Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Maidanilta Timbuktun kautta Homsiin

Juha Mäkinen/UP

Perjantaina Helsingissä käynnistyvän Rakkautta & anarkiaa -elokuvafestivaalin ohjelmistossa on useita elokuvia, joiden aiheet liittyvät kansainväliseen politiikkaan. Ohessa UP-lehden kymmenen tärppiä festivaalin ohjelmistosta.

Mahdi Fleifel: A World Not Ours. Tanskassa asuva dokumentaristi palasi juurilleen, palestiinalaiseen pakolaiskylään.

Göran Hugo Olsson: Concerning Violence. Ruotsin television arkistomateriaalin varaan rakentuva dokumentti kertoo Afrikan maiden itsenäistymistaistelusta puoli vuosisataa sitten.

Sergei Loznitsa: Maidan. Dokumentti kertaa Ukrainan kriisin varhaisvaiheet viime talvelta, jolloin tuhannet ukrainalaiset kokoontuivat osoittamaan mieltään silloista presidenttiä Viktor Janukovytšia vastaan Kiovassa.

Bertrand Tavernier: Ministeri. Christophe Blainin sarjakuvaan perustuva elokuva kuvaa työskentelyä oikukkaan ulkoministerin alaisuudessa. Kyseessä on fiktio, mutta elokuvan ministeri perustuu vahvasti Ranskan entiseen ulko- ja pääministeriin Dominique de Villepiniin.

Talal Derki: Return to Homs. Ohjaaja seurasi Syyrian sisällissotaa lähietäisyydeltä kolmen vuoden ajan.

Joshua Oppenheimer: The Look of Silence. Dokumentti on jatkoa Oppenheimerin edelliselle ohjaukselle The Act of Killing. Aiheena on edelleen Indonesian sotilasvallankaappaus ja poliittinen väkivalta, mutta nyt keskiössä ovat uhrit.

Abderrahmane Sissako: Timbuktu. Dokumentti kuvaa jihadistien kovalla kädellä hallitsemaa Timbuktua vuonna 2012. Sittemmin Malin ja Ranskan asevoimat valtasivat kaupungin takaisin.

Orlando von Einsiedel: Virunga. Kongolaisen Virungan kansallispuiston vartijat tekevät työtään henkensä uhaten. Niin aseelliset kapinalliset kuin öljy-yhtiöt uhkaavat kansallispuistoa.

Andrzej Wajda: Walesa, Man of Hope. Puolan tunnetuimpiin elokuvaohjaajiin kuuluvan Andrzej Wajdan elämäkertaelokuva kuvaa Lech Wałęsan vaiheita 1970- ja 80-luvuilla.

Hubert Sauper: We Come as Friends. Kiinalaisten ja amerikkalaisten öljybisneksiä Sudanissa käsittelevä dokumentti on kuvaus nykyajan kolonialismista.


Koko festivaalin ohjelmisto: http://hiff.fi/