset vaikuttaa Viron kehityksen kulkuun olleet ilmiömäisen epäonnistuneita. Ja mitä terrorismiin tulee, ei kukaan Virossa usko sen kehkeytyvän vakavaksi uhaksi maallemme – siitä todisteeksi käyvät vaikka Yhdysvaltain suurlähetystön liepeillä sijaitsevien kiinteistöjen huimat hinnat. Joten eikö olisi jo aika murehtia vähän vähemmän?

Nyt saavutetulla turvallisuudentunteella on poliittisia heijastuksia: perinteinen valtiomiespolitiikka joutuu antamaan tilaa partisaanipolitiikalle ja jopa populismille.

Elokuussa kaksi keskustalais-vasemmistolaista puoluetta solmi yhteistyösopimuksen, joka muun muassa kattaa sitoumuksen Viron joukkojen tuomisesta takaisin Irakista – mikäli puolueet voittavat ensi kevään vaaleissa (mikä tosin on epätodennäköistä). ”Meidän ei tarvitse miellyttää Amerikkaa, meidän pitää keskittyä nyt omien etujemme ajamiseen”, kuuluu järkeily päätöksen takana.

On totta, että Virossa vallitsee hiljainen yhteisymmärrys siitä, että joukkojemme läsnäolo Irakissa on kiitollisuudenosoitus USA:lle Viron Nato-jäsenyyden puoltamisesta. Vaikkakaan hallitukset eivät ole tätä perustetta kovaäänisesti kailottaneet, eivät ne ole juuri muitakaan selityksiä tarjoilleet.

Irakin kysymyksessa pitäisi jo siirtyä alkukantaisesta ”miellyttääkö USA:ta vai eikö” -dilemmasta kunnon keskusteluun siitä, mitä Lähi-idässä tapahtuu ja mitkä sen seuraukset meille voivat olla. Seuraukset ovat ilmeisiä: Jos USA epäonnistuu Irakissa ja jättää sen nopeasti taakseen, voi Lähi-itä syttyä entistä suurempiin liekkeihin.

Monet terroristitaistelijat, joita Irak tuottaa, voivat liikkua massoittain kohti Eurooppaa, jopa niin nopeasti, ettemme saa hetkeäkään nauttia sellaisesta illusorisesta rauhan tunteesta, jonka Afganistanin ja syyskuun terrori-iskujen välissä koimme unohtamalla tapahtuneet. Tämän seurauksena Eurooppa todennäköisesti joutuisi paniikkiin, mikä ei ole koskaan oikea lähtökohta hyvälle politiikalle. Kaiken myllerryksen keskellä USA huomaisi johtajuusasemansa olevan vakavassa vaarassa.

On lukemattomia tapoja, joilla nykyinen sekasorto Lähi-idässä voi ravistella koko maailman rakenteita. Olisi typerää ja naiivia ajatella, että nämä muutokset eivät koskettaisi myös Viroa. Vaarat, joiden alkulähde on kaukana meistä, ja joiden juuret voivat tuntua käsittämättömiltä, eivät silti ole painoarvoltaan vähäisiä. Meillä ei oikeasti ole varaa nauttia turvallisuuden luksuksesta. Sen sijaan, että vetäydymme omaan koloomme, meidän tulisi entistä enemmän ponnistella ymmärtääksemme paremmin tapahtumia ja ollaksemme valmiimpia tarvittaessa puolustamaan myös omia etujamme.

Virolaiset hakevat mielellään nykyiselle tilanteelle vertailukohtia menneisyydestä, joten muistellaanpa vuotta 1933; itsenäisyyden 15. vuotta. Se oli hetki, jolloin turvallisuuden ja hyvinvoinnin hauras illuusio alkoi hiljaa, mutta varmasti romuttua niin täällä kuin muuallakin Euroopassa. Nyt on tärkeää ottaa opiksi menneisyydestä, jotta tällä kertaa osaamme navigoida läpi ”tulevan 1940-luvun”. Ja myös siitä eteenpäin tulevaisuuteen, joka on vapaa menneisyyden haamuista. Matka jatkuu siihen saakka, kunnes ehkä jonain päivänä ulkopolitiikka lakkaa olemasta eksistentialismin politiikkaa.