Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Ulkopolitiikan nuorallatanssi

Anna-Kaisa Hiltunen
Kuva: Tasavallan presidentin kanslia

Ukrainan kriisi on ajanut Suomen ulkopolitiikan ahtaalle: yhtäältä Suomi on osa Euroopan unionia ja sen sanktiopolitiikkaa, toisaalta Venäjän naapurimaa, jonka etu on säilyttää hyvät kahdenväliset suhteet naapuriinsa.


Ukrainan kriisi ja Venäjän ai­empaa aggressiivisempi ulko­politiikka tuskin muuttavat Suomen ulkopoliittista käyt­täytymistä radikaalisti, arvioivat Suomen ulkopolitiikan tutkijat ja asiantuntijat.

”Ihmettelisin, jos Suomessa tapah­tuisi iso paradigman muutos Venäjän-suhteissa kohti kahdenvälisyyden pai­notusta”, arvioi Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori Tuomas Forsberg.

”Suomella on ollut tähänkin saak­ka tilaa tehdä itsenäistä ulkopolitiikkaa EU:ssa, ja jos EU-yhteistyö on hajalla, kah­denvälisille suhteille jää enemmän tilaa.”

Pitkän linjan diplomaatti Jaakko Ilo­niemi katsoo, että Suomi on nyt ”puun ja kuoren välissä”.

Iloniemen mukaan Suomen tulee yh­täältä vaikuttaa parhaansa mukaan EU:n Venäjän-politiikkaan, jotta se olisi Suo­men kannalta suotuisaa. Se, mitä tämä käytännössä tarkoittaa, on tosin vasta muotoutumassa, sillä EU ja Yhdysvallat sekä toisaalta Venäjä reagoivat toisten­sa toimiin nyt askel kerrallaan. Toisaalta Suomen olisi nyt laitettava turvallisuus­poliittiset intressit taloudellisten edelle ja oltava mukana EU:n mahdollisissa uusissa Venäjä-sanktioissa, vaikka ne olisivatkin omalle taloudelle tuskallisia.

Lisäksi Iloniemi painottaa, että kah­denväliset suhteet Venäjään on edel­leen osattava pitää kunnossa. Hänen mukaansa tämä ei kuitenkaan tarkoita mahdollisen Nato-jäsenyyden vastusta­mista sillä perusteella, ettei Venäjää pidä ärsyttää. Iloniemen mukaan Suomen ja Ruotsin yhteistyö Naton ja Yhdysvaltain kanssa on jo niin läheistä ja tiivistä, että Venäjän näkökulmasta se ei varmaan juuri eroa Nato-jäsenyydestä.

Suomen olisi myös osin punnitta­va uudelleen keskinäisriippuvuuttaan Venäjän kanssa, arvioi ulkoministeriön erikoistutkija Hiski Haukkala. Perintei­nen myönteisen keskinäisriippuvuuden mantra ei enää riitä, sillä kaikki talou­dellinen yhteistyö ei välttämättä ole vain hyväksi vaan voi kääntyä Suomelle myös strategiseksi heikkoudeksi.

”Näiden mahdollisten vaarojen ha­vaitseminen vaatii pitkäjänteistä ja poik­kihallinnollista strategista ajattelua, mut­ta onko meillä sitä?” Haukkala kysyy.

”Venäjä pelaa eri peliä”

Asiantuntijoiden mukaan on selvää, että niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin on viime vuosina tulkittu Venäjää vää­rin. Vladimir Putin puhui Venäjän tyy­tymättömyydestä yksinapaiseksi käynee­seen maailmanjärjestykseen jo toisella presidenttikaudellaan vuonna 2007, ja Iloniemen mukaan lännen olisi ollut syy­tä uskoa, ettei puheita ollut tarkoitettu vain sisäpolitiikan välineiksi. Ukrainan kriisin aikana Putin on toistanut tyyty­mättömyytensä.

