Kirjatutka: Kylmän sodan pitkä varjo

Odd Arne Westad: The Global Cold War – Third World Interventions and the Making of Our Times. Cambridge University Press 2005, 484 s.

Jussi M. Hanhimäki

Monen mielestä kylmä sota on jo muinaishistoriaa. Berliinin muuri, rautaesirippu, Kuuban ohjuskriisi ja supervaltojen välinen ydinasekilpa ovat kuitenkin hiukan tuoreempia asioita kuin Napoleon tai Bismarck. Vaikka eivät paljoakaan.

Kommunismia eivät enää ota vakavasti muut kuin Fidel Castro Kuubassa ja Kim Jong-Il Pohjois-Koreassa. Kiinan kansantasavallastakin on kehittynyt kapitalistinen valtio. Ja harva pian enää muistaa, että vuonna 1991 maailmassa oli valtio nimeltä Neuvostoliitto.

Odd Arne Westadin Bancroft-palkinnon voittanut kirja Global Cold War on hyvää vastalääkettä muistikatkoon. Lontoossa työskentelevä norjalainen tutkija avaa lukijoille ikkunan kylmän sodan globalisoitumiseen, ennen kaikkea Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton interventioihin niin sanotussa kolmannessa maailmassa. Näiden interventioiden vaikutukset varsinkin Afganistanissa selittävät hyvin pitkälle Neuvostoliiton luhistumisen.

Tässä ei sinällään ole mitään uutta. Mutta Westad esittää myös, että kylmän sodan aikaiset interventiot Afrikassa, Lähi-idässä ja Aasiassa ovat tämän päivän konfliktien, etenkin ”terrorismin vastaisen sodan” siemen.

Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain päätöksentekijöitä unohtamatta Westad keskittyy vallankumouksellisiin ilmiöihin kolmannessa maailmassa, josta 1960-luvulla tuli kylmän sodan taistelutanner. Kirjan sivuilla pureudutaan esimerkiksi Kuuban vallankumoukseen, Vietnamin sotaan, Angolan itsenäisyystaisteluun, Etiopian ja Somalian välisiin konflikteihin sekä radikaalin islamin nousuun Iranissa ja Afganistanissa.

Ehkä mielenkiintoisin ja ajankohtaisin osa Westadin kirjasta käsittelee islamin nousua Iranissa ja Afganistanissa. Nämä maat aiheuttivat Neuvostoliitolle ja Yhdysvalloille odottamattomia ongelmia. Iranissa ajatollah Khomeini saarnasi kahdesta pahan valtakunnasta. Afganistanissa Moskovan tukeman marxilaisen hallituksen kukistuminen johti lopulta puna-armeijan kohtalokkaaseen interventioon, jota Yhdysvallat asettui Reaganin presidenttikaudella pontevasti vastustamaan. Neuvostoliiton romahdus vain muutama vuosi Afganistanista vetäytymisen jälkeen johtui ainakin osittain tästä tappiosta.

Yhdysvaltain politiikalla oli omat ironiset vaikutuksensa. Tukiessaan Pakistanin välityksellä ääri-islamilaisia mujaheddin-sissejä näiden taistelussa ”jumalattomia kommunisteja” vastaan Yhdysvallat tuli auttaneeksi muun muassa pyhää sotaa taistelemaan saapunutta Osama bin Ladenia. Uskonsoturien kamppailu jatkuu vielä, päävihollisena nykyään on kuitenkin kylmän sodan ”voittanut” USA.

Westadin kirjan suuri ansio on, että se nivoo menneen nykyhetkeen tavalla, johon useimmat kylmän sodan historioitsijat eivät ole pystyneet (eivätkä useimmiten pyrkineetkään). Global Cold Warin johtopäätöksetkin poikkeavat totutusta kaavasta.

Kylmän sodan tärkein opetus ei ollut se, että kapitalismi toimii ja sosialismi ei. Westad kirjoittaa: ”Kylmän sodan suurin opetus on se, että unilateraalinen sotilaallinen interventio ei hyödytä ketään.” Valitettavasti tämä opetus on jäänyt oppimatta.

Sähköposti Facebook LinkedIn Twitter Lisää