Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Solakampi ja vahvempi Eurooppa

Roman Herzog: Europa neu erfinden. Vom Überstaat zur Bürgerdemokratie. Siedler 2014, 160 s.

Yrjö Lautela

Roman Herzogin mielestä EU on kompen­soinut ulkopoliittista saamattomuuttaan laajentumisella.


Saksan entinen liittopresidentti Ro­man Herzog on eläkevuosinaan suunnannut kiinnostuksensa ja kritiik­kinsä ennen muuta Euroopan unioniin. Juristina Herzog vaatii täsmällisesti mää­riteltyjä linjauksia EU:n toimivallasta.

EU-kansalaiset odottavat Herzogin mukaan unionilta sisäisen rauhan säi­lymisen lisäksi saavutetun hyvinvoinnin säilyttämistä ja jämäkkää toimintaa maailmannäyttämöllä. Sisäinen rauha onkin säilynyt, mutta yhteisessä ulko- ja turvallisuuspolitiikassa EU ei toistaiseksi ole onnistunut kovin hyvin.

Pyrkimys turvata rauhallinen kehitys unionin naapurustossa epäonnistui esi­merkiksi Jugoslavian hajotessa. Kaikkea verenvuodatusta tuskin olisi voitu estää, mutta paljolta olisi säästytty, elleivät EU-maat olisi alun alkaen asettuneet tuke­maan sodan eri osapuolia jo sukupolvia aiemmin muodostuneiden sympatioi­den ja liittolaisuuksien pohjalta, Herzog arvioi.

Herzogin mukaan EU:n toimivalta tulisi ulkopolitiikassa rajoittaa tarkasti määriteltyihin asioihin, joita hän ei tosin itsekään määrittele. Laajaa edustustover­kostoa EU ei Herzogin mielestä tarvitse, se voidaan jättää jäsenvaltioille. Unionil­la tulisi olla pieni ja joustava ulkoasiain­hallinto, joka keskittyisi konferenssi- ja matkadiplomatiaan kulloistenkin tarpei­den mukaan.

Herzog katsoo, että EU on kompen­soinut ulkopoliittista saamattomuuttaan laajentumisella. Kun ulkopolitiikan saa­vutukset ovat jääneet vaatimattomiksi, uusien jäsenien ottamisella on aina­kin laajennettu EU:n sisäistä ”rauhanvyöhykettä”.

Herzog varoittaa kuitenkin EU:ta laajentumisinnosta ja uusien jäsenten ottamisesta liian löyhin perustein. Jos tavoitteena on vain rauhanvyöhykkeen laajentaminen, muut jäsenyyden edelly­tykset – demokratian ja oikeusvaltion laatu ja taloudellinen uudistumiskyky – saavat vähemmän painoarvoa kuin pitäisi. Eurooppa ei vahvistu kasvamal­la mahdollisimman suureksi. Turkin EU-jäsenyyden edellytyksenä olisi, että valtio ja uskonto erotettaisiin maassa toisistaan.

Herzog on selvästi saanut tarpeek­seen EU:n byrokratiasta. Kaikkia jäsen­valtioita sitovia asetuksia tulisi hänen mielestään säätää nykyistä vähemmän ja tyytyä niiden sijasta direktiiveihin, jotka ohjeistavat jäsenmaita, mutta jät­tävät niille päätösvaltaa lainsäädännön toteuttamisessa. Herzog toteaa, että yksimielisyyttä vaativissa päätöksissä jokaisella jäsenvaltiolla on veto-oikeus, jota olisi syytä joskus myös käyttää – ei liioitellusti, mutta siten, ettei ”eurooppalaisen byrokratian ongelmatietoisuus herpaantuisi”.