Tuomas Forsbergin mukaan ydinky­symys on, käyttäytyykö Putin samojen päätöksentekokoodistojen mukaan kuin aikaisemmin vai onko Venäjän johdon tapa arvioida intressejä ja riskejä muut­tunut.

”Venäjä käyttäytyy suurvallan ta­voin. Putin on kuitenkin karttanut ris­kejä: kaikki on tehty varman päälle sekä Georgiassa (2008) että Krimillä. Sotilaal­lisiin riskeihin ei ole ajauduttu.”

Itä-Ukrainassa Venäjä saattaa Fors­bergin mukaan tavoitella välitilaa, jossa Itä-Ukraina ei välttämättä ole osa Venä­jää mutta jossa Venäjä pystyy halutes­saan estämään Ukrainan lähentymisen lännen kanssa. Venäjä saavuttaisi ta­voitteensa, jos Ukrainassa päädyttäisiin federalistiseen malliin.

”Silloin maan ulkopolitiikkaa pys­tyttäisiin kontrolloimaan. Lisäksi fede­ralististen osien eroaminen Ukrainasta voitaisiin oikeuttaa poliittisesti nykyistä helpommin.”

Forsbergin mukaan Venäjä ei halua ajautua Ukrainassa pitkäaikaiseen kon­fliktiin, jossa venäläisiä joukkoja olisi Ukrainassa pysyvästi samaan tapaan kuin Yhdysvaltain joukkoja Irakissa tai Afganistanissa.

Hiski Haukkala katsoo, että Venäjän nykytilanne on muhinut pinnan alla jo pitkään. Länttä on kuitenkin vaivannut näköharha: on tehty tulevaisuutta koske­via johtopäätöksiä esimerkiksi Venäjän hiipuvasta talouskehityksestä ja ajateltu, että taloudellinen alamäki kääntää lopul­ta Venäjän takaisin kohti länttä.

”EU:ssa ajatellaan, että kunhan Ve­näjän talouskasvu kääntyy tarpeeksi mii­nukselle, tulee vastaan piste, jossa Venäjä ymmärtää, ettei se voi enää jatkaa nyky­kurssillaan. Näyttää kuitenkin siltä, ettei sellaista pistettä välttämättä tule. Venäjä ei pelaa sitä peliä, jota EU kuvittelee sen pelaavan.”

Kumppanuuteen ei ole paluuta?

Euroopan unionin sanktiopolitiikkaa asiantuntijat pitävät oikeansuuntaisena mutta nimellisinä. Iloniemi nimeää EU:n tähänastiset sanktiot ”mielenosoituksek­si”. Forsbergin mukaan kolmivaiheinen sanktiopolitiikka on ollut tähän saakka järkevää – eikä muu olisi poliittisesti ol­lut edes mahdollista, sillä EU:n rivit ovat hajalla.

”Sanktiot ovat antaneet signaalin, että Venäjän toimenpiteitä ei hyväksy­tä, mutta Venäjän toimiin sanktioilla ei kuitenkaan ole välitöntä vaikutusta”, Forsberg toteaa.

Professorin mukaan moni ajatte­lee EU:ssa ja Suomessakin, että Krimin liittäminen Venäjään on jo de facto hy­väksytty ja että Venäjän kanssa pitäisi mahdollisimman pian palata vanhaan kumppanuuteen. Saksan nykyjohdolle tämä ei kuitenkaan sovi, sillä etenkin kristillisdemokraatit katsovat, että Ve­näjä on mennyt liian pitkälle.

”Saksan sosiaalidemokraateilla voisi olla halua palata kumppanuuteen Venä­jän kanssa autoteollisuuden työpaikko­jen suojelemiseksi, mutta liittokansleri Angela Merkel ei taatusti tähän suostu”, Forsberg sanoo. Siksi on hänen mukaan­sa epätodennäköistä, että EU palaisi enti­seen yhteistyöhön Venäjän kanssa aina­kaan niin kauan kuin kristillisdemokraa­tit johtavat Saksan hallitusta.

