Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä

Syyria tarvitsee tukea, ei sekaantumista

Isis suorastaan anelee länsimaita hyökkäämään itseään vastaan, mutta radikalismia ei voi voittaa sotimalla, sanoo syyrialainen elokuvatuottaja ja aktivisti Orwa Nyrabia.

Syyrian sisällissota on jatkunut kolme ja puoli vuotta, vaatinut yli 250000 kuolonuhria ja ajanut jopa puolet syyrialaisista pois kodeistaan.

Viime vuonna valmistunut dokumentti Return to Homs kuvaa Syyrian sodan kaaosta pienen kapinallistaistelijoiden ryhmän näkökulmasta. Homsin kaupungista käytiin taistelua kolmen vuoden ajan, kunnes hallituksen joukot ottivat kaupungin haltuunsa tämän vuoden toukokuussa.

UP-lehti haastatteli dokumentin tuottajaa Orwa Nyrabiaa, joka vieraili Helsingissä Rakkautta & anarkiaa -festivaalilla. Nyrabia on joutunut poliittisen aktivisminsa vuoksi itsekin vaikeuksiin Syyriassa ja asuu nykyään Saksassa.

Tuottamassasi dokumentissa seuratut kapinallistaistelijat vaikuttavat väsyneiltä ja epätoivoisilta. Onko sodan pitkittyminen vienyt ihmisiltä toivon paremmasta?

Kellään ei ollut harhakuvitelmia siitä, mitkä vastarinnan mahdollisuudet ovat. Jos olisit vuonna 2011 kysynyt keneltä tahansa Syyrian opposition riveissä taistelleelta, uskooko hän opposition voittavan, vastaus olisi ollut ei: emme voi voittaa, mutta meidän on pidettävä vallankumous hengissä, kunnes ulkomaailma auttaa meitä.

Oli olemassa illuusio siitä, että kunhan maailma vain näkee, mitä Syyriassa tapahtuu, maailma myös puuttuu siihen. Lännessä on kuviteltu, että riittää, kun annetaan kapinallisille moraalinen tuki televisiossa. Mutta joka päivä ihmisiä tapetaan, ja sodan asetelma on täysin epäsymmetrinen.

Olisiko länsimaiden pitänyt käyttää aseellista voimaa Bašar al-Assadia vastaan?

Parin ensimmäisen kuukauden aikana se olisi ollut hyvä ajatus. Sodan toisen vuoden aikana Syyrian tilanteeseen olisi vielä voitu puuttua tukemalla Syyrian poliittista oppositiota, ilman sotilaallista väliintuloa. Mutta länsi toimi suorastaan rikollisesti: se poimi opposition joukosta tietyt tahot, joita se tuki. Tämä johti siihen, että eri oppositioryhmät alkoivat kamppailla toisiaan vastaan.

Mikä osuus eri uskontokuntien välisellä vihanpidolla on Syyrian sodassa?

Alussa konflikti ei ollut sektariaaninen, mutta vähitellen siitä on kehittynyt sellainen, koska hallitus ja ulkopuoliset tahot ovat tarkoituksella korostaneet sen sektariaanista luonnetta.

Ensimmäisten 8–9 kuukauden aikana opposition riveissä oli edustajia kaikista Syyrian kansanryhmistä. Mutta jo konfliktin alkuvaiheessa al-Assadin neuvonantaja Bouthaina Shaaban piti lehdistötilaisuuden, jossa hän väitti kansannousua sektariaaniseksi hyökkäykseksi hallitusta vastaan.

Hallituksen hallitsema media esittää kaikki hallinnon vastustajat radikaaleina. Niinpä alaviittivähemmistö on hyvin peloissaan ja tukee al-Assadia, koska he pelkäävät Isistä eivätkä edes tiedä, että Syyriassa toimii myös maltillinen oppositio.

