Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Bryssel jäi taakse

Juha Mäkinen

Europarlamentista luopuneen Riikka Pakarisen mielestä Suomessa ei ymmärretä parlamentin vaikutusvaltaa. Unionin kehitykseen kannattaisi vaikuttaa enemmän parlamentin kautta. 

Bryssel jäi taakse
Riikka Pakarinen

Eurovaalit on käyty. Toisaalla on juhlittu nousua europarla­menttiin, toisaalla nielty kar­vaita tappion kyyneliä. Suo­men 13:sta mepistä vain vihreiden Satu Hassi ja keskustan Riikka Pakarinen luopuivat leikistä vapaaehtoisesti.

Pakarinen oli vuoden 2009 eurovaa­lien suuri yllättäjä: valtakunnanpolitii­kassa hän oli lähes tuntematon, mutta nousi itäisen Suomen äänikuningatta­reksi ja samalla Suomen nuorimmaksi mepiksi. Europarlamentissa Pakarinen kamppaili etenkin aluekehityksen ra­hoituksen puolesta.

Perhesyiden vuoksi Pakarinen ei ha­lunnut kilvoitella jatkopaikasta tämän vuoden vaaleissa. Nyt hän sanoo kes­kittyvänsä kahteen lapseensa, mutta on ilmoittanut pyrkivänsä eduskuntaan ensi vuonna.

Mitä kausi Euroopan parlamentissa opetti?

Ensinnäkin sen, että Euroopan parla­mentilla on iso rooli ja yksittäinen mep­pikin saa oman kädenjälkensä vahvasti näkyviin, jos pääsee toimimaan esimer­kiksi esittelijänä. Vaikka parlamentti näyttäytyy ulospäin mammuttimaisena koneistona, päätöksentekomenettelyt ovat hyvin selkeitä.

Kun parlamentissa ei ole hallitus–op­positio-asetelmaa, ei ole turhaa poliittista räksyttämistä, vaan paneudutaan syvälli­sesti asioihin ja tehdään yhteistyötä sen poliittisen ryhmän kanssa, joka on kul­loisessakin asiassa lähimpänä.

Miten meppi pystyy maksimoimaan vai­kutusvaltansa?

Pitää olla yhteistyökykyinen ja työs­kennellä yhdessä eri kansallisuuksista ja puolueista tulevien meppien kanssa. Kannattaa keskittyä muutamaan asiaan. Kun on tehnyt kotiläksynsä hyvin ja pe­rehtynyt asioihin, saa myös vastuuta.

Arvostelit keväällä suomalaista mediaa siitä, että se ohjaa ihmiset keskustele­maan eurovaalien yhteydessä aiheista, joilla ei ole mitään yhteyttä Euroopan parlamentin toimivaltaan. Miksi?

Keskustelua on leimannut Nato-kysy­mys. Totta kai turvallisuuspolitiikka on iso asia Euroopan parlamentissakin, mutta Suomen Nato-jäsenyys ei liity mil­lään lailla eurovaaleihin.

Pitäisi puhua kustakin politiikan lohkosta erikseen ja kysyä, mitä puolu­eet kannattavat. Esimerkiksi ympäris­töpolitiikassa laaditaan tavoitteita vuo­delle 2030. Tai pitäisi puhua siitä, miten pitkälle ollaan valmiita menemään esi­merkiksi digitaalisten sisämarkkinoiden luomisessa.

Tulisi käydä myös rakenteellista tu­levaisuuskeskustelua: mitkä ovat ne sek­torit, joissa EU:ssa lisätään yhteistyötä, missä taas lyödään sille rajat? Itse en kannata esimerkiksi verotuksen tai so­siaalipolitiikan yhtenäistämistä.

Olet arvostellut Suomea myös siitä, että emme osaa vaikuttaa Euroopan parla­mentin kautta, vaan edustamme Suo­mea Lissabonin sopimuksen mukaisesti liian kiltisti vain valtionpäämiesten Eu­rooppa-neuvostossa.

Tässä ei tarvitsisi edes rikkoa sääntöjä! Kyse on siitä, ettei Suomessa ymmärretä parlamentin valtaa. Komission antamia lainsäädäntöesityksiä pidetään kiveen hakattuina ja puhutaan vain siitä, miten vaikutettaisiin EU:n komissioon.

Kun toimin yhtenä aluepolitiikan uudistamisen pääesittelijöistä, useim­pien jäsenmaiden ministerit ottivat minuun yhteyttä ja halusivat kertoa mielipiteensä. Suomeen päin sen sijaan jouduin itse pitämään yhteyttä ja lypsä­mään näkemyksiä.