”Muutos näkyy esimerkiksi viisumi­vapaudesta käytävien neuvotteluiden ja muiden Venäjälle tärkeiden asioiden ju­miutumisena. Kauppa voi kriisin jälkeen kulkea entiseen tapaan, mutta poliittises­ti ei lähennytä.”

Entä olisiko EU:n pitänyt alun perin ymmärtää paremmin, kuinka tärkeä Uk­raina oli Venäjälle? Forsbergin mukaan tällainen ajattelu johtaisi geopoliittisiin etupiireihin, jotka ovat kansainvälisten sopimusten ja EU:n omien periaatteiden vastaisia.

”Jos lähdetään siitä, että EU:n pitäisi ottaa Venäjän intressit huomioon eikä antaa Ukrainan itse päättää, koko EU:n luonne kansainvälisen politiikan toimija­na muuttuisi. EU ei ole strateginen toimi­ja, mikä on unionin hyvä ja huono puoli. Jos EU alkaa pelata samanlaista peliä kuin Venäjä, se on taaksepäin menemistä.”

Sen sijaan EU:n olisi Forsbergin mukaan kannattanut jo oranssin val­lankumouksen jälkeen tukea Ukrainaa aktiivisesti korjaamaan talouttaan ja vä­hentämään korruptiota, jotta valta ei oli­si vain siirtynyt yhdeltä klikiltä toiselle. Näin olisi ilmaistu selkeästi, että Ukraina halutaan mukaan unioniin.

 
Ulkopolitiikka 2/2014

Erilaiset naapurit

Teija Tiilikainen

Venäjä elää menneisyydessä

Joonas Pörsti

Ulkopolitiikan nuorallatanssi

Anna-Kaisa Hiltunen

Jäätyneistä konflikteista Krimille

Teksti: Anna-Kaisa Hiltunen, Kartta: Kauko Kyöstiö

Tonga lähti Afganistanista

Juha Mäkinen

Miten kansalaisuudettomat matkustavat valtiorajojen yli?

Anna-Kaisa Hiltunen

Sotavoimaa eniten tarjoavalle

Mikko Räkköläinen

Ulkopolitiikka valittiin parhaaksi

Puolustajasta pelinrakentajaksi

Juha Mäkinen

Suomen verkkainen startti

Joonas Pörsti

Suomi karsii edustustojaan

Juha Mäkinen

Vaikuttavin viisikko

Juha Mäkinen

Missä kuorossa Suomi laulaa?

Hanna Ojanen

Vaiennettu vahtikoira

Teksti: Toivo Martikainen. Kuva: JURI KOTŠETKOV / ALL OVER PRESS

Taisteluosastoista tuli paperitiikereitä

Niklas I. M. Nováky

Talous pakenee laskijaansa

Anna-Kaisa Hiltunen

Arvailua Afrikan taloudesta

Anna-Kaisa Hiltunen

Viro hivuttautuu kohti hyvinvointivaltiota

Kaja Kunnas

Kiistaa kirkoista

Juha Mäkinen

Katalonia haikailee itsenäiseksi

Felix Siivonen

Sveitsi käänsi selkänsä

Teemu Sinkkonen

Kehityspolitiikalta on voitava vaatia tuloksia

Tapio Wallenius

Vuosikertomuksista on jo luovuttu

Timo Olkkonen

Bryssel jäi taakse

Juha Mäkinen

Suomen kannattaisi segmentoida yleisönsä

Jaakko Aspara

Onko Kanada kaupan?

Juha Mäkinen

Solakampi ja vahvempi Eurooppa

Yrjö Lautela

Kiina laiminlöi omat kuluttajansa

Jari Sihvola

Afrikan Stalingrad ja Venetsia

Olli Ruohomäki

Kapitalismin kesytys

Heta Muurinen

Puhu terroristeille

Anna-Kaisa Hiltunen

Itsenäistyä vai ei, Skotlanti?

Anna Bálint