Iranin ja Hizbollahin sekaantuminen konfliktiin on osaltaan jyrkentänyt sen sektariaanista luonnetta, sillä sitä kautta se kytkeytyy Iranin ja Saudi-Arabian väliseen kilpailuun. Sillä kilpailulla on aina ollut sektariaaninen julkisivu, vaikka pohjimmiltaan kyse ei ole uskonnosta, vaan kilpailusta vaikutusvallasta Lähi-idässä.

Miten sodan asetelma on muuttunut Isis-järjestön nousun myötä?

Isisin nousu on lisännyt sodan monimutkaisuutta. Isis on kauhistuttava ja hirviömäinen järjestö, mutta onko se niin kauhistuttava ja niin voimakas kuin annetaan ymmärtää? En usko.

Radikaalin terrorismin vahvuus piilee siinä, että se ei ole niinkään organisaatio kuin aate. Isis vetoaa Allahiin, mutta perusteiltaan se on hyvin samanlainen kuin mikä tahansa radikaali anarkistijärjestö. Se tarjoaa helpon vastauksen kaikille nurkkaan ajetuille, ahdistuneille nuorille muslimimiehille.

Isis suorastaan anelee länsimaita hyökkäämään itseään vastaan. Isisin pystyttämä Islamilainen valtio on helppo purkaa, mutta mitä sitten? Radikalismia ei voi voittaa sotimalla. Sitä vastaan on tarjottava yhteiskunnallisia parannuksia ja koulutusta.

Länsi on kauhuissaan Isisistä. Isis on ilman muuta pelottava ja rikollinen ryhmä, mutta siinä missä al-Assad tappoi ehkä 200 000 – 250 000 ihmistä, Isis ei ole tappanut edes kymmentätuhatta. Jos italialaiseen pukuun pukeutunut mies tappaa 200 000 siviiliä, se on ihan okei, mutta kun parrakkaat miehet tappavat tuhat, sitten on toimittava.

Pitäisikö länsimaiden mielestäsi iskeä Isisiä vastaan aseellisesti?

Ihanteellisessa maailmassa Isisin radikaalit pitäisi toimittaa psykiatriseen hoitoon. Mutta jos se ei ole mahdollista ja pitää valita, tulisiko heidät tappaa, jotta he eivät tappaisi ihmisiä – kyllä, tehdään niin. Mutta mihin se johtaa? Ellei samaan aikaan tarjota huomattavaa tukea Syyrian maltilliselle oppositiolle, sillä pelataan vain al-Assadin, Iranin ja Hizbollahin pussiin.

Isisiä vastaan on toimittava, mutta se yksin ei ratkaise mitään. Tarvitaan kokonaisvaltainen ratkaisu, johon kaikki sitoutuvat.

Mitä lännen pitäisi tehdä?

Syyrian poliittiselle oppositiolle pitäisi suunnata huomattavaa tukea: rahoitusta ja koulutusta. Lännen ei kuitenkaan tule sekaantua Syyrian politiikkaan. Vaikka oppositio ei olisikaan täydellinen ja vaikka se tekisi virheitä, se on ainoa tie demokratiaan.

Aseellinen taistelu pitäisi nähdä politiikalle alisteisena. On rikollista tukea vain aseellista oppositiota ja jättää poliittinen oppositio huomiotta. Jos ulkopuoliset tukevat vain aseellisia ryhmiä, näiden ryhmien johtajista tulee uusia diktaattoreja.

Kun sota jonain päivänä päättyy, miten Syyrian yhteiskunta voi toipua siitä?

En tiedä. Vuonna 2011 sanoin, että jos armeijan lentokoneet pommittavat siviilejä, se on Assadin loppu, maailma ei hyväksy sitä. Mutta kun sitä on jatkunut jo yli kahden vuoden ajan, olen kieltänyt itseäni ennustamasta tulevaisuutta.

Uskon vain siihen, että maailmaa voidaan muuttaa. Eikä se ole vain syyrialaisten asia, vaan koko maailman.

Lue UP:n arvio Return To Homs -elokuvasta.

Return to Homs on katsottavissa Yle Areenalla.