Parlamentin jäsenet edustavat kuitenkin ensisijaisesti eri ideologioita, eivät kan­sallisuuksiaan. Onko realistista ajatella, että olisi asioita, joissa olisi yksi yhtei­nen ”Suomen asia” ajettavana?

On niitä ollut paljonkin. Metsäkysymyk­set, maatalous, työaikadirektiivi...

Voiko europarlamentissa ajaa Suomen hallituksen linjaa, jos itse edustaa oppo­sitiossa olevaa puoluetta?

Näen työn parlamentissa enemmän Suomen kuin puolueen asian ajamisena. Kaikissa asioissa en tietenkään ole ollut hallituksen kanssa samaa mieltä.

Minun kauteni alkaessa Suomessa oli keskustavetoinen hallitus, joka vuonna 2011 vaihtui Jyrki Kataisen hallitukseen. En näe siinä mepin kannalta kauhean isoa eroa. Euroopan parlamentissa kä­sitellään asioita aivan eri mittakaavassa kuin kansallisella tasolla.

Onko EU:n nykyinen perussopimus toi­miva vai pitäisikö sitä korjailla jotenkin?

Lissabonin sopimus otti askelia liittoval­tion suuntaan, mitä en kannata. En silti lähtisi nyt muuttamaan sitä mitenkään, koska se olisi niin vaikeaa.

Entä jos muutokset voisi tehdä sormia napsauttamalla – mitä muuttaisit?

On joitain institutionaalisia kysymyksiä, joissa olisi parannettavaa, esimerkiksi paljon puhuttanut parlamentin kulke­minen Strasbourgissa.

Olet toiminut jäsenenä EU:n ja Venäjän parlamentaarisessa yhteistyövaliokun­nassa. Miten Ukrainan kriisi vaikutti tunnelmiin?

Totta kai se on huolestuttanut. Hyvä puoli on se, että tilanne on yhtenäistänyt Euroopan unionia ja pakottanut meidät puhumaan enemmän yhdellä äänellä.

Tulisiko EU:n Venäjä-politiikkaa linjata uusiksi?

Tietenkään ei pidä hyväksyä kansainvä­lisen oikeuden vastaisia toimia. Mutta pakotteiden määrääminen, yhteistyön kiristäminen tai katkaiseminen ei ole oikea reitti. Ratkaisu pitäisi löytää neu­votteluyhteyden kautta.

Kuunteleeko Venäjä enää EU:ta?

Julkinen retoriikka viittaa siihen, että ei. Mutta kyllä Venäjän on kuunneltava. Se on taloudellisesti hyvin riippuvainen Eu­roopan unionista.

Olet viisivuotiskauden aikana saanut kaksi lasta. Ensimmäistä lasta odottaes­sasi jouduit mediahöykytyksen koh­teeksi, kun et vaalikampanjan aikana ollut kertonut olevasi raskaana. Myös lyhyttä äitiyslomaasi arvosteltiin. Millaista perspektiiviä työ europarla­mentissa on antanut tasa-arvokysymyk­siin?

Siellä on aivan normaalia, että pienet lap­set ovat äitinsä mukana täysistunnossa. Kymmenet mepit ovat saaneet tämän kauden aikana lapsen. Kun sain esikoi­seni, monet naiskollegani olivat aivan ihmeissään, että moisesta edes nousee mitään keskustelua. Silloin Suomi tuntui olevan tasa-arvon suhteen pikemminkin takapajula kuin edelläkävijä.

Näkyvätkö Euroopan kulttuuriset jako­linjat tällaisissa arvokysymyksissä?

Eivät juuri, kyllä erot ovat selvemmät poliittisten ryhmien kesken. Euroopan kansanpuolueen edustajat ovat hyvin konservatiivisia esimerkiksi abortin tai samaa sukupuolta olevien avioliiton suhteen.


Onko EU:n nykyinen perussopimus toi­miva vai pitäisikö sitä korjailla jotenkin?

Lissabonin sopimus otti askelia liittoval­tion suuntaan, mitä en kannata. En silti lähtisi nyt muuttamaan sitä mitenkään, koska se olisi niin vaikeaa.

Entä jos muutokset voisi tehdä sormia napsauttamalla – mitä muuttaisit?

On joitain institutionaalisia kysymyksiä, joissa olisi parannettavaa, esimerkiksi paljon puhuttanut parlamentin kulke­minen Strasbourgissa.

Olet toiminut jäsenenä EU:n ja Venäjän parlamentaarisessa yhteistyövaliokun­nassa. Miten Ukrainan kriisi vaikutti tunnelmiin?

