Aikakauslehti politiikasta, taloudesta ja kansainvälisistä ilmiöistä
 

Mielipide: USA:sta tulee EU:n vahva liittolainen, mutta ei vielä

Jukka Aminoff


Vuonna 2003 käynnistetty Irakin sota on lisännyt Yhdysvaltain-vastaisuuden historiansa korkeimpiin lukemiin. Uuskonservatiivisen ulkopoliittisen ideologian mukaan Yhdysvaltojen on toimittava ulkopolitiikassa unilateraalisesti, rinnallaan vahvimmat liittolaisensa. USA määrittää linjan ja muut seuraavat perässä.

Republikaanien mukaan amerikkalaisten enemmistö tukee voimapolitiikkaa. Senaattori John McCain (republikaaninen puolue) on kuitenkin nostanut sodanvastaista profiiliaan ja republikaanien tutkimustoiminnan mekasta, Heritage Foundationista, on kuulunut kriittisiä ääniä. Tohtori John C. Hulsman erotettiin tutkimuslaitoksesta, koska hän ryhtyi arvostelemaan Valkoisen talon ulkopolitiikkaa.

Ennen Irakin sotaoperaatiota republikaanit käynnistivät laajan lobbauskampanjan edustajainhuoneessa ja senaatissa demokraattien saamiseksi sotaa tukevalle kannalle. Demokraatit uhattiin leimata epäisänmaallisiksi ja diktaattori Saddam Husseinin sympatisoijiksi, jos he eivät kääntyisi sodan kannattajiksi. Vuoden 2004 presidentinvaaleissa Irakin sota nousi yhdeksi pääteemaksi presidentti George W. Bushin (rep.) ja demokraattisenaattori John Kerryn välisessä vaalitaistelussa. Sotaa edeltävien kovien lobbausmenetelmien avulla.

Kerry oli äänestänyt sotatoimien puolesta, vaikka olikin kriittinen sotaa kohtaan. Hän joutui jatkuvasti selittelemään, miksi äänesti sodan puolesta, vaikka nyt oli sitä vastaan. Republikaanit leimasivat Kerryn takinkääntäjäksi ja lopputulos oli selvä. Kerry hävisi ja Bush pääsi jatkokaudelle. Senaattorit Kerry, Joseph Biden (dem.) ja Edward Kennedy (dem.) ovat jatkaneet kriittistä linjaa Irakin sotaa kohtaan, mutta demokraattien ongelmana on kuitenkin ollut epäyhtenäinen linja.

Demokraattipuolueen keskuudessa pahimmiksi riippakiviksi on koettu Bushin ulkopolitiikkaa tukevat demokraattipoliitikot. Senaattori Joseph Lieberman (dem.) hävisi oman puolueensa senaattoriesivaalin Irakin sotaa vastustavalle Ned Lamontelle (dem.) Connecticutin osavaltiossa. Liebermanin häviö pelästytti monet Bushia tukevat demokraattipoliitikot ja pakotti heidät arvioimaan uudelleen Irak-linjaansa.

New Yorkin senaattori Hillary Clinton (dem.) antoi yllättäen kaiken tukensa Lamontelle. Clintonin siirtoa pidettiin selkeänä signaalina demokraattien presidenttipelin käynnistymisestä, koska sotaa tukevaa poliitikkoa ei tulla valitsemaan demokraattien seuraavaksi presidenttiehdokkaaksi. Politiikan kommentaattorit sanovat Clintonin linjan olevan lähempänä Bushin linjaa kuin Lamonten näkemystä, vaikka Clinton onkin vaatinut puolustusministeri Donald Rumsfeldin (rep.) eroa.

Republikaanivaikuttaja Robert Kaganin näkemys republikaanien ja demokraattien yhteisestä ulkopoliittisesta ajattelutavasta ei ole toteutunut. Uuskonservatiivit haluavat ohittaa kansainväliset järjestöt ja olla suorassa yhteydessä Euroopan valtioihin, sillä EU:sta ei tahdota USA:lle kilpailijaa. Voimapolitiikan uskotaan edelleen edistävän parhaiten demokratiaa maailmalla.

Demokraatit taas kunnioittavat kansainvälisiä järjestöjä ja haluavat tukea sekä EU:n että NATO:n kehitystä. EU:ta ei pidetä USA:n kilpailijana, vaan yhteistyökumppanina, ja monenkeskisten yhteistyösuhteiden kautta demokratiaa tuetaan maltillisesti. Demokraattien tavoitteena on saada kaikki poliitikot sotaa vastustavalle kannalle. Näin he saisivat sodan vastaiselle retoriikalleen uskottavamman perustan ja mahdollisuuden arvostella republikaanien harjoittamaa ulkopolitiikkaa. Republikaanit eivät myöskään voisi enää käskeä demokraatteja laittamaan omat rivinsä kuntoon ennen toisten syyttämistä.

Irakin operaatiossa oli elokuun puoliväliin 2006 mennessä rintamalla kuollut 2601 amerikkalaista, ja haavoittuneita oli 19323. Liittolaisjoukoissa kuolleita oli yhteensä 2831 ja haavoittuneiden lukumäärän oletetaan olevan lähemmäs 40000. Kerryn varapresidenttiehdokkaana toiminut John Edwards (dem.) onkin todennut, että Irakista on tullut otollinen rekrytointialue ääriliikkeille, eivätkä sotatoimet ole tehneet maailmasta turvallisempaa paikkaa elää.

EU:n yhteistä ulkopolitiikkaa suunnitellessa on muistettava se, että jos USA:n seuraava presidentti on demokraatti, maan ulkopolitiikka tulee muuttumaan maltillisemmaksi ja yhteistyöhaluisemmaksi.

Demokraattihallinto tukisi myös EU:n yhteisen ulkopolitiikan kehitystä. EU:sta tulisi vaikutusvaltaisempi kumppani Yhdysvalloille, ja EU kykenisi vaikuttamaan tehokkaammin Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan. Näin EU ja USA kykenisivät vahvistamaan toistensa turvallisuutta entistä paremmin. Uuden tilanteen myötä tohtori Henry Kissinger pääsisi vihdoinkin soittamaan ainoastaan yhteen puhelinnumeroon.