EU:n perussopimuksessa määriteltyä subsidiariteettia eli läheisyysperiaatetta ei Herzogin mielestä noudateta läheskään riittävästi. Päinvastoin EU käyttää sille annettua lainsäädäntövaltaa kiusallisen tiukasti. Acquis communautaire eli EU:n säännöstö on kokeneen juristin mielestä liian laaja ja kasvaa jatkuvasti. Herzog arvioi, että siinä olisi noin 70 000 sivua, mutta suurempiakin lukuja on esitetty.

Herzogille tuottaa vaikeuksia rat­kaista, kumpaa pitäisi enemmän ihmetel­lä, Brysselin pykälähirmujen ahkeruutta vai heidän työnsä mielettömyyttä. Hänen reseptinsä on yksinkertainen: puolet pois pykälänipusta.

Eurokriisiä Herzog käsittelee vain ohimennen. Sen sijaan hän puuttuu bud­jettipolitiikkaan ja toteaa sen kuuluvan valtiollisen riippumattomuuden ytimeen. Euroopan ”valtiovarainministeristä” tai ”taloushallituksesta” puhuminen johtaa Herzogin mielestä harhateille.

Hän ei tarkoita sitä, ettei jäsenmai­den budjettipolitiikkaa tulisi valvoa. Val­vontamekanismin tulisi olla automaat­tista eikä riippua neuvoston poliittisista päätöksistä. Rahasakkoja, jotka vain pa­hentavat ahdingossa olevan jäsenvaltion tilaa, Herzog ei suosittele, vaan lähinnä äänioikeuden menettämistä.

Virtaviivaisempi, solakampi ja siten vahvempi Euroopan unioni on Roman Herzogin keskeinen viesti.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.

 
Ulkopolitiikka 2/2014

Erilaiset naapurit

Teija Tiilikainen

Venäjä elää menneisyydessä

Joonas Pörsti

Ulkopolitiikan nuorallatanssi

Anna-Kaisa Hiltunen

Jäätyneistä konflikteista Krimille

Teksti: Anna-Kaisa Hiltunen, Kartta: Kauko Kyöstiö

Tonga lähti Afganistanista

Juha Mäkinen

Miten kansalaisuudettomat matkustavat valtiorajojen yli?

Anna-Kaisa Hiltunen

Sotavoimaa eniten tarjoavalle

Mikko Räkköläinen

Ulkopolitiikka valittiin parhaaksi

Puolustajasta pelinrakentajaksi

Juha Mäkinen

Suomen verkkainen startti

Joonas Pörsti

Suomi karsii edustustojaan

Juha Mäkinen

Vaikuttavin viisikko

Juha Mäkinen

Missä kuorossa Suomi laulaa?

Hanna Ojanen

Vaiennettu vahtikoira

Teksti: Toivo Martikainen. Kuva: JURI KOTŠETKOV / ALL OVER PRESS

Taisteluosastoista tuli paperitiikereitä

Niklas I. M. Nováky

Talous pakenee laskijaansa

Anna-Kaisa Hiltunen

Arvailua Afrikan taloudesta

Anna-Kaisa Hiltunen

Viro hivuttautuu kohti hyvinvointivaltiota

Kaja Kunnas

Kiistaa kirkoista

Juha Mäkinen

Katalonia haikailee itsenäiseksi

Felix Siivonen

Sveitsi käänsi selkänsä

Teemu Sinkkonen

Kehityspolitiikalta on voitava vaatia tuloksia

Tapio Wallenius

Vuosikertomuksista on jo luovuttu

Timo Olkkonen

Bryssel jäi taakse

Juha Mäkinen

Suomen kannattaisi segmentoida yleisönsä

Jaakko Aspara

Onko Kanada kaupan?

Juha Mäkinen

Solakampi ja vahvempi Eurooppa

Yrjö Lautela

Kiina laiminlöi omat kuluttajansa

Jari Sihvola

Afrikan Stalingrad ja Venetsia

Olli Ruohomäki

Kapitalismin kesytys

Heta Muurinen

Puhu terroristeille

Anna-Kaisa Hiltunen

Itsenäistyä vai ei, Skotlanti?

Anna Bálint