Totta kai se on huolestuttanut. Hyvä puoli on se, että tilanne on yhtenäistänyt Euroopan unionia ja pakottanut meidät puhumaan enemmän yhdellä äänellä.

Tulisiko EU:n Venäjä-politiikkaa linjata uusiksi?

Tietenkään ei pidä hyväksyä kansainvä­lisen oikeuden vastaisia toimia. Mutta pakotteiden määrääminen, yhteistyön kiristäminen tai katkaiseminen ei ole oikea reitti. Ratkaisu pitäisi löytää neu­votteluyhteyden kautta.

Kuunteleeko Venäjä enää EU:ta?

Julkinen retoriikka viittaa siihen, että ei. Mutta kyllä Venäjän on kuunneltava. Se on taloudellisesti hyvin riippuvainen Eu­roopan unionista.

Olet viisivuotiskauden aikana saanut kaksi lasta. Ensimmäistä lasta odottaes­sasi jouduit mediahöykytyksen koh­teeksi, kun et vaalikampanjan aikana ollut kertonut olevasi raskaana. Myös lyhyttä äitiyslomaasi arvosteltiin. Millaista perspektiiviä työ europarla­mentissa on antanut tasa-arvokysymyk­siin?

Siellä on aivan normaalia, että pienet lap­set ovat äitinsä mukana täysistunnossa. Kymmenet mepit ovat saaneet tämän kauden aikana lapsen. Kun sain esikoi­seni, monet naiskollegani olivat aivan ihmeissään, että moisesta edes nousee mitään keskustelua. Silloin Suomi tuntui olevan tasa-arvon suhteen pikemminkin takapajula kuin edelläkävijä.

Näkyvätkö Euroopan kulttuuriset jako­linjat tällaisissa arvokysymyksissä?

Eivät juuri, kyllä erot ovat selvemmät poliittisten ryhmien kesken. Euroopan kansanpuolueen edustajat ovat hyvin konservatiivisia esimerkiksi abortin tai samaa sukupuolta olevien avioliiton suhteen.




 
Ulkopolitiikka 2/2014

Erilaiset naapurit

Teija Tiilikainen

Venäjä elää menneisyydessä

Joonas Pörsti

Ulkopolitiikan nuorallatanssi

Anna-Kaisa Hiltunen

Jäätyneistä konflikteista Krimille

Teksti: Anna-Kaisa Hiltunen, Kartta: Kauko Kyöstiö

Tonga lähti Afganistanista

Juha Mäkinen

Miten kansalaisuudettomat matkustavat valtiorajojen yli?

Anna-Kaisa Hiltunen

Sotavoimaa eniten tarjoavalle

Mikko Räkköläinen

Ulkopolitiikka valittiin parhaaksi

Puolustajasta pelinrakentajaksi

Juha Mäkinen

Suomen verkkainen startti

Joonas Pörsti

Suomi karsii edustustojaan

Juha Mäkinen

Vaikuttavin viisikko

Juha Mäkinen

Missä kuorossa Suomi laulaa?

Hanna Ojanen

Vaiennettu vahtikoira

Teksti: Toivo Martikainen. Kuva: JURI KOTŠETKOV / ALL OVER PRESS

Taisteluosastoista tuli paperitiikereitä

Niklas I. M. Nováky

Talous pakenee laskijaansa

Anna-Kaisa Hiltunen

Arvailua Afrikan taloudesta

Anna-Kaisa Hiltunen

Viro hivuttautuu kohti hyvinvointivaltiota

Kaja Kunnas

Kiistaa kirkoista

Juha Mäkinen

Katalonia haikailee itsenäiseksi

Felix Siivonen

Sveitsi käänsi selkänsä

Teemu Sinkkonen

Kehityspolitiikalta on voitava vaatia tuloksia

Tapio Wallenius

Vuosikertomuksista on jo luovuttu

Timo Olkkonen

Bryssel jäi taakse

Juha Mäkinen

Suomen kannattaisi segmentoida yleisönsä

Jaakko Aspara

Onko Kanada kaupan?

Juha Mäkinen

Solakampi ja vahvempi Eurooppa

Yrjö Lautela

Kiina laiminlöi omat kuluttajansa

Jari Sihvola

Afrikan Stalingrad ja Venetsia

Olli Ruohomäki

Kapitalismin kesytys

Heta Muurinen

Puhu terroristeille

Anna-Kaisa Hiltunen

Itsenäistyä vai ei, Skotlanti?

Anna